Profile
Blog
Photos
Videos
Sunnuntai 30.8, Maanantai 31.8, Tiistai 1.9, keskiviikko 2.9, Torstai 3.9
Otan hiukan takapakkia ja palaan vielä launataihin. Olimme saapuneet puoliltaöin takaisin Quitoon ja vaikka kuinka olisi aamulla nukuttanut, niin pakko oli nousta huoltopäivään. Suurin osa vaatteistamme oli viidakon jälkeen mudassa tai ainakin läpimäräksi hikoiltuja, joten oli löydettävä pesula, joka suoriutuisi tehtävästään muutamassa tunnissa. Hostellimme ei moiseen lupautunut, joten veimme pyykit läheiseen huoltamoon. Kuudelta piti olla valmista, mutta ihan ei suunnitelma toteutunut. Kaupungissa oli taas kaikenlaista tapahtumaa, kuten juoksukilpailut ja koko keskusta suljettuna autoliikenteeltä. Ennen sitä kuitenkin satuimme poliiseja ja armeijanväkeä kuhisevalle aukiolla ihmettelemään meininkiä. Presidenttihän sielä piti jokalauantaista puhettaan ja saimme selville, että hän ei kansan keskuudessa ole kovinkaan suosittu. Vertauskuvana tuotiin esiin "castrolainen uudistuspolitiikka" jota johtaja ajaa eteenpäin vai pitäiskikö sanoa taaksepäin.
Kuudelta kävimme siis noutamassa pyykit, mutta pesula olikin kiinni. Naapurissa sajaitsevan hostellin emäntä sanoi, että pesulan väki oli lähtenyt kaupungille, mutta asuu kyllä samassa talossa, joten heidän pitäisi palata takaisin tunnin kuluttua. Seitsemältä ei ketään edelleenkään ollut näkyvissä ja sama arvio paluusta esitettiin uudelleen. Tällä kertaa oikeasti tarvitsisimme pyykkimme, vaikka aikaisemmin olisimme melkeinpä olleet iloisia jos joku olisi vanhat vaateriepumme päättänyt anastaa. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa tai mahdollisuuksia hankkia uusia tilalle. Kahdeksalta herra palasi rikospaikalle yksin ja löysi umpihuppelissa olevan pienen quitolaisen herran. Ainoa mitä mies englanniksi tiesi oli "Take it easy, man" ja tätä hokien hän alkoi testailla noin sadan avaimen nipusta sopivaa avainta pesulan oveen. Lopputuloksena meillä on kuitenkin puhtaat vaatteeet, pienen viiveen jälkeen.
Sunnuntaiaamun lähtö lentokentälle oli kello 5, joten täpinöissämme hyppäsimme taas Jeepin kyytiin ja aloitimme matkan kohti Galapagosia. Teimme teknisen välilaskun maan suurinpaan kaupunkiin Guyaguileen, joten kaikkineensa lento kesti vajaat kolme tuntia.Olipa omituinen lento: asiakkaita laskettiin oikein huolella ja moneen kertaan, aina vissiin eri tulos. Aikaisemmin en koskaan ole ollut lennolla, jossa turvavyöt on käsketty avaamaan kun ollaan istuttu koneessa odottamassa. Juuri ennen laskeutumista kaikki matkatavaraluukut avattiin ja henkilökunta kulki edestakaisin käytävää suihkuttamassa varmaankin hyönteismyrkkyä matkatavaroihin. Enpä ole aikaisemmin nähnyt vastaavaa avohärdelliä kun Batran kentällä matkalaukkujen noutopisteessä. Lentokenttää uusitaan oikein urakalla, joten mitään laukkuhihnaa ei ole vaan kaikkien lentojen laukut lastattiin läjiin lattialle. Pienissä erissä ihmiset päästettiin etsimään omiaan, joten hinku ja tunku on suunnaton. Kaikkien laukut tarkistettiin vielä poistuttaessa oman lentoyhtiön toimesta, mutta missään ei ollut viittauksia siihen mihin jonoon olisi pitänyt mennä. Ihmiset puokkoilivat jonoista toiseen ja hommasta ei meinannut tulla yhtään mitään.
