Tervehdys taas,

Kulunut päivä on koetellut matkalaisia ennenkokemattomalla tavalla. Jäätävä tihkusade ja +8 astetta lämmintä tekevät pyöräilystä kohtalaisen nihkeää. Jäämereltä puhaltava luihin ja ytimiin käyvä tuuli tuo tietysti keliin oman lisänsä. Kuten Kaisa totesi Domen Noitavuoren noususta: "Ei tiedä kumpi on pahempi, se 4km nousu (jolloin kuitenkin on lämmin) vai sitä seuraava alamäki, kun meinaa kohmettua jäiseen tihkusateeseen." Pahempaa oli kuitenkin vielä odotettavissa...

Kaksikon kohteena oli siis Vardö. Nokkelimmat pokkelimmat varmaan huomaavatkin, että kyseessä on saari. Saarelle päästäkseen täytyy yleensä löytää keino mennä veden yli. Tässä tapauksessa tie vie kuitenkin meren ali 3km pitkän mutkikkaan tunnelin muodossa. Tunnelin alkupuoli syöksyy jyrkästi meren alle, ja dynaaminen duomme oli joutunut jarrupalat savuten hillitsemään vauhtiaan. Silti nopeusmittari näytti 51km/h. Aika kova vauhti kärryt perässä ajella... Tietysti sieltä piti kiivetä ylöskin autojen pakokaasujen tunkeutuessa pyöräilijöiden keuhkoihin. Tunnelin päätä ei näkynyt mutkikkuuden takia ja Kