Profile
Blog
Photos
Videos
Hola!
Nyt ovat Siem Reapin hiekkaiset kadut vaihtuneet Sihanouk villen valkoisiin rantoihin. Rannat on kyllä hienot. Hiekka narisee jalkojesi alla kuin pakkaslumi ja aallot puskee nilkkoihisi. Mutta siinäpä se hienous taitaa sitten ollakkin. Jostain syystä täällä tulee hieman likainen olo. On vitusti kaupustelijoita, joista muutamat ovat erittäin mukavia. Mutta suurimmaksi osaksi on taas niitä saatanan tyrkyttäjiä, jotka eivät vaan millään voi uskoa, että en halua. Ne perkeleen veren imijät vaan pysyy vierelläsi niin kauan, että joko purkaudut niille, että painu vittuun. Tai sitten lähdet itse pois. On paljon jalattomia tai kädettömiä kerjäläisiä. Myöskin huomattavan paljon huoria, niin lapsia kun aikuisiakin on liikkeellä.
Ihmiset vaikuttavat suurimmaksi osaksi oikein mukavilta. Mutta tuo mukavuus tuntuu jotenkin teennäiseltä. Kauppamiehiä, jotka saavat niin sanotulla ystävällisyydellään turistin tuntemaan olonsa mukavaksi ja sen jälkeen yrittävät nyhtää sinusta irti minkä pystyvät.
Yön tullen on tilanne sitten eri. Ei ole enään kaupustelijoita. Kukaan ei enään tyrkytä, vaan he ottavat. Eilen lähdimme baariin illalla ja porukka varoitteli paljon, että älkää kävelkö rantaa pitkin, koska saattaa tulla pöllistä naamaan. Ilmeisesti tyypit odottavat jossain pimeässä nurkassa ja pahaa aavistamattoman turistin saapuessa paikalle, lämäävät sinua jollain lankulla naamaan ja vievät rahat ja muut arvoesineet. No kaipa se niittenkin täytyy jostain rahansa keksiä.
Eilen tosiaan oltiin hieman viihteellä. Jostain syystä minulle on kehittynyt tällainen tapa,että aina uuteen paikkan saapuessani, ensinmäisenä iltana vedän kännit. Siinä saa jotenkin paremmin paikan haltuun ja tutustuu helpommin ihmisiin. Tai sitten se on se, että ei tiedä mistään vielä mitään, joten on helpompi vaan ryypätä. Koska kyllähän ryyppymies aina seuraa löytää. Anyway, tehtiin sitten salmiakkikossut, koska Puolalaiset naapurimme sanoivat tykkäävänsä kyseisestä aineesta. Vedettiin sitten pullo sitä ja suuntasimme kohti pippaloita. Valitettavasti reissu jäi suhteellisen lyhyeksi, väkijoukkomme ja pääsääntöisesti minun suuresta humalatilasta johtuen. Silmäni sumeni ja jalkani petti altani, mutta pääni toimi vielä oikein loistavasti. Mistä esimerkkinä, voitin kaikki pelaamani biljardimatsit. No se oli sitten semmonen reissu.
Eilen varattiin sitten liput kohti Koh Rongia, jonne kuuluisi sitten tänään lähteä. Eilen olin myös vähällä menettää hermoni näihin kaupustelijoihin ja varmaankin myöskin menetin. En vaan voi tajuta minkä takia jonkun täytyy seisoa vierelläni sellaiset 20 minuuttia kerjäten, että osta nyt, samalla itkua vääntäen. Kuinka paljon tuo tyyppi menettääkään rahaa jankuttamalla jollekkin huomattavasti ostohaluttomalle. Kun hän voisi vaan hyväksyä tosiasian ja jatkaa eteen päin jonkun toisen riesasksi ja ehkä tämä toinen voisi sitten ollakkin kiinnostunut ostamaan. Eilen oli muutenkin aika rauhallinen päivä. Maleksimme rantaa eteenpäin, olutta siellä täällä siemaillen ja katuruokaa napostellen. Ilalla sitten katselimme vain leffoja.
Matka siis jatkuu sitten tänään taas eteenpäin. En yleensä ole näin nopean matkustelun puolella, mutta eipä täällä meitä mikään pidätä. Paikka on ihan kiva, mutta ei mitenkään erikoinen. Tähän mennessä ei Cambodia ole minua pystynyt mitenkään ihastuttamaan, minkä toivon muuttuvan seuraavan kohteen kohdalla. No, se jää nähtäväksi, toivokaamme parasta.
PS. Jatta, yritin soittaa sinulle eilen, mutta taisit olla vielä nukkumassa, koska kello oli teillä päin vasta 10 aamulla.
- comments
Taru Tätä blogia on tosi vaikee lukea, kun näitä ei oo missään allekkain... Kai... Jää helposti päiviä väliin. Huomasin vasta nyt muutaman vanhan kirjoituksen. Ja sähköpostiin tuli KERRAN ilmoitus uudesta kirjoituksesta >:O Seuraavaksi blogspot!
Taru Tätä blogia on tosi vaikee lukea, kun näitä ei oo missään allekkain... Kai... Jää helposti päiviä väliin. Huomasin vasta nyt muutaman vanhan kirjoituksen. Ja sähköpostiin tuli KERRAN ilmoitus uudesta kirjoituksesta >:O Seuraavaksi blogspot! Mut annan silti viis tähtee, tietty... Kirjoituksissa ei oo vikaa, hauskaa taitaa olla! Je.