Jos ensimmäisen päivän perusteella pitäisi arvioida järjestelyjä ja laivan henkilökuntaa, niin aika ala-arvoisen arvosanan joutuisi antamaan. Meitä oli vastassa kentällä poika, joka juurikaan englantia puhunut ja hän osoittautui oppaaksemme. Kukaan ei juurikaan ottanut meitä vastaan tai kertonut tulevasta ohjelmasta mitään. Olimme aika ymmällämme, tämän piti kuitenkin olla keskiluokkainen risteily, eikä mikään halpamatka. Alus itsessään, nimeltään Yolita II on kahdeksan hengen miehistöinen pikku-jahti, jolla matkustajia oli yhteensä 16. Kaikkinensa aivan loistavan oloinen paatti, jossa varmaan tulisimme viihtymään seuraavat 4 päivää.
Maukkaan lounaan jälkeen suuntasimme matkamme ensimmäiselle saarelle Santa Cruzille, jossa pääsimme tutustumaan iguaaneihin, flamingoihin, muihin lintuihin, rapuihin ja snorklailemaan. Rantaan oli jossain välissä eksynyt reilu kasa roumurautaa, mikä ilmeisemmin oli haaksirikkoutuneen laivan pohja, kauenpaa mereltä katsoen olimme kyllä vakuuttuneita, että kyseessä olisi ollut jonkinasteinen pingviiniyhdyskunta. Ensimmäiset iguaanit ja merileijonat olimme tavanneet jo satamassa laivaamme odotellessa. Kaikki vaikutti kovin lavastetulta, mutta siinäpä merileijonat makailivat penkeillä aurinkoa ottamassa kun konsanaan vapputunnelmaan väsähtäneet juhlijat. Fregatit ja pelikaanit olivat seuranneet matkaamme alusta lähtien, joten niihin ei enää loppupäivästä edes ehtinyt kiinnittää huomiota. Pitkä päivä vei voimat ja nukkumaan siirryttiin melkein heti illallisen jälkeen. Onneksemme saimme kuulla, että oikea oppaamme saapuisi laivaan puolilta öin ja aloittaisimme seuraavn päivän aivan uudella innolla.
Niin tosiaan tapahtui. Olimme yöllä seilanneet uuteen poukamaan ja aamuituimaan (kello 6) maisemat näyttivät kovin erilaiselta. Rantauduimme saarelle ja tarkkaan eteensä piti katsoa, ettei vahingossa astunut iguaanin tai merileijonan päälle. Ei ole oikeastaan sanoja kuvailla miten erilainen maailma tämä on. Mitkään eläimet eivät häiriinny siitä, että niiden lähellä kuljetaan. Hautovia lintuja tai niiden poikasia voi ihailla muutaman metrin päästä. Päivän vanhaa merileijonan poikasta voi melkein koskettaa, vaikka suositeltava turvaväli on pari metriä. Kaikkialla tuntuu olevan eläimiä. Kovin oli oikeassa matkatoimiston tyttö, kun sanoi, että menkää ensin viidakkoon, jossa joudutte etsimään eläimiä ja sitten vasta saarille, jossa niitä melkein putoilee syliin.
Oikea oppaame on aivan loistava, kolmannen sukupolven luonto-opas, joka puhuu sujuvasti, iguaania, meri-leijonaa ja kaikkien paikallislintujen kieltä. Hän osaa kaikki soidinkutsut ja tuntee kaikki paikalliset kasvit ainakin kolmella eri kielellä. Iltapäivällä purjehdimme Santa Fen saarelle ja lähdimme snorklailemaan merileijonien kanssa, jotka ovat kovin leikkisiä kavereita. Uiskentelimme myäs jättiläiskilpikonnien ja haiden seassa. Hiukan teki tiukkaa tuo haipolskuttelu, mutta niitä saattoi tarkkailla myös paikallaan seisten, kun oli sen verran matalaa tuo vesi. Koetan lainata joltain hiukan vedenalaisia valokuvia, mikäli mahdollista. Rantauduimme vielä merileijonayhdyskunnan keskuuteen ja teimme pienen saarikierroksen. Kakkinensa täysin absurdi päivä, joka täytyy itse kokea ennekuin sen voi käsittää.
