Profile
Blog
Photos
Videos
Tiistai 8.9, keskiviikko 9.9, torstai 10.9, perjantai 11.9
Hetkeksi paluu menneisyyteen. Pääsemme taas joukkoliikenneanalyysin ja jalkapallon pariin. Yksi elämämme omituisimmista matkoista on takana. Koko Etelä-Ameriikassa on kovin yleistä, että taksissa saattaa varsinkin iltaisin tai viikonloppuisin istua vaimo tai tyttöystävä etupenkillä kyydissä. Olemme törmänneet tähän ennenkin, joten emme ihmetelleet kun nappasimme taksin Quitosta linja-autoasemalle, joka sijaitsee vajaan tunnin matkan päässä keskustasta. Ajelimme ensin vaimon kotiin ja sitten kohti meidän päämäärää. Onneksi sattui koti olemaan samalla suunnalla, sillä 1,9 miljoonainen kaupunki ei ole mikään ihan pieni päästä päähän ajettavaksi. Uutta ja epämielyttävää oli, että meidän taksissa tuntui olevan myös karaoke-palvelu. Ainoa joka lauluun osallistui oli kuljettaja itse, joka lauloi radiosta tulevien kappaleiden päälle kovaa ja nuotin vierestä ja ainakin puoli lausetta edellä...kauheaa. Ja tätä riemua siis kesti kohtuullisen kauan, mutta enempi oli naurussa pitelemistä.
Linja-autoasema oli äärimmäisen uusi ja hohtava, mutta palvelu oli ilmeisen vanhanaikaista. Lippuja ei oikeastaan voi varata etukäteen vaan nopeat syävät hitaat ja paikalla kannattaa olla aikaisin mikäli mielii tiettyyn bussiin. Meillä ei ollut kiirettä, joten ehdimme hahmottamaan tilannetta. Löysimme pienen etsinnän jälkeen lipunmyynnin ja käynnissä oli varsinainen huutokauppa. Jokainen yhtiö kailotti suureen ääneen omia lähteviä kohteitaan ja hakuammunnalla valitsimme yhden. Bussi oli lähdössä muutaman minuutin kuluttua, joten apupoika nappasi yhden laukuistamme ja lähti juoksemaan laitureille päin. Näin jo sieluni silmin, kuinka reppumme katoaisi mukanaan termosmukit, säkillinen likaisia vaatteita ja muutama lukematon romaani (ei siis suurempi menetys). Hän kuitenkin juoksi edeltä ja pidätteli bussia, jotta me siihen kerkeäisimme. Mukavaa palvelua sinänsä. Matkojen hinnoittelu tuntuu olevan suhteessa kuljettavaan aikaan. Tunnin bussimatka maksaa dollarin ja kahdeksan tunnin matka kahdeksan, aika kätevää ja ennen kaikkea edullista.
Lauantaina pelattiin jalkapalloa oikein urakalla, niinkuin varmaan Euroopassakin. Ecuador oli pukeutunut keltaisiin paitoihin, kuin Thaimaassa buddhan päivänä konsanaan. Kadut ammottivat tyhjyyttään, mutta pienemmässäkin kioskissa tai katukojussa oli TV varsin mahtipontisella volyymillä. Koska olen jalkapalloa, pakosta, seurannut nyt useammassa Etelä-Ameriikan maassa, voin melkein jo puhua kokemuksella. Ecuadorin jalkapallojoukkue eroaa huomattavasti muista "mukavannäköisistä jalipallisteista". Koska täällä on varsin suuri afrikkalaisten orjien jälkeinen yhdyskunta niin jalkapallojoukkuekin on yön-timojen vahvistama. Lauantaisen häviön jälkeen emme nähneet kansanjuhlia kaduilla vaan enemmin tunteikasta sadattelua. Keskiviikkoinen ottelu meni jo huomattavasti paremmin, muuta taas jäivät kansanjuhlat puuttumaan, koska peli pelattiin kello 2 päivällä. Huomattavasti suurempaa iloa näytti paikalliselle kansalle tuottavan Argentiinan häviön myötä ikuistetut Diego Maradonan ilmeet.
En tiedä ottavatko paikalliset ihmiset toisiltaan senkkaa nenästä useasti vai ovatko kauneusleikkaukset niin yleisiä, mutta päivittäin kadulla tapaa ihmisiä, joilla nenä on teipattuna. En usko, että kyseessä olisi mikään kansallinen muotitrendi, toisin kuin Boliviassa. Siellä ihmisillä oli ilmeinen kunniakysymys kultauttaa hampaansa. Pienemmällä rahalla sai kultareunukset ja hiukan isommalla rahalla kokonaiset kultakuoret. Uskoisin, että purukaluston kultaus olisi suoraan verrannollinen varallisuuteen.
Uuden kulttuurien kohtaamisen olemme ottaneet lähi-idän kanssa. Banosissa asuimme israelilaisomisteisessa hostel Transilvaniassa ja nyt olemme hahmottaneet itsemme Hotelli Shalomiin. Olemme siis Rio Bambassa, joka otti meidät vastaan sateen saattelemana. Meistä on nähtävästi tullut nirsoja, koska pitkästä aikaa kiersimme useamman hostellin ja totesimme, että ehkä maksamme muutaman dollarin lisää ylellisyydestä. Meidän Shalomimme on remontin alla, sillä vesi katkaistaan aina jossain vaiheessa päivää ja olemme jopa käyneet alakerran huoneessa suihkussa. Remppamiehiä juoksentelle pihalla, mutta meitä se ei haittaa, sillä sängyt ovat varmaan viikon vanhat, aamiainen loistava ja netti huoneessa. Kannattaa siis maksaa muutama ropo enemmän ja hemmotella hiukan itseään. Aivan kuin olisimme kovinkin askeettista elämää viettäneet. Rio Bamba ei kauheasti sykähdytä, eikä täältä lähtevässä junassa saa enää matkustaa katolla, mikä olisi ollut matkan juju. Ajattelimme siiis kiivetä Chimbazaron rinteillä, joka on korkein huippu päiväntasaajalla. Hyvällä säällä pitäisi hähdä tyynelle valtamerellekin, mutta emmepä usko tuuriimme. Pikku knoppina lisättäköön, että vuorella on myös maapallon korkein huippu jos etäisyys lasketaan maapallon keskipisteestä, joten tervemenoa Mount Everestin "veikkagustavsonit"! Ehkä uhoan lisää vasta kun retki on tehty.
Edelleen ei kovin hyvää sanottavaa läydy maan ruokatarjonnasta. Italian keittiön pizzat ja pastat ja tex-mex ovat olleet ruokalistallamme viikon verran. Tänään löysimme mahtavan buffet-ravintolan, jossa lähes 70 ruokalajin kiinalaisvaikutteinen menu kustansi ainoastaan 4€. Söinkin sitten koko rahan edestä salaattia, uusia perunoita, mansikoita ja jäätelöä ja jos ei vatsa huomattavasti protestoi, niin aion tehdä saman vielä tulevinakin päivinä.
- comments