Profile
Blog
Photos
Videos
Andeilla
Heikossa hapessa
Emme ole koskaan olleet näin korkealla. Otimme bussin Santiagosta Andien yli Puente de Incaan, pikkuriikkiseen kylään Aconcaguan kupeessa. Aconcagua on 6959 metriä korkea, ei siis mikään ihan pikkumäki.
Puente de Incan kylä taas sijaitsee 2700 metrin korkeudessa. Korkeus todellakin tuntui, varsinkin ensimmäisenä päivänä. Kävelimme hostellilta noin neljän kilometrin matkan paikalle, mistä pystyi ihastelemaan mantereen korkeinta vuorta. (Ei tosin huippua, se oli pilven peitossa.) Kävellessä vähäinen happi tuntui kummana vippauksena päässä ja pienenä päänsärkynä. Alas istuutuessa huomasi myös, että sydän hakkaa nopeammin kuin yleensä hitaan käveleskelyn jälkeen.
Olemme tietoisia vuoristotaudin riskistä ja sen välttääksemme olemme juoneet paljon vettä ja ottaneet muutenkin rauhallisesti. Tämä on kyllä varsinainen one horse town, että eipä täällä muuten voi ottaakaan kuin rauhallisesti.
Seuraavana päivänä ei enää huimannut, joten nopeasti muutamassa kilsassa oleiluun tuntui tottuvan.
Viinejä ja kaimaaneita
Puente de Inkan jälkeen matkasimme Uspallataan, samoihin maisemiin, missä Seitsemän vuotta Tiibetissä kuvattiin. Ikävä kyllä Brad Pittiä ei näkynyt, mutta muuten iloa silmille riitti kylläkin. Maisemat olivat siis jälleen kerran huikeat. Kävimme ihastelemassa niitä myös ratsastusreissulla hevosten selästä.
Itse kylässä ei juurikaan ollut näkemistä, lähinnä käveleskelimme sen laitamilla ja tuijottelimme vuoria.
Uspallatasta suuntasimme Mendozaan. Monet matkailijat, joita olimme tavanneet, olivat hehkuttaneet Mendozaa ylettömästi. Ehkä juuri siksi, kun odotukset olivat korkealla, kaupunki tuotti pienen pettymyksen.
Kävimme viinikierroksella Maipussa Mendozan lähellä. Se oli hintaansa nähden oikein laadukas. Oppaaksemme sattui tietäväinen setä, joka selitti alueesta, viinin tuotannosta ja muusta, ummet ja lammet ajellessamme viinitilalta toiselle. Kävimme pienellä viinitilalla, suurella tehdasmaisemmalla tilalla, tilalla, missä tuotetaan oliiviöljyä sekä likööritehtaalla.
Muuten lähinnä söimme todella hyvin. Kävimme kahdessa a la carte -ravintolassa nauttimassa hyvästä pihvistä ja punaviinistä (ensimmäisessä söimme jänistä, toisessa perinteisesti härkää). Onnistuimme kuluttamaan parikymmentä euroa per nuppi.
Mendozasta matka jatkui Cordobaan, jonne saapuessamme huomasimme, että oikeastaan Mendoza on ihan kaunis kaupunki, jos sitä kaupungilta haluaa. Cordoba puolestaan oli enemmän "kaupunkikaupunki": paljon opiskelijoita, baareja, kauppoja, melua, liikennettä, roskia. Cordobassa nukuimme taas sohvalla. Majoittajallamme Eduardolla oli kaksi (luojan kiitos hyvin koulutettua) dobermannia ja iso talo/työpaikka. Hänen arkkitehtitoimistonsa oli siis samassa rakennuksessa.
Cordobasta läksimme Santa Fe -opiskelijakaupunkiin bilettämään viikonlopuksi. Juuri muuta tekemistä kaupungissa ei ollutkaan. Santa Festä menimme päiväksi Paranaan ja sieltä yöbussilla Mercedekseen, mistä jatkoimme maailman hiekkapölyisimmällä pikkubussilla muutaman sadan ihmisen kylään Carlos Pellegriniin.
Carlos Pellegrin sijaitsee saman tyyppisellä alueella kuin Brasilian Pantanal on. Eilen menimme veneellä laguunille katselemaan kaimaaneja (pienen alligaattorin näköinen otus). Kaimaanit voivat kasvaa kolmimetrisiksi, mutta suurin jonka me näimme oli varmaankin noin kaksimetrinen. Laguunin kaikki saaret olivat kelluvia saaria ja niillä asustelee kaikenlaisia jänniä otuksia. Alueella on myös hyvin paljon erilaisia lintuja. Parasta reissussa oli se kuinka lähelle eläimiä pääsi.
Tänään kävimme kävelyllä ja näimme melko paljon apinoita ja parimetrisen kuristajakäärmeen. (Joku boa tai anakonda se oli, opas kertoi).
Satu
- comments