Intensiivikurssi alkaa olla viimeistä seminaaripäivää vaille valmis. Mitä me sitten viikon aikana teimme? Tiistaina jatkui kenttätyö ja muut jatkoivat haastattelujen tekoa yhteisössä. Minä ja kaksi muuta sairaanhoitajaopiskelijaa jäimme Vusumnothon tiloihin, koska siellä järjestettiin tiistaina kuukausittainen terveystapahtuma. Vusumnothoon saapui pre-schoolien opettajia ja kaksi terveydenhoitajaa. Olimme aloittaneet aamun jo seitsemän jälkeen aamupalalla, koska tilaisuuden oli tarkoitus alkaa heti yhdeksältä. Söimme aamiaisen ja muu porukka lähti tekemään kentälle haastatteluita.

Keittiö Ngoninissa

Koululuokassa oli jo kaikki pre-schoolien opettajat paikalla ja sitten vain odotettiin, odotettiin ja odotettiin vähän lisää. Paikalle piti vielä saapua terveydenhoitajia, joiden roolina tapahtumassa oli ottaa HIV-testejä, mitata verenpainetta ja verensokeria. Terkkarit saapuivat lopulta vasta puolen päivän jälkeen, joten aamulla meni neljä tuntia pelkkään istuskeluun. tapahtuman ideana on tavata kuukausittain opettajia, antaa heille infoa terveysasioista ja samalla he tapaavat toisiaan. Testien lisäksi opettajat tekivät historiakatsausta ja istuttivat puita. Meille oli annettu ymmärtää, että pääsisimme avustamaan terkkareita testien ottamisessa ja kirjaamisessa. Terveydenhoitajista toinen oli mies ja hän ei ollut kiinnostunut mistään muusta, kuin meidän parisuhdetilanteesta, joten hänen kanssaan ei pahemmin huvittanut työskennellä.

Kävimme esittäytymässä opettajille ja heille meidän läsnäolomme oli ihan fine. Yritin kysellä toiselta terkkarilta, voisinko olla avuksi, koska HIV-testit olivat samanlaisia, kuin Suomessakin. Pitkän odottelun jälkeen halusin vain päästä tekemään jotain. Sain tylyn vastauksen, että hän haluaa hoitaa itse kaiken. Yritin kysellä kirjaamisesta ja muistakin käytännöistä Swazimaassa, mutta hoitaja vaihtoi muutaman kysymyksen jälkeen toiseen pöytään, joten totesin, että taidan poistua paikalta. Päivän anti koostui siis lähinnä odottamisesta ja ehkä hieman turhauduin siihen, etten pystynyt olemaan mitenkään hyödyksi.

Illalla olin juuri päässyt huoneeseen, kun meiltä tultiin kysymään, olisimmeko kiinnostuneita osallistumaan keskiviikkoaamuna yhteisössä tehtävään ryhmähaastatteluun. Haastatteluun oli tulossa yhteisössä työskenteleviä terveysmotivaattoreita ja yhteisön poliiseja. Tietenkin olin kiinnostunut ja seuraavaksi meille pidettiin nopea briiffaus huomista haastattelua varten. Loppuilta menikin skypen parissa, kun netti kerrankin toimi. Keskiviikko alkoi tutulla kaavalla, suomalaiset olivat ajoissa, joten taas odoteltiin tunti jos toinenkin, ennen kuin pääsimme paikalle ja aloittamaan ryhmähaastattelutilaisuuden, joka olikin melko mielenkiintoinen. Haastattelu käytiin SiSwatiksi, joten meidän tehtäväksemme jäi tehdä muistiinpanoja niistä osista, jotka meille käännettin. Käännöksiä viitsittiin tehdä ehkä maksimissaan yksi kolmasosa, joten tilanne oli vähän sekava. Muutenkin haastatteluryhmään tuli ovesta jatkuvasti lisää uusia ihmisiä ja ulkoa kuului lasten ja eläinten melua, joten tilanne oli hyvin rauhaton. Mielenkiintoinen kokemus silti.

