Profile
Blog
Photos
Videos
Päivän biisi: -Nightwish- "Meadows of Heaven"
http://www.youtube.com/watch?v=JmXk1UhlIgg
Etelä-Amerikka on täynnä tunnettuja turistikohteita ja ehkä se kaikkein tunnetuin löytyy Perusta. Inkojen kadonnut kaupunki Machu Picchu sijaitsee 2430 metrin korkeudessa Andeilla trooppisen vuoristometsän keskellä lähellä Cuscon kaupunkia. Machu Picchulla käy vuosittain yli 400 000 turistia ja nykyisin sinne pääsee (liian)helposti junalla Cuscosta. Huomattavasti mielenkiintoisempi vaihtoehto sen sijaan on vaeltaa perille. Nepalista löytyviä 2-3 viikon hoocee trekkejä ei ole tarjolla, mutta kaikkea muutaman päivän pikatripistä reilu viikon kestäviin vaelluksiin on tarjolla. Tunnetuin reitti näistä on legendaarinen inkojen käyttämä Inka Trail, joka kestää 4 päivää ja 3 yötä päätyen lopulta Machu Picchun aurinkoportille. Inka Trailille ei enää paikkoja löytynyt, joten päädyttiin Brasiliassa tapaamani 25-vuotiaan alaskalaisen kalastaja-amigoni Chrisin kanssa ottamaan 5 päivää ja 4 yötä kestävä Salkantay trek.
Meidän trekkipataljoonaan liittyi lisäksi brasilialainen Vinicius, kaksi ecuadorilaista vanhempaa daamia ja opas Juan Carlos eli kamujen kesken Jay C. Lisäksi messissä oli kokki Carlos, apumies-antero Cesar, muutama kantajina toiminut hevonen/aasi/muuli ja niistä huolehtinut horseman Eusebio. Näillä siis lähdettin liikkeelle. Matkalla tapahtui kaiken näköstä mielenkiintoista, joista seuraavassa yhteenvedossa lisää. Tarinaa on taas jonkun verran, joten jos alkaa tylsistyttää, ni kuminuija käteen ja sillä ottaan. Johan helpottaa. Vamos vamos todos chicos y chicas!
DAY 1 Cusco (3416 m merenpinnan yläpuolella) - Salkantaypampa (3900m)
Taistelu alkoi maanantaina klo 5 aamulla, jolloin edessä oli siirtymä korkeammalla vuoristoon 3 tunnin päähän Mollepataan, josta oli itse trekin aloitus. Heti alkumatkalla saatiin vastoinkäymisiä, kun maanvyöry oli tukkinut meidän autoreitin. Hommasta lopulta selvittiin puhumalla itsellemme uusi paku vyöryn toiselta puolen ja roudaamalla kamat perässä. Alkumatkalla hilpeyttä herätti mun ja Chrisin varustus, joka oli höyhensarjaa verrattuna huippuvarustautuneisiin kanssamatkustajiin. Päivän ohjelma oli äärimmäisen helppo ja tarkotus olikin lähinnä totutella ohueeseen ilmanalaan. Perussa vuoristotaudin ehkäisyyn käytetään kokalehtiä, joita voi käyttää pureskellen tai teehen sekoitettuna. Itä-Helsingin päänsisäisten douppimatkailijoiden ei kuitenkaan kannata ruveta varaamaan lentolippuja Peruun, sillä lehdillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen kokaiinin kanssa eikä niillä pääse tripille vaikka jauhaisi hehtaarin. Ne auttaa väsymykseen, palautumiseen ja ennen kaikkea vuoristotaudin oireisiin. Kaikkein eniten lehdistä saa irti laittamalla nipun poskeen ja puraisemalla perään palan eräänlaisesta savimaisesta tuhkakivestä, jolloin lehdissä piilevät alkaloidit vapautuvat koko voimallaan kropan käyttöön. Mua ja Chrisiä ei kahta kertaa tarvinut kehottaa, joten nippu lehtiä poskeen ja töppöstä toisen eteen!
