Täällä sitä nyt ollaan, puolen vuoden odotuksen jälkeen. Viimeinen ilta Suomessa oli tosi mukava, kiitokset Rosalle ja Johannekselle! Itse lentopäivä sujui hyvin aina Delhiin asti, missä asiakkaiden palvelu ei ollut virkailijoille ihan sydämen asia. Onneksi meillä oli "kukkopilli" ja hommat lähti sen avulla etenemään. Tavattiin myös muutama nepalilainen mies, joilta saatiin taustatukea Delhin henkilökuntaa vastaan. Kahdeksan tunnin odottelu Delhin kentällä ei ollut vielä tarpeeksi, vaan lentokoneessa ennen lähtöä Kathmanduun odoteltiin vielä ylimääräiset kolme tuntia. Perille kuitenkin päästiin turvallisesti ja meitä oltiin vastassa isolla joukolla, moottoripyörin ja taksein.

Matkalla lentokentältä ensimmäiseen majapaikkaamme päästiin heti kokemaan nepalilainen liikennekulttuuri. HUI! Ei lisättävää. Nyt ollaan oltu pari yötä Markuksen ystävän luona Budhanilkanthassa ja meistä on kyllä pidetty tosi hyvää huolta. Ensimmäisenä iltana päästiin juomaan jo viiniä ja syömään kanaa. Kyllä, kanaa. Taidettiin olla turhan varmoja siitä, että vältyttäisiin lihansyönniltä.. Siinä vaiheessa, kun laitat kanaa suuhusi ja tajuat, että se todella on kanaa, ei auta kuin toivoa, että maha kestää. Maassa maan tavalla ja ehkä se kana oli saanut hyvää kohtelua... Ei me nyt kuitenkaan tavaksi aiota tuota lihansyöntiä ottaa. Parasta illassa oli, että päästiin heti tutustumaan paikallisiin ihmisiin. Ilman heidän apuaan oltaisi kyllä oltu aika hukassa.

Yöt on täällä vielä viileitä, mutta ei se ensimmäisen yön unta häirinnyt. Päinvastoin, nukuttiinkin tosi pitkään ja muut oli ehtineet jo siihen mennessä juoda teet ja syödä aamupalaa. No, vielä tuo pitkään nukkuminen meni matkaväsymyksen piikkiin. Nyt pitää kyllä skarpata tuon heräämisen suhteen, ettei Sinin todellinen luonne paljastu. Oli muuten myös aika ylläri mennä vessaan, kun ikkunan takaa tuijotti buffalo.

Päivän lähdettyä kunnolla käyntiin, mentiin meidät majoittaneiden paikallisten kanssa kiertelemään vähän Kathmanduun. Siellä käytiin muun muassa katsomassa nepalilainen elokuva, ilman tekstityksiä tietenkin. Epäselväksi ei kuitenkaan jäänyt, missä kohtaa piti nauraa. Kyseessä oli tosiaan action-leffa ja opittiin, että tappelukohtaukset on hauskoja ja niille voi esimerkiksi taputtaa. Vielä hauskempaahan tietysti on, jos toista mätkitään raa´alla lihalla naamaan. Silloin sitä vasta nauretaankin! Meillä oli kyllä tosi hauskaa, aiotaan ottaa uusiksi.

Perjantaina päästiin vierailemaan Budhanilkanthan koulussa ja lastenkodissa. Tutustumiskierros oli vähän erilainen kuin Suomessa, meidät pistettiin laulamaan ja tanssimaan oppilaille. Laulettiin sitten Hämähämähäkki ja Maammelaulu. Tiedä sitten, tekikö vaikutuksen...Onneksi laulaminen ei jäänyt yksipuoliseksi, vaan saatiin kuulla vähän kauniimpaakin laulua oppilaiden puolelta. Se oli kyllä ihan oikeastikin todella kauniin kuuloista. Kävelymatkalla koululta lastenkodille pysähdyttiin useaan otteesseen ihastelemaan maisemia: appelsiinipuita, vuoria, perunapeltoja (joita ei muuten tunnistettu) ja paikallista asutusta. Tuntuu turhalta kuvailla niitä tähän sen enempää, sillä ne pitäisi itse jokaisen kokea. Kyllä sitä silti vielä jää melkein suu auki kaikkea tuijottamaan, on sen verran upeaa. Lastenkodilta palatessa ei maisemiin ehditty liikaa keskittyä, ainakaan Anne, joka piti silmiä kiinni. Päästiin siis minibussin kyydissä rinnettä alas ja meno olikin sen mukaista.

Iltapäivällä lähdettiin sitten Thameliin Down Town -hostelliin. Markus, ei saatu alennusta, kai. Täällä sitä nyt ollaan varmaan koko ensi viikko ja tarkoituksena on kyllästyä kaupungin hälinään, jotta voidaan lähteä hyvillä mielin maalle.

P.S. Ei olla keritty ladata kuvia koneelle, joten piti laittaa ainut kuva mikä löyty.

-Anne ja Sini