Aika tiukkaa merenkäyntiä oli yöllä kun lähdimme kohti seuraavaa kohdetta Espanolan saarta. Hyvin kuitenkin nukutti ja syytä olikin kun 5.40 oli seuraava aamuherätys. Meidän Washington- niminen opaamme oli sukellusmestari ja ilmeinen merileijona itsekin, sillä ainakin snorklausta löytyy ohjelmistosta uupumukseen asti. Rantauduimme ensin kuitenkin saarelle ja oppaallemme oli tärkeintä, että olisimme kaikkialla ennen muita, jotta saisimme rauhassa tarkastella ympäristöä. Maa oli kirjaimellisesti mustanaan liskoja, jotka vaihtolämpöisinä hakivat toisistaan ja aamuauringosta edes hiukan lohtua kohmeisiin kehoihinsa. Muuten saaren väestö koostui sini-jalka-boobeista (en tiedä käänöstä linnulle), varpusista, haukoista, albatrosseista, muista linnuista ja tietysti meri-leijonista. Paljon oli poikasia tähän aikaan vuodesta ja näimme päivän, kahden vanhoja suloisia merileijona- mötkäleitä, joilla valitettavasti on hyvin heikot mahdollisuudet selviytyä hengissä.Meille ei ainakaan tule ammeeseen pikku kotieläintä vaikka kuinka suloisia ovatkin. Haisevat meinaan niin pahalle, kun kavereiden ruokavalio koostuu ainoastaan kalasta ja muista merituotteista. Illaksi rantauduiime vielä valkoiselle hiekkarannalle ihastelemaan maisemia.
Ja yöllä matka jatkui Floreanalle ja merenkäynti senkun yltyi. Olisihan se irvokasta jos merimies ilmoittautuisi merisairaaksi. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt vaan saimme nukuttua kohtuullisesti vaikka välillä sängyn reunasta toiseen rullasimmekin. Ehkäpä onneksi meillä on sen verran massaa, että ihan pikku kallistuma ei saanut meitä pitoamaan. Floreanalla tutustuimme taas flamingoihin, kilpikonnien pesiin ja iltapäivästä oli jalkapallo-ottelu Ecuador United (laivan miehistö) vastaan muu maailma, eli turistit. Herra kunnostautui maalissa ja voitto tuli kotiin, vaikka tiukka oli kamppailu ja laivan kapteeni ylivoimainen johtotähti. Päiväsnorklauksella löytyivät taas hait, rauskut, barrakudat ja muut vedenalaiset ihmeet. Illalla poikesimme ensimmäistä kertaa kaupungissa, muutaman tunnin iltalomalla. Mukavaa oli, vaikka keinutus on tasamaalla sitä luokkaa, että hyvä kuin eteenpäin pääsi.
Viimeinen aamu valkeni meille varhain, sillä ohjelmassa ollut Charles Darwin Station ja jättiläiskilpikonnat eivät oikein meidän ohjelmistoomme sopineet, kun meidän lento lähti kahta tuntia muita aikaisemmin. Me saimme privaattivierailun jättiläiskilpikonnien luona ja henkilökohtaisen kuljettajan kyydillä pääsimme lentokentälle ja takaisin Quitoon. Olemme aika poikki, sillä viimeiset pari viikkoa on ollut aikaisia aamuherätyksiä ja paljon ohjelmaa. Olemme pienen loman tarpeessa ja ajattelimme lähteä huomenna kohti Banosia, kylpylöitä ja toivottavasti aurinkoisia päiviä.
Valokuvia on yllättäen aika kauheasti, mutta meillä oli komento ottaa ötököistä paljon kuvia. Olen lajitellut ne ällöihin liskoihin, lintuihin, merileijoniin ja maisemakuviin, joten jokainen katsastakoon mitä uskaltaa. Iguaanit olivat leppoisia ja yllättävän pieniä ja rauhallisia otuksia. Vikkeliä, jos sille päälle sattuvat ja kerran jouduin kiljaisemaan kun lisko lähti oikein vauhdilla minun suuntaan. Olihan mahtava reissu.
- comments