Profile
Blog
Photos
Videos
Viikonloppu oli mahtava, mutta siitä laitan postauksen myöhemmin. Nyt mun on pakko päästä purkamaan tätä maailmantuskaa, joka tänään iski oikeestaan ensimmäisen kerran suoraan vasten kasvoja. Tultiin eilen illalla suoraan Krugerista tänne Pohjois-Swazimaahan Ngonininiin intensiivikurssin kenttätyöviikolle. Olimme eilen täällä noin viiden aikaan illalla ja heti "leirikeskuksen" pihaan saapuessamme tajusimme olevamme erittäin maalla, keskellä ei mitään. Piha on sotkuinen, roskia siellä täällä. Minua on viime päivinä ihmetyttänyt suuresti paikallisten tapa heittää esim. karkkipapereita maahan täysin huoletta. Miksi he roskaavat kaunista maataan? Osalla se on tiedon puutetta, mutta suurimmalla osalla ihan silkkaa välinpitämättömyytä.
Majapaikkamme on hyvin vaatimaton, vessoissa haisee virtsa ja ne ovat muutenkin melkoisen epäsiistit, torakat vilistävät pitkin lattioita ja vaatekaappeja ja suihkusta tulee ainoastaan jääkylmää vettä. Mutta viikonlopun jälkeen olin eilen illalla niin väsynyt, että uni tuli torakoista ja metelistä huolimatta muutamassa minuutissa ja nukuin tyytyväisesti aamuun saakka.
Sunnuntai-iltana Vusumnotho-projektin Kathy piti meille muutaman tunnin informaatiotilaisuuden tulevasta viikosta. Meidän tehtävänä on siis haastatella yhteensä 144 kotitaloutta ja meitä on 11 ryhmää. Illalla kävimme vielä läpi haastattelulomakkeen kysymykset ja jakauduimme 2-3 hengen ryhmään. Jokaisessa ryhmässä piti olla SiSwatia puhuva paikallinen, koska yhteisön jäsenet eivät puhu englantia. Opiskelijoita on Swazimaan lisäksi Suomesta, Zambiasta ja Botswanasta. Lisäksi Vusumnotho projektin vapaaehtoiset Swazimaalaiset toimivat meidän oppaina ja näyttivät meille oikeat talot.
Tänään meidän kolmen hengen ryhmä haastatteli 8 kotitaloutta. Yhteisössä on siis yhteensä 144 taloutta, jotka ovat jakautuneet alueella 6 pienempään yhteisöön. Pienemmät yhteisöt ovat erikokoisia ja automatkan päässä toisistaan. Tänään kävimme 3 eri yhteisössä, joissa ensimmäisessä oli 11 kotitaloutta, toisessa 18 ja kolmannessa 48 kotitaloutta. Tutkimuksen ja haastatteluiden aihe on lähisuhdeväkivalta sen kaikissa muodoissa.
Alkuperäinen tarkoitus oli, että käymme intensiivikurssin teoriaviikolla läpi siihen liittyviä asioita, jotta olemme tarpeeksi hyvin valmennettuja aiheeseen. Koulujen ja Vusumnotho-projektin välillä on kuitenkin ollut väärinymmärryksiä ja viime viikon aiheet eivät koskeneetkaan lähisuhdeväkivaltaa, vaan kaikkea muuta. Saimme perjantaina myös etukäteen tutustuttavaksi haastattelulomakkeen, jossa ei ollut yhtään kysymystä liittyen lähisuhdeväkivaltaa. Projektissa ei oltu tähän tyytyväisiä ja he olivatkin viikonloppuna tehneet uuden lomakkeen, jonka kaikki kysymykset liittyivät nimenomaan lähisuhdeväkivaltaan. Projektin vapaaehtoiset olivat kaksi viikkoa sitten kiertäneet kaikki 144 kotitaloutta ja kertoneet, että tulemme kahden viikon kuluttua tekemään tutkimusta liittyen lähisuhdeväkivaltaan. Silloin emme voi mennä kyselemään ihmisiltä, tuntevatko he itsenä onnelliseksi ja niin edelleen.
Aamupalan jälkeen lähdimme kombilla majapaikasta kohti yhteisön ensimmäistä kylää. Oma roolini haastatteluiden aikana on tarkkailla non verbaalista kieltä ja yrittää käyttäytyä mahdollisimman kunnioittavasti. Kieltä en ymmärrä, mutta oman ryhmäni paikallinen kertoi mahtavasti aina haastatteluiden jälkeen, mistä he olivat puhuneet. Kuvia minulla ei ole, koska yhteisössä kuvaaminen on kielletty. Talot olivat erikokoisia hökkelirakennuksia, osassa ei ollut sähköä ja ne olivat todella vaatimattomia, mutta osa taas oli jopa jääkaapilla varustettuja. Tämä yhteisön alue ei ole lainkaan köyhittä aluetta Swazimaassa, vain muutama kotitalous koko yhteisössä on todella köyhiä.