Muu porukka oli ollut koko päivän analysoimassa maanantain ja tiistain yksilöhaastatteluita, joita tehtiin 126 kaikista 144 kotitaloudesta. Ihan hyvä tulos siis. Mekin saimme illalla paremman käsityksen ryhmähaastattelusta, kun paikalliset käänsivät omat muistiinpanonsa meille. Päivä oli todella pitkä, heräsimme aamupalalle ennen puoli kahdeksaa ja Kathy piti viimeisen koonnin päivästä 22:30. Siinä välissä olimme koko ajan menossa jossain, enkä käynyt huoneessani kertaakaan. Illalla meillä oli viimeisen illan kunniaksi analysoinnin lomassa grillibileet. Joku oli käynyt tappamassa pihalta neljä kanaa päivällä. Kokonainen kana työnnettiin avonaiseen oluttölkkiin, folio päälle ja grillissä noin pari tuntia. Oli muuten mehevää ja hyvää. Kuvia ei valitettavasti illasta ole, koska mun puhelimen kamera päätti eilen hajota ja kameraa ei sattunut tietenkään mukaan. Grillibileiden lomassa teimme porukalla 200 sandwich pakettia torstain feedback tilaisuutta varten. Ihanan yhteisöllistä ja kansainvälistä meininkiä. Kivaa oli, ruoka oli hyvää, mutta uni tuli kuitenkin jo ennen yhtätoista, koska torstaina oli edessä vielä pitkä päivä.

Tänään meillä oli yhteisössä, Umpakathsi nimisessä paikassa palautteen antotilaisuus yhteisön jäsenille, jotka olivat osallistuneet haastatteluun. Meille oli edellisenä iltana painotettu, että meidän pitää olla ehdottomasti ajoissa, vaikka yhteisön jäsenet eivät olisikaan. Ja suomalaisethan oli taas ensimmäisenä paikalla. Tilaisuuden piti alkaa kello 10, ja me olimme paikalla jo yhdeksältä. Todellisuudessa aloitimme tilaisuuden vasta puolen päivän jälkeen. Hermoja raastavaa odotusta taas kerran. Tällä viikolla olen turhatunut useaan otteeseen siitä, ettei mitään tapahdu ja en välttämättä voi olla jatkuvasti joka paikassa hyödyksi. Asia, jossa minulla on paljon opettelemista. Täällä asiat ei todellakaan tapahdu tarkalla kellonlyömällä, vaan ne tapahtuu sitten, kun ihmiset ovat saaneet muut tehtävät tehtyä ja ehtivät keskittyä seuraavaan asiaan. Täällä ei siis tosiaankaan juosta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen ja oteta järkkyä stressiä siitä, ehditäänkö paikalle ajoissa. Siinä riittää opeteltavaa minuuttiaikatauluun tottuneelle länsimaalaiselle.

Feedback tilaisuus

Yhteisön Chief

Feedback-tilaisuudessa esitettiin yhteisölle tutkimuksen tuloksia ja he saivat esittää omia mielipiteitään lähisuhdeväkivaltaan liittyvistä asioista. Paikallisten mukaan tämä on ensimmäinen kerta yhteisössä ikinä, että ihmiset tulevat kuunteleman jonkun tehdyn tutkimuksen tuloksia ja ovat siitä oikeasti kiinnostuneita. Paikalle saapui ainakin puolet kaikista haastatelluista, joka on todella suuri määrä. Millaisia tuloksia me sitten saimme ja mitä yhteisössä kysyttiin? Tutkimus oli sekoitus laadullista- ja määrällistä tutkimusta.

