Minä tunnustan, olen syntinen. Enkä ole syyllistynyt mihinkään pikkusyntiin, ehei, kyseessä on yksi seitsemästä kuolemansynnistä. Nimittäin kateus. Saatuani jälleen uutta tietoa matkalaisilta, aloin kadehtia heidän jäämerellisiä kokemuksiaan. Meren tuoksua, maisemaa, lomaa, eksoottisia eläimiä... Mutta päättäkää itse, oletteko kanssani samaa mieltä. Tässä tuoreimmat viestit pohjoisen matkaajilta: " Eilen valloitettiin Tanahorn, korkeus 226 metriä ja jaettiin jägeri (ilm. eräs yrttipitoinen juoma BM huom.) vuorten jumalien kanssa. Hieno päivä, kivikkoista rantaa ja jylhiä kallioita. Evästettiin merikissapataa ja katseltiin hylkeitä Jäämeressä...Ja keräiltiin kiviä. Nyt on päätettävä mitkä jää ja mitkä tulee mukaan. Patikkareitti oli 14 km pitkä ja kulutettiin siihen aikaa 8 tuntia, työpäivän verran :-) Yöllä satoi ja nyt taas tuulee, lämpöä +12 C. Jatketaan eteenpäin." Ihan selvyydeksi vain, merikissa on siis nimestään huolimatta kala. Lihaa syömätön pectovegetaarimme ei siis ole luopunut vielä periaatteistaan ja äitynyt eläinsyöjäksi.

Berlevåghan oli reitin kulminaatiopiste, eli tästä lähtien kaksikko polkee etelää kohti (tosin paljon pohjoisemmaksi ei enää maata pitkin olisi päässytkään...) voimakivet kärryissään. Kivet ankkuroivat kärryt tiehen tuulellakin ja Kaisa totesi, ettei kärryihin kannata mitään särkyvää laittaakaan, merisiilille oli kuulemma käynyt huonosti.

Merikissoja, -siilejä ja hylkeitäkin vielä! En voi sille mitään että pieni kateuden vihreä peikko nostaa päätään. Yritän kuitenkin muistuttaa itselleni, että kaikki tuo on saavutettu myrskyssä ja kylmyydessä, kauramoottorilla eteenpäin viimassa puskien. Kyllä tytöt ovat kaikki kokemuksensa täysin ansainneet. Toivottavasti keli lämpenee etelää päin tultaessa ja loppumatka olisi pelkkää alamäkeä.

Ai niin, myöskään tämä kuva ei ole Norjasta, mutta muutakaan sopivaa ei ollut tarjolla. Kaisa ja Minni saavat päivittää kuvat kun ehtivät.