Mutta se maailmantuska sitten, mistä se tänään tuli? Todellisuus ja realismi iski kaupungissa asumisen jälkeen rajusti. Tutkimuseettisten syiden takia en voi tarkasti kertoa keissejä, mutta kerron näkemästäni ja kuulemastani yleisellä tasolla. Ehkä siten joku saa käsityksen, miksi tänään olen käynyt monenlaisia tunteita läpi.
14-vuotias poika sairastaa erittäin pahaa ihosairautta, jonka vuoksi hän joutuu olemaan sisällä kaikki päivät, eikä ole päässyt yli vuoteen käymään koulussa. Pojan isä ei vie poikaa lääkäriin, vaikka on valtiolla töissä ja varaa olisi. Toinen poika ei pääse kouluun, koska hänen isänsä on alkoholisoitunut, eikä hän suostu maksamaan pojan koulunmaksuja. Yhteisön vaietuin aihe on seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö perheissä. Sitä tapahtuu paljon, mutta siitä ei puhuta. Sitä tapahtuu vanhempien välillä, sisarusten välillä, vanhempien ja lasten välillä, lasten ja sukulaisten välillä. Tutkiminen on erittäin vaikeaa, koska ihmiset eivät halua puhua siitä. Nuoria tyttöjä raiskataan esimerkiksi naapureiden toimesta ja he tulevat raskaaksi. Asialle ei voi mitään, koska väkivallan pelossa uhri ei uskalla ilmoittaa asiasta poliisille. Niin kauan, kuin asiasta vaietaan, pyörä jatkaa pyörimistään.
Naiset kokevat väkivaltaa liitoissaan, työssäkäyvät miehet uhkailevat ja kiristävät rahalla. Moniavioisuus on yleistä, mies saattaa hävitä päiväkausiksi muiden vaimojen luokse ja jättää vaimon rahatta ja ruuatta useiden lasten kanssa. Naisilla jää koulut kesken, koska he tulevat aikaisin raskaaksi ja lapsia syntyy jatkuvasti lisää. Taas pyörä jatkaa pyörimistään. Teini-ikäisen pojan isä on harmissaan siitä, että laissa on kielletty lasten fyysinen kuritus. Hänen mielestään se on ainoa keino pitää pilveä polttava ja juova poika kurissa. Perheet ovat sitä mieltä, että vanhemmilta puuttuu vanhemmuuden taidot. Ei osata puhua ja lapset eivät uskalla vapaasti puhua vanhemmilleen. Fyysinen kuritus on yleisesti käytetty kasvatuskeino.
Täällä on tarjolla kondomeja jokaisessa kaupassa, virastossa, kouluissa ja työpaikoilla ilmaiseksi. Silti HIV-leviää ja ihmisiä kuolee siihen jatkuvasti. Miksi niitä kondomeja ei käytetä? Miksi ihmiset vaarantavat terveytensä? Nuoret suhtautuvat HIV:iin hyvin välinpitämättömästi. He eivät halua vähentää seksuaalista nautintoaan käyttämällä kondomia. Nuoret eivät pelkää tauteja ja heidän ajatus on, ettei täällä kuitenkaan kukaan elä ikuisesti, joten mitä sitten, jos saan HIV:n. Työtä sen suhteen on valtavasti tehtävänä.
Täällä näkee paljon hyvinkäyttäytyviä ja kiltin oloisia lapsia. Mikä on kiltteyttä ja mikä pelkoa? Lapsia kuritetaan fyysisesti paljon, mutta toisaalta täällä kunnioitus vanhempia kohtaan on myös suurempaa. Perheet ovat suuria ja asuvat hyvin pienissä tiloissa. Alle 20 neliön mökissä saattaa asua 15 henkinen perhe ja samassa pienessä pihapiirissä pyörii kaikki eläimet ja lapset leikkivät keskellä niiden jätöksiä. Olen itsekin maalta kotoisin ja muutenkin mielestäni nähnyt kaikenlaista. Mutta kyllä kaiken tämän päivän kokemusten jälkeen iski se maailmantuska ja todellisuus siitä, kuinka paljon pahoinvointia ja pahoja asioita perheissä ja maailmassa tapahtuu. Mutta tämä intensiivikurssi on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä keskellä sitä aidointa ja todellisinta elämää täällä. Olin mukamas henkisesti valmistautunut tähän, mutta pahalta asiat silti tuntuivat. Iltapäivällä kävimme perheissä, joissa oli ihanan suloisesti hymyileviä lapsia. Ei sellaisen jälkeen voi olla pahalla tuulella ja ei koko maailmaa voi pelastaa. Mutta uskon, että tämän viikon jälkeen minulla riittää sulateltavaa asioiden kanssa. Nyt odotan luokkahuoneessa ruuan valmistumista, päivän kenttätyön jälkeen nälkä on aikamoinen.
Palataan taas <3
- comments