Vuoret <3

Kääks!! Viimeinen viikko Limassa alkaa huomenna. Jännittää lähteä takaisin kotiin (ensin menen kyllä reiluksi pariksi viikoksi viidakkoon). Toisaalta on niiiiin kovin ihana tulla kotiin, jossa odottaa Suomen kesä, ystävät, siskot, Miisa ja Petteri. Toisaalta tuntuu tosi haikealta lähteä jo nyt täältä Limasta. Aika on mennyt kamalan nopeasti ja vielä olisin halunnut tehdä yhtä sun toista täälläkin.

Pari viikkoa sitten käytiin Oonan ja Jassun kanssa Huarazissa, joka sijaitsee Andeilla 3000 metrin korkeudessa. Saavuttiin Huaraziin perjantaiaamuna, majoituttiin Oonan perulaisen kakkosperheen luo pieneen majataloon ja käytiin Jasminin entisessä työpaikassa, orpokodilla, tervehtimässä lapsia. Mä sain oikein kunnon opetuksen koripallossa viisvee pikkupojalta.

Lauantaina lähdettiin Oonan kanssa vuorille vaeltamaan. Käytiin 4500 metrissä Churup nimisellä huikean kauniilla laguunilla. Maisemat olivat uskomattomat (kuvia facebookissa), reitti haastava (mm. muutama erittäin jyrkkä pätkä, joissa joutui vetämään itsensä vaijerin avulla ylös) ja happi vähissä. Lähes olemattoman aklimatisoitumisen tuloksena kiipeäminen tuntui vielä normaalia haastavammalta ja päätäkin hiukan särki. Illalla majapaikkaan kuoleman väsyneenä palatessa rupesi mahassakin möyrimään, tuli oksettava olo ja kauhea päänsärky päälle. Onneksi Oona tarjoili petiin kokateetä, joka hiukan helpotti oloa.

Seuraavana aamuna vieläkin hieman heikossa hapessa lähdin olotilastani huolimatta Jassun ja Oonan kanssa kohti seuraavaa laguunia. Jo parin kilometrin ja puskaripuloinnin jälkeen ilmoitin tulevani perässä omaan erittäin hitaaseen tahtiini sen matkaa kuin vielä pystyn. Kuitenkin, koska olen hullu enkä osaa luovuttaa, taistelin itseni huipulle asti, vaikka neljän tunnin vaellus ja etenkin viimeinen jyrkkä nousu jaguunille 4700 metriin tuntuivat viimeisiltä teoilta.

Laguuni oli ihana. Kristallinkirkasta vettä, lumihuippuiset vuoret ympärillä, ah ihanaa. Ja hipheijaa miten ratkiriemukasta oli, satumaisista maisemista huolimatta, raahautua takaisin alas kolmen tunnin matka, vaikka viimeiset voimat olivat menneet jo ajat sitten. Selvittiin kuitenkin Jassun kanssa takaisin lähtöpaikalle juuri ennen pimeän tuloa, vaikka olin jo monesti ehtinyt miettiä etten mitenkään selviä perille asti. Petterille tiedoksi, että Emei Shanille kiipeäminen jäi nyt kyllä kakkoseksi tälle koettelemukselle.

Seuraavana päivänä käytiin vielä Oonan perheen kanssa ajelemassa ja syömässä Pachamancaa, perulaista maan sisässä kypsytettyä perinneruokaa. Illalla lähdettiin takaisin kohti Limaa.

Seuraavana yönä Limassa heräsin kauheaan oloon. Koska oksennusripuli, kuumehorkka ja kaamea kuvotus eivät olleet vielä aamullakaan menneet ohi, Oona vei minut sairaalaan. Sairaalassa pääsin tiputukseen ja suoraan suoneen lääkitykseen ja toivuin noin vuorokaudessa tästä ruokamyrkytykseksi todetusta kauheasta tilasta. Muistoksi sain tuhannen solin (270 euroa) sairaalalaskun.

Matkustelujen ja sairastelujen jälkeen olikin sitten taas aika palata koulutöiden pariin. Tunnustan, että tulen palaamaan kotiin erittäin säälittävän opintopistesaaliin kanssa: Saan täältä huikeat neljä opintopistettä. Saanen kuitenkin selitellä, että olen puurtanut erittäin paljon graduni parissa.

Gradun toinen kenttätyömatka läheneekin jo pelottavasti. 27 päivä lähden Iquitosiin ja sieltä parin päivän sisällä lautalla viidakkoon. Panikointia tulee olemaan luvassa vielä ensi viikolla ja kiirettä tulee pitämään kenttätöiden kanssa, että ehtii ennen 15 päivää takaisin Limaan pakkaamaan tavarat ja suuntaamaan kohti kotimaata.

Toivottavasti teillä on siellä ihanan lämmintä ja aurinkoista. Liman talvi ei ole kylmää nähnytkään, mutta kovin sumuista on ollut ja tänään tihkutti jopa hiukan vettä. Limassahan sataa tihkusadetta pari kertaa vuodessa ja muuten kosteus tulee pelkästään sumusta.

Besos y abrazos fuertes!

Elina