Eläimistön puolesta päivän aikana nähtiin taivaalla uljaana liiteleviä kondoreja ja haukkoja muistuttavia caracaroja. 7 h vaelluksen jälkeen saavuttiin Salkantaypampaan, jossa tarkotus oli viettää ensimmäinen ja se kaikista kylmin yö. Leiripaikka sijaitsi lähes 4 km korkeudessa valtavassa laaksossa, jonka toisessa päässä meitä tuijotti lumisella huipullaan itse Mount Salkantay(6264m). Meidän perulainen trekkitiimi oli virittäny teltat valmiiksi, joten telttadinnerin jälkeen oli aika kömpiä makuupussiin ja laulaa zetoria.
DAY 2 Salkantaypampa - Salkantay Pass(4650m) - Collpani(2890m)
Aamulla herätys klo 5.30 ja palvelu toimi paremmin, kun Kouvolan Cumuluksessa. Aamukahvi toimitettiin telttaan ilman, että tarvi horkkaista keskivartaloaan ojentaa ulos makuupussista. Tiedossa oli fyysisesti rankin päivä, jossa ensin jyrkkää nousua 4h koko trekin korkeimpaan kohtaan Salkantay-solaan. Korkeutta paikalla 4650 m ja ennen matkanjatkoa meidän piti suorittaa eräs erikoinen rituaali. Perinteisesti tapana on ollut uhrata joku neitsyt Salkantay-vuoren jumalien perjantai-illan riemuksi, mutta koska nyt oli tiistai eikä ryhmästä kukaan tunnustautunut virgoksi, oli suoritettava vaihtoehtoinen uhraus. Ensin kasattiin porukalla polvenkorkuinen kivikasa, jonka uumeniin jokainen uhrasi kolme kokalehteä. Inkojen uskomusten mukaan tämä maailmankaikkeus koostuu kolmesta tasosta: taivas, maa ja maanpäällinen elämä. Inkoille taivasta edusti kondori, maata käärme ja maanpäällistä elämää puuma. Näin ollen meidän tehtävä oli uhrata yksi kokalehti jokaiselle lautakunnan jäsenelle. Täten saatiin siunaus jumalilta jatkaa matkaa. Erikoisia juttuja, mutta tulipahan taas kerran puhuttua jumalille. Mä oon muuten ollu elämässäni mukana jo niin monessa rituaalissa, että jos Jumala todella on olemassa, ni luulis pikku hiljaa punasen maton ja gin tonicin olevan portilla valmiina!
Salkantay Passin jälkeen jatkettiin loppupäivä tiukasti alamäkeen. Vettä tuli toista päivää kaatamalla ja trekkiryhmän keskuudessa rupes hieman terveys reistailemaan. Vinicius kärsi vuoristotaudista ja toinen leideistä oli niin hapoilla, että hänet jouduttiin laittamaan hevosen kyytiin. Onneksi vuoristomaisemat rupes pikku hiljaa vaihtumaan high junglen viidakkonäkymiin ja ilma lämpenemään. Sateisesta säästä johtuen päivästä muodostui erityisen rankka ja maasto oli todella hanurista. Päivät viimeiset mutaiset tunnit juostiin kilpaa chinchillojen eli villijänisten kanssa kohti leiripaikkaa, Collpania.
Kuten aiemmin mainitsin, kuului meidän joukkueeseen myös kantajina toimineita muuleja, aaseja ja hevosia. Jokaisella vuoristotrekillä ennemmin tai myöhemmin esiin tulee sama keskustelu: mikä on näiden kolmen eläimen ero? Nyt siis kaikki iPodiaan runkkaavat kaupunkilaisnuoret tarkkana, seuraa muuli-infoa! Kun hevonen yhtyy hevoseen, syntyy hevonen. Kun aasi yhtyy aasiin, syntyy aasi. Kun turkulainen yhtyy raisiolaiseen, syntyy järkyttävä aasi. Mutta, kun hevonen yhtyy aasiin, on lopputuloksena muuli. Muuleilla on siitä rankka kohtalo tässä elämän suuressa ravintoympyrässä, että ne ovat steriilejä eli pikkumuuleja ei synny vaikka kuinka huitoisi. Tästäkin aiheesta saatiin teltalla jauhettua paskaa useampi tunti. Lopputuloksena todettiin, ettei se muulin elämä nyt sittenkään ole niin rankkaa. Saapahan kuksia ympäri vuoristoa ilman huolta huomisesta!
DAY 3 Collpani - Playa(2500m) - Santa Teresa(1700m)
I f***ing hate this rain! Matka jatku alaspäin ja vettä senku riitti taivaalta. Mun Cuscosta vuokraamani vaelluskengät rupes myös kolmantena päivänä hannaamaan, joten ei auttanu ku vetää ponchoa tiukemmalle, tukkia turpa kokalehdillä ja hammasta purren jatkaa tuskaisaa matkantekoa. Rakkuloita enemmän sen sijaan ärsytti ecuadorilaisdaamien haluamat joukkokuvat, joita piti tietysti ottaa joka helvetin mutkassa. God damn women! Aamupäivän piristysruiskeena oli ehdottomasti joen varrelta löytynyt granadilla plantaasi. Itse puusta poimitut, passion hedelmää muistuttuvat, makupommit auttoi taas kestämään muutaman joukkofoton pidempään.
Maastolta päivä oli helppo ja lopulta saavuttiin Santa Teresan kylään. 20 minuutin automatkan päässä löytyi taivaalliset kuumat lähteet, joiden +37 asteisessa vedessä oli huumaavaa lillutella trekin rapistuttamia kulkusia. Parin tunnin kylpemisen jälkeen lopulta palattiin Santa Teresaan, joka oli huomattavasti kehittyneempi paikka kuin aiemmat kylät. Asvaltoiduilta kaduilta kun löytyi niin kauppoja, baareja kuin ravintoloitakin. Kuumien lähteiden synnyttämän hyvän fiiliksen innoittamana lähdettiin Jay C:n johdolla poikaporukalla "paikalliseen" ottamaan muutamat oluet. Illasta muodostui lopulta yksi hauskimmista aikoihin sisältäen mm. inkojen kielen keshuanin pokaussanaston opettelua, typeriä inkavitsejä, juomapelejä ja muuta tyhjänpäiväistä ajantappamista. Aamulla odotti aikainen herätys, joten puolen yön aikoihin oli ruvettava suunnittelemaan teltoille paluuta. Ennen sitä mulla ja Chrisillä oli kuitenkin yks juttu tekemättä.
Kaikki yökerhoissa viihtyvät elukat varmaan tietää tunteen, kun välillä ei uskalla lähestyä vastakkaista sukupuolta, koska aina ei tiedä mitä sanoa. Me päätettiin Chrisin kanssa heittää tittelit niin sanotusti vi#%*un ja sanoa juuri se mitä toinen meistä käskee. Lähtökohtana oli se, ettei me ikinä tulla näkemään kyseisiä tyttöjä enää, joten ei oo mitään hävittävää. Mun ensimmäinen tehtävä Chrisille oli "Hola mami! Daddy is home!" Valitettavasti tämä leikki loppui lyhyeen, koska iskulause jostain kumman syystä toimi ja Chris jumittui suustaan kiinni kyseiseen tyttöön. Tässä vaiheessa mä huomasin tilaisuuteni tulleen ja karkasin unille.
DAY 4 Santa Teresa - Aguas Calientes(2010m)
Alkuperäinen suunnitelma oli vaeltaa koko neljäs päivä perille Aguas Calientesiin, mutta aamulla meille kuitenkin annettiin houkutteleva vaihtoehto. Halutessamme oltaisiin voitu päästä bussilla puolen tunnin päähän harrastamaan mielenkiintoista aktiviteettia, zip linea. Mä en oo ihan varma, mikä kyseisen harrasteen nimi on suomeksi, mutta käytännössä sillä tarkoitetaan valjaissa roikkumista ja liukimista kovaa vauhtia köyttä pitkin paikasta A paikkaan B. Kyseessä siis eräänlainen köysirata, jossa roikutaan pelkkien valjaiden varassa. Harrastus ei kuulunut trekin hintaan, mutta kaikki oli halukkaita pulittamaan tästä ainutlaatuisesta tilaisuudesta 30 dollaria ekstraa ja lähtemään kokemaan jälleen jotain uutta.
