Profile
Blog
Photos
Videos
Viela ei olla ihan La Pazissa, mista kuva on. Ehka ensi kuussa sitten =)
Boliviaan ollaan saavuttu muutama paiva sitten. Taalla ollaan sitten lahinna ihmetelty kolmea asiaa:
1) Miten paasta kansallispuistoon keskelle ei mitaan ilman, etta pankkitili tyhjenee. Vastaus: kavelemalla ainakin 80 kilsaa ennen puiston porttia. Ei loydetty tarpeeksi seuraa jarjestetylle kierrokselle, joten jaanee valiin.
2) Miten kaikki voi olla niin halpaa. Ruokaa saa eurolla aika tuhottomasti ja taksillakin voi ajella aika huoletta, jos ei bussilla paase.
3) Miten hitossa sita rahaa saa kulumaan niin paljon, kun mikaan ei maksa mitaan. Aika hyvin se vaan onnistuu...
Santa Cruz ei ole kaupunkina siita ihan kauneimmasta paasta, mutta on taalla tosi sopo keskusaukia ja ymparoiva maaseutu naytti bussista upealta. Ja ihania kahviloita (jonne ne rahat on uponneet) on loytynyt rutosti. Ruokapuoli sitten on taas mennyt siihen malliin, etta vaikka milla ollaan valtetty jaapaloja sun muuta turistiripulin lahdetta, Satu on silti kipeana hotellilla. Ei ole hyva tama. Toivottavasti se siita tokenee, niin sitten on varmaan taas mun vuoro sairastaa. Niin se on tuntunut menevan...
Sitten viime blogin olemme istuneet tolkuttomia aikoja bussissa ja varsinkin jokilaivassa. Matkaopas nimittain valehteli, etta Paraquai-joella pitaisi nahda paljon villielamaa, kun hyppaa laivaan ja lilluskelee menemaan. Ei nahty, pari lintua sentaan. Hauskaksi matkan teki Paraquain yllattava talvi. Muuten ei olisi ollut kylma, mutta kun laivan katosta satoi sisaan.. Nuku nyt siina sitten. Ja menomatka kesti kolme paivaa. Kun lopulta paasimme Fuerto Olimpon kylaan jokseenkin markina ja vasyneina, totesimme pian, ettei sielta mikaan bussi kulje. Sade nimittain oli syonyt hiekkatien perunamaaksi.
Mutta siita laivasta viela (ja nyt ne lapset nukkumaan koneen aaresta. On varoitettu, jee blogissa parental advisory =). Menomatkan hauskin leikki oli ehka "Antti, Satu ja Laivahuoran arvoitus". Kuulimme nimittain ennen matkan alkua, etta paatista voi ostaa kaikkea, myos seksia. Alakannella nayttikin olevan kaupan kaikkea paristoista banaaneihin. Istumapaikaltamme, ylakerran baaritiskin lahelta (muualle ei ihan oikeasti mahtunut) arvailimme sitten joka toisesta naisesta, etta "onkohan tuo SE?" Ikina emme jostain kumman syysta saaneet asiaa oikein selville. Mutta oli siina viihdetta ihan riittavasti, kun arpoi mokomaa pari paivaa. Tieda sitten, oliko koko laivaprostituoitu vain jokilaivan legendaa.
Ainakin laivan haju oli mita totisinta totta. Vessoja nimittain oli kokonaista nelja hemmetin monelle matkustajalle ja kaikki haisivat, anteeksi nyt kieleni, ihan helvetin pahalta. Ihan silta, etta sinne oli pissattu monta kertaa pitkin seinia ja unohdettu, etta pesuaine on olemassa. Oppipa kaymaan harvoin asioilla.
Joella vietetyn reilun kahden paivan jalkeen saavuimme siis keskelle Paraqyain korpea, Fuorte Olimpon kylaan. Siella meita odottikin pian yksi reissun hauskimmista tapaamisista. Lahdimme yon nukuttuamme metsastamaan nettia, jotta Satu saisi jutun lahetettya Planille Suomeen. Kylan ainoa nettipaikka loytyi nunnien asuinkompleksista. Meidat paasti sisaan afrikkalainen (!) pappi, joka oli pari kuukautta aiemmin saapunut Paraquaihin toihin.
Kun olimme aikamme surffanneet netissa, pappi saapasteli takaisin ja kutsui meidat syomaan. Mielenkiinnosta, kohteliaisuudesta ja tekemisen puutteesta suostuimme. Ja tyypin kanssa olikin hemmetin kiinnostavaa jutella espanjaksi, ymmarrettiin jopa aika sujuvasti toisiamme. Kirkosta eronneena vaistelin taitavasti kaikki mahdolliset kysymykset uskonnosta, se olikin aika hupaisaa.
Joka tapauksessa pappismies kutsui meidat viela syomaan illallista kanssaan ennen kuin saimme edes lounaan kunnolla syodyksi. Illalla paikalla oli sitten myos papiksi opiskeleva paraqualainen ja juttu luisti jalleen. Olisimme myos saaneet yosijan pappien talosta, mutta olimme jo raahanneet rinkat joen lahelle hotelliin odottamaan aamua ja jokilaivaa. Mutta voi kylla sanoa, etta pappi pelasti, jos ei nyt meidan sielujamme, niin ainakin visiitin Paraquai-joelle suurilta osin. Tosin palattuamme Concepcioniin matkan tuskat unohtuivat aika nopeasti ja lopulta jokiristeilysta jai hyva muisto. Nukuttiin riippumatossa ja iskettiin valilla juttua paikallisten kanssa, jotka olivat kiinnostuneita siita, miten hitossa joku tulee Suomesta asti ajelemaan jokilaivalla Paraquaihin. Pyysipa yksi mies jopa opastamaan minua kameransa kaytossa, kaipa sen takia, kun naki minun kuvaavan kannella. Sita olikin sitten mukava selittaa kapulaespanjalla.
Mutta nyt lohduttamaan kipeaa naistani, huomenna ehka mennaan vesipuistoon, jos helle palaa ja Satu paranee! Sitten pikkuhiljaa viidakkoa kohti. Ja kylla, tuo seuraava metsaplantin pahanen kantaa nimea, joka voi joillekin olla tuttu. Amazon.
Antti
- comments