Päivän biisi: -TomiHeadSouth- "Rocky Moment"

http://tomiheadsouth.com/#!/

Terveisiä kaikille ihanille ja rakkaille ystäville Perusta. Lämmintä on, aurinko paistaa ja ihmiset on tosi kivoja. Tänää syötii tosi hyvää ruokaa ja käytii vähän ulkona. Huomenna kaupunkikierrokselle ja vähän shoppailemaan. Kaikki hyvin täällä, elämä hymyilee!

Voi v*#%u mitä pa#*aa! Näiden limaisten ja täysin persoonattomien "olen suomalainen" -postikorttiterveisten jälkeen voikin taas jatkaa tarinaa...

Manauksesta lähdettyämme kompassin suunnaksi lätkäistiin Brasilian ja Perun raja ja Tabatingan kaupunki. Matkan pituudeksi el capitano ilmoitti itseluottamusta uhkuen 7 päivää ja homman nimi sama kuin tähänkin asti. Kalenteri, kello ja kaikki muut aikamääreitä ilmoittavat tietotekniset kokonaisuudet syvälle rinkkaan ja riippumattoon lorvimaan. Tällä kertaa alle saatiin hieman edellistä suurempi botski, mutta muuten systeeemi toimi samoin. Meidän harmiksi tällä kertaa ei, belgialaista yhdellä kädellä kitaraa soittavaa rekkalesboa ja kahta saksalaista pronssikaudelle jämähtänyttä mätisäkkiä lukuunottamatta, muita englantia hablaavia länkkäreitä kyytiin osunut, joten juttuseura oli vähissä. Kirjoja sen sijaan tuli luettua yhtä paljon kuin peruskoulussa ja lukiossa yhteensä eli kolme.

Päivät vaihtui ja maisemat pysyi samoina. Toisin sanoen silmien edestä vilisti järkyttävä määrä vettä ja vielä järkyttävämpi määrä sademetsää. Silloin tällöin edelleen ohi hujahti myös asutusta. Viikon kuluttua lähdöstä saavuimme perille määränpäähän Tabatingaan. Tämä Brasilian rajakaupunki muodostaa yhdessä Perun puolelta löytyvän Santa Rosan ja Kolumbian Letician kanssa niin sanotun Triple Frontierin eli kohdan Amazonilla, jossa näiden kolmen maan rajat kohtaavat. Siinä missä Aasiassa byrokratian rattaat pyörii täysillä kierroksilla raja-asemilla, on meininki täällä huomattavasti leppoisampaa. Kolmen kaupungin välillä pystyy vapaasti sahaamaan ilman, että ketään kiinnostaa. Triple Frontierilla pitääkin itse huolehtia poliisiasemalta leimat passiin ennen kuin jatkaa pidemmälle. Tämän vapauden innoittamina me käytiin 6 tuntia juomassa Kolumbian puolella lokaalia birraa ja tutustumassa svengaavaan katuhäminään ennen Santa Rosan ja Perun puolelle siirtymistä.

Meidän reissurykmentin osalta tilanne oli muuttunut sinä määrin, että Kimmo sai muutama viikko sitten yllättävän, mutta sitäkin paremman työtarjouksen Suomesta. Näin ollen Kimberlyn on piakkoin palattava takasin kotia. Tästä aikataulumuutoksesta johtuen päädyttiin ottamaan Tabatingasta 12 tunnissa Iquitosiin menevä fast boat 4 päivää kestävän jokilaivan sijaan. Iquitos, tuo viidakkokaupunkien Barack Obama, on maailman suurin kaupunki, minne pääsee ainoastaan vesitse tai lentäen. Tämä logistinen yhteiskunnan epämuodostuma johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että kaupunki sijaitsee läpitunkemattoman viidakon keskellä, eikä sinne johda yksikään maantie. Kuulosti siis mielenkiintoiselta paikalta jaloitella pitkän venematkan jälkeen.

Iquitosin suhteen odotukset oli Jussi Ahteen tavoin pilvessä, onhan paikassa tarinoiden mukaan yksi maailman fantastisimmista katumarketeista. Näin ollen seuraavana aamuna oli pakko hyökätä pelipaikoille todistamaan huhujen paikkansapitävyys. Paikalliseen torihumuun pääsee parhaiten käsiksi palkkaamalla jonkun paikallisen janarin näyttämään ja kertomaan tarjonnasta. Me heitettiin Marlon nimiselle mestizolle muutama taskuraha, jolla kaveri kierrätti meitä ympäri massiivista marketaluetta. Alkuun meininki vaikutti pitkälti samalta kuin kaikkialla muuallakin. Mitä syvemmälle street marketin syövereihin lopulta vaipui, sitä selkeämmäksi kaikki muuttui. Mä oon vuosien saatossa kiertäny kymmeniä markkinoita ympäri maailmaa, mutta mikään ei oo tarjonnaltaan ja omaperäisyydeltään vastannut Iquitosin meininkejä. Ensimmäisellä rundilla ostoskoriin tarttui mm. viidakkotupakkaa, viidakkoveitsiä ja macheteja. Lounasnälän yllättäessä alkupalaksi löytyi kilpikonnan munia ja irvokkaasti luikertelevia grillattuja palmumatoja. Pääruoaksi mukava perulaisruova kokkasi meille paistettua piraijaa, riisiä ja maniokkia. Juomana tietysti viidakon marjoista puristettua mummon marjamehua. La selva tropical y que approveche!

Täysin vatsoin oli taas aika jatkaa kiihkeästi alkanutta jungleshoppailua. Ruokashoppailun jälkeen parasta shoppailua on lääkeshoppailu, joten Suomen antidopinglautakunnan valtuuttamina suunnaksi Amazonian oma apteekki ja maailman kreiseimmät doupit. Tällä kertaa mukaan tarttui boan myrkkyä lihaskipuihin, kokalehtiä vuoristotautiin, viidakkoviagraa seksuaaliseen inflaatioon, anacondavoidetta noidannuoleen ja rentouttavaa shamaanijauhetta jokapäiväiseen fiilistelyyn. Ja nyt, ennen kun Suomen Maria Guzenina -yhdistys (tunnetaan myös nimellä "Vastaus on EI!" -rykmentti) rupee taas huolestumaa koiranpentujen hyvinvoinnista, naisten oikeuksista ja meistä nuorisonarkkareista, mainittakoon, että kyseiset tuotteet on kaikki 100% luomua, suoraan viidakosta tuotuja luonnontuotteita. Ei siis mitään laittomia huumeita tai muuta suomalaista laihdutusruokaa vastaavaa järjestäytynyttä rikollisuutta. Olkaamme siis huoleti ja katsokaamme peiliin!

Iquitosin marketilta löytyy kaikki mitä ihminen elämältään tarvitsee ja paljon sellaista, mikä vain tuo siihen huomattavaa lisämakua. On vaatteita, elektroniikkaa, lihoja, kaloja, vihanneksia, koruja, leluja, krääsää, yrttejä, kasveja, matkamuistoja ja kaikkea muuta normaalia ja epänormaalia. Lisäksi löytyy apinoita, kilpikonnia, kaimaaneja, anacondan nahkoja, jaguaarin turkkeja, peuroja, jokisikoja, marsuja jne jne. Ja oijoi kaikki ne trooppiset hedelmät. On papayaa, siriguelaa, maracujaa, rambutania, acaita, mangosteenia, carambolaa, pupunhaa, cajua, guaranaa plus kaikkia Anttilan hyllyn perus-Hannu fruitteja. Mä voisin viettää pelkästään näillä markkinoilla viikon ja maistaa ja kokeilla kaikkea uutta ja jännää.