Santa Teresan zip line sijaitsee huikealla paikalla jokien halkoman vuoriston vihreillä rinteillä. Köysirata muodostuu yhteensä 6 köydestä, jotka meni ristiin rastiin rinteeltä toiselle. Aluksi piti kiivetä korkeimpaan paikkaan, josta lähdettiin tulemaan köysi kerrallaan alaspäin. Nyt onki taas aika hieman kermailla. Kuvitelkaa seuraavaa: aurinko paistaa, alla virtaa turkoosinkirkas vuoristojoki, ympärillä levittäytyy silmänkantamattomiin vihreää metsää ja itse liidät 50 km/h pelkkien valjaiden varassa, välissä ainostaan toista sataa metriä viileää perulaista vuoristoilmaa! Pisin köysistä oli 160 metrin korkeudessa oli pituudeltaan 400 metriä. Kokemus on melko lailla verrattavissa viime vuonna Nepalissa hyppäämääni benji-hyppyyn, joka tapahtui melko samoissa maisemissa. Zip line ei ehkä kokemuksena ole yhtä pelottava, mutta monessa mielessä hauskempi, koska aikaa tsuumailla maisemia on ihan eri tavalla kun benjissä. Tuskin osasin tätä kovin purevasti kirjoittaa, joten suosittelen kaikkia extremenarkkeja hyppäämään perässä valjaisiin, astumaan alas kukkulalta ja fiilistelemään elämää. Viva la Vida!
Zip linen jälkeen alkoikin taas tuttuun tapaan saataa vettä, joten loppupäivän ohjelma oli trekata muutama tunti perille Aguas Calientesiin valmistautumaan seuraavan päivän H-hetkeen.
DAY 5 Aguas Calientes - Machu Picchu(2430m) - Wayna Picchu(2720m) - Cusco(3416m)
Viimeistä yötä ei enää nukuttu teltoissa, vaan meille oli buukattu ihan oikeat hotellihuoneet. Aguas Calientes on pelkästään turisteille rakennettu pieni kaupunki lähellä Machu Picchua. Se on myös paikka, mihin junaraiteet ulottuu Cuscosta. Tästä eteenpäin on siis jatkettava joko bussilla tai jalkaisin. Me oltiin tultu tähänkin asti jalkaisin, joten päätös oli helppo. Ovet Machu Picchulle aukeaa klo 6.00 ja nousu sinne jalkaisin Aguas Calientesista kestää 1-1,5 tuntia, joten aamulla edessä oli lähtö klo 4.30. Vettä satoi tietenkin kaatamalla ja jalkoihin sattui enemmän kun koskaan, mutta ei auttanu ku taskulampun valokeilaa seuraten lähteä raahautumaan kohti kliimaksia. Lopulta tunnin nousun jälkeen oltiin perillä ja minä pääsin kyseisen päivän ensimmäisenä ihmisenä ryntäämään villinä autioon Machu Picchuun ottamaan fotoja ennen ihmismassoja. Takana oli näin 5 päivää ja 83 tuskaisen mutaista kilometriä perille tähän pitkään kadoksissa olleeseen inkojen kaupunkiin, joka vasta 100 vuotta sitten löydettiin.
Sateen lakatessa, aamusumun seasta paljastui näky, jota mä olin odottanu vuosia. Machu Picchu on niitä juttuja, mistä sä oot kuullu tuhansia tarinoita ja nähny miljoonia kuvia, mutta silti se saa alaleaun lyömään tyhjää tullessaan vastaan. Käsittämättömään paikkaan rakennettu käsittämättömän kaunis kaupunki oli todella maineensa veroinen. Edes älyttömiin mittoihin kasvanut turistilambada ei häirinnyt fiilistä. Meille oli varattu koko päivä aikaa touhuta alueella, joten kiirettä ei ollut. Ensifiilistelyn jälkeen Jay C piti meille 2,5 tunnin virallisen kierroksen ympäri Machu Picchua näyttäen kaikkea mielenkiintoista aina kondoritemppelistä inkakuninkaan paskahuussiin. Kierroksen jälkeen oli aika sanoa hyvästit meidän loistavalle oppaalle ja jatkaa tutkimista omin päin. Meillä Chrisin ja Viniciuksen kanssa oli nimittäin päivän kaksi tärkeintä tehtävää vielä tekemättä.
Machu Picchun vieressä seisoo 2720m korkeuteen ulottuva Wayna Picchu. Vuorelle on rakennettu todella jyrkät, jopa hieman vaaralliset portaat ja ainoastaan 400 ihmistä päivässä on oikeutettu vierailuun Wayna Picchun huipulla. Meille oli tiketit valmiiksi diilattuna, joten rakkuloiden täyttämille jaloille edessä oli retken viimeinen, mutta sitäkin kovempi rutistus. 40 minuuttia myöhemmin koko kolmikko seisoi Wayna Picchun huipulla juomassa mukaan tarttunutta cuscolaista Qusquena-olutta. Edes oluen hieman normaalia korkeampi tarjoilulämpötila ei haitannut tuulilasiin auennutta täydellistä maisemaa. Machu Picchu & Wayna Picchu = BIG f***IN' CHECK!!
Enää oli siis päivän tärkein juttu hoitamatta. Jotkut teistä on ehkä facebookissa huomannut allekirjoittaneen hämmentävän "El capitano de amazon" -valokuvan, joka entisestään syvensi mun viha-rakkaus -suhdetta ystäviini. Kuvassa mä pukeudun ainoastaan siskoltani saamaan Borat-malliseen uima-asuun ja kapteenin hattuun. Kuvan innoittamana mä sain pari viikkoa sitten järkyttävän hienon idean. Tästä päivästä lähtien mä aion kuvauttaa itseni jokaisessa tunnetussa turistikohteessa pukeutuen ainoastaan kyseiseen kalukukkaroon ja paikalliseen hattuun. Wayna Picchulla tarkoitus oli löytää perulainen nahkainen cowboyhattu. Valitettavasti sitä ei tällä kertaa löytynyt, joten jouduin tyytymään paikalliseen villamyssyyn. Hetkessä meikäläisestä tuli yleinen nähtävyys Wayna Picchun huipulla, koska kaikki muutkin paikalle osuneet halusivat osansa hullusta suomalaisesta. Isänsä poika sanon minä. Kyllä mahtaa taas äippä olla ylpeä pojastaan!
Wayna Picchun valloituksen jälkeen palattiin vielä hetkeksi Machu Picchuun tutkimaan lisää paikkoja. Chris ja Vinicius lähti vielä innolla ramppaamaan ympäri kaupungin portaikkoja. Mulla sen sijaan varpaista ja kantapäistä vuoti kirjaimellisesti verta, joten mun kävelyt Machu Picchulla oli kävelty. Tyydyinkin viimeisen pari tuntia vaan istumaan auringossa ja tuijottamaan hypnotisoituneena ikimuistoisia näkymiä.
Kaikki kiva loppuu aikanaan ja näin edessä oli paluu Cuscoon. Viikonloppuna vielä juhlittiin trekkiporukan kesken ennen kun oli aika sanoa hyvästit ja hajaantua. Nyt oli tullut myös mun aika sanoa hyvästit tällä erää Perulle ja jatkaa matkaa kohti Bolivian ylänköjä ja Lake Titicacan hippirantoja, missä aikaa ei tunneta ja millään ei oo mitään väliä.
Hasta luego!
- comments
äippä Äippä on AINA ylpeä pojastaan :)
West Olihan minulla ne orsainst Karhut jalassa. Mine4 sitten se4ike4hdin, kun matkalla satoi lunta taivaan te4ydelte4 ja Marika kertoi samalla, ette4 c4e4nekoskella satoi vette4 kaatamalla. Pe4e4tettiin polkaista pyf6re4lle4 ja niin tehtiin. Hiukan kylle4 kirpaisi, kun loppumatkastahan oli ihan mainio keli. Pari kertaa kylle4 vedettiin sadetakkia pe4e4lle, vaikka le4hdettiin liikkeelle vasta kahden maissa.Nooh, pyf6re4iltiin sitten viele4 lise4e4kin te4ne4e4n ja tulihan site4 uiskenneltua Peurungassa, joten liikuntaa kylle4 riitti. Onnittelut Sari mahtavan lenkin heitte4miseste4!
Poethrie Olipahan lenkki Onneksi ilma pysyi sutieellhsen mukavana koko ajan. Taisin muuten ne4hde4 sut kun tulit maaliin, oliko sulla oranssit lenkkarit?