Palkkioksi haastattelusta sai ruokaa lipukkeella ja jonoa riitti

Lipukekerääjä ;)

Ensimmäinen kysymys oli: Mitä mielestäsi on lähisuhdeväkivalta? Emotionaalista 77%, Fyysistä 52%, Taloudellista 36% ja seksuaalista 28%. Ihmiset erittelivät näiden tarkoittvan esimerkiksi raiskauksia, lyömistä, pettämistä, taloon lukitsemista, sanallista uhkailua, perheen sisäisiä konflikteja, työn terrorisointia, kondomin käytöstä kieltäytymistä ja HIV:n levittämistä. Nämä olivat vain pieni osa esimerkkejä. Toinen kysymys koski lähisuhdeväkivallan havaitsemista perheessä ja yhteisössä. 43% vastasi, ettei ole havainnut sitä juuri koskaan yhteisössä ja 37% oli sitä mieltä, että sitä tapahtuu jatkuvasti. 65% vastasi, ettei koskaan omassa perheessä ja 33% kertoi sen olevan yleistä tai jatkuvaa omassa perheessä.

Kolmantena kysymyksenä kysyimme niitä syitä, jotka vastaajien mielestä johtavat lähisuhdeväkivaltaan. 33% vastasi syiden johtuvan sukupuolirooleista, joita ovat mm. voima ja vallankäyttö miehillä, moniavioisuus, maskuliinisuus, miehet tuntevat alemmuutta koulutettuja naisia kohtaan ja vastuuttomuus. 22% vastasi sen johtuvan kulttuurirooleista, kuten ei kuunnella lasten mielipiteitä, kunnioituksen puute, vanhemmuuden taitojen puute, lasten oikeudet, arvomaailman puute ja huomiotta jättäminen. 40% kertoi lähisuhdeväkivallan johtuvan taloudellisista seikoista, kuten köyhyys, orvot, huumeiden käyttö, työttömyys ja koulumaksut. 43% stressitekijöistä, kuten mustasukkaisuus, huumeiden käyttö, alkoholin käyttö, kommunikaation puute, maatalous ja vuodenaikojen vaihtelun aiheuttama stressi sekä yleisesti vihasta. 24% oli muita syitä, kuten itsekkyys, empatian puute, ruokaturvallisuuden puute(nälkä), kirkossa käymättömyys, ulkopuolisten huono vaikutus omaan käytökseen ja demoneihin uskominen.

Valkoisen kanssa kuvauttaminen oli kivaa :D

Edellä mainitut seikat ovat pieni osa asioita, joista haastateltavamme uskovat lähisuhdeväkivallan johtuvan. Osa asioista on tuttuja, mutta osa taas hyvinkin kultturisidonnaisia. Palautetilaisuudessa ja haastateltavien kommenteissa tuli hyvin esille se, miten paljon töitä tilanteen parantamiseksi olisi vielä tehtävänä. Ihmiset kommentoivat muun muassa, että väkivaltainen isä ja mies on geneettisesti periytyvää, eikä asialle voi tehdä mittän. Raiskauksien vähentämiseksi ehdotettiin mm, että naiset eivät saisi olla sukupuoliyhteydessä ennen naimisiin menoa. Ikään kuin raiskaukset olisivat naisten vika ja niitä kun tapahtuu myös avioliitossa. Swazimaassa on olemassa myös kirja, johon on kirjattu lasten oikeuksia. Siellä lukee esim, että lasten oikeuksiin kuuluu kunnioittaa ja totella omia vanhempia. Oikeus totta tosiaan. Kuulostaa hullulta länsimaalaisen silmin.

Viikko on ollut opettavainen, mielenkiintoinen, hämmentävä ja mitä kaikkia adjektiiveja tähän voisi vielä laittaa. Välillä tulee hyvin epäuskoinen olo, on vaikeaa uskoa kuulemaansa, jos vastaajan ajatusmaailma poikkeaa suuresti omastani. Mutta tuntuu ihanalta, kun silmät avautuvat ja jotenkin alan tajuta näitä ongelmia täällä ja niiden syvintä olemusta ja enköhän mä tähän odotteluunkin totu. Huomenna on vielä intensiivikurssin päätösseminaari ja sen jälkeen lähdetään porukalla bailaamaan, koska Zambian ja Botswanan porukka lentää lauantaina kotiin. Nyt viimeisenä päivänä saatiin feedback tilaisuudessa kuvata, joten muutamia maistiaisia teille.

Torakkaluola Ngoninissa

P.S Mbabane tuntuu ihan kodilta, tänne oli ihana palata ja oma sänky ja huone on <3.