Torihässäkän pyörteissä ystävystyttiin meidän opas-Marlonin kanssa. Kaveri asuu Iquitosin niin sanotussa kelluvassa kaupunginosassa. Pientä korvausta vastaan Marlon lähti veneellä näyttämään meille Amazonin päälle rakennetun slummialueen hoodeja. Mielenkiintosia juttuja tuli taas nähtyä ja vihdoin allekirjottanut pääsi myös pulikoimaan Amazonissa. Päivän kliimaksi oli ehdottomasti kelluvassa diskossa nautittu jääkylmä cerveza paikallisten bilehileiden keskellä. Marlon lähti myöhemmin illalla, egyptiläistä kamelinnussijaa ulkonäöltään muistuttavan, ystävänsä kanssa näyttämään meille Iquitosin yöelämää. Aamulla olikin taas aihetta pää turvoksissa osoitella toisiamme ja miettiä mitä oikein tapahtui. Krapulaa onneksi lievensi viereissä ravintolassa tarjoiltu herkullinen alligaattori ceviche, joka sai makunystyrät kääntymään uskossaan ja vaipumaan nirvanaan. Kaiken kaikkiaan Iquitos kiilasi kertaheitolla top 10 reissukokemuksiin, ei kahta sanaa.

Tämän blogin loppuun ajattelin vielä pyhittää pienen yhteenvedon Amazonille. Nyt siis takana on yli kaksi viikkoa ja n. 4500 km jokimatkailua Amazonilla. Vaikka laivalla ei paljoa tekemistä olekaan, oli trippi ehdottomasti kokemisen arvoinen. Laivalla autuaana jumittamisessa oli jotain samaa vapauttavaa tunnetta kuin viime talvena Himalajalla. Se oli paikka, missä todella oli aikaa hautautua omiin ajatuksiin ja ajatella elämää. Lisäksi pelkästään jo ajatus siitä, että on keskellä tiheintä Amazonia oli niin kiehtova, että kerta toisensa jälkeen jaksoi raahautua yläkannelle tuijottamaan viidakkoa. Nyt kun tämä turnee on ohi, on varmaan hyvä hetki antaa muutama tipsu kaikille, jotka joskus haluaa kokea saman:

-First things first: oma riippumatto messii! Siinä nukutaan, syödään, ollaan ja hengaillaan, joten ilman sitä ei selviä. Ground zero.

-Laivaan kannattaa mennä vähintään 6-8 tuntia ennen lähtöä. Mielellään jo vaikka edellisenä päivänä varmistaakseen hyvät paikat. Jos haluaa todella sniiduilla, kannattaa laivaan mennä jo muutamaa päivää aiemmin, sillä laivalla saa nukkua ilmaiseksi.

-Varautukaa tiiviiseen tunnelmaan. Täällä ei tunneta suomalaista 3 km sosiaalista hajurakoa. Riippumattoja saattaa löytyä edestä, takaa, sivuilta ja jopa ylä- tai alapuolelta.

-Lippua ostaessa kantsii selvittää kuuluuko ruoka hintaan. Joissain laivoissa kuuluu, jossain ei. Jos ei kuulu, suosittelen hankkimaan vedenkeittimen mallia "retki" ja säkillisen nuudeleita, hedelmiä ja muuta kuivamuonaa. Ruokaa voi tosin ostaa myös laivasta.

-Jostain kumman syystä hyttysiä ei näkynyt yhtään, joten niistä ei kannata stressata.

-Öisin on viileää. Suositellaan siis ikivihreitä nappiverkkareita, mummon villasukkia ja Fc Kuusysin hupparia.

-Lukemista, ristikoita, virkkuukoukkuja ja muuta adrenaliinipitoista viihdykettä reilusti mukaan, koska laivalla ei ole juuri mitään tekemistä.

-Jokaisella laivamatkalla pitää tietty olla myös pullo viinaa. Aina silloin tällöin viidakon keskellä kaipaa vettä vahvempaa unilääkettä.

-Ja ehkä kaikkein tärkeimpänä: opetelkaa portugalia! Huonolla tsägällä kyytiin ei osu muita kuin brasseja, joten aika menee huomattavasti nopeammin jos pystyy edes hieman heittelemään löysiä paikallisten kanssa.

Nyt me jatketaan matkaa lentäen Perun pääkaupunkiin Limaan, jossa tehdään jatkosuunnitelmia. Päivän loppukevennyksenä vielä videoklippi, joka parhaiten antaa oikeutta Amazonian elämästä. Tämän jälkeen jokainen ymmärtää, minkälaisia uhrauksia maailman valtavin sademetsä asukeiltaan vaatii. Enjoy!

http://www.youtube.com/watch?v=8_Yj3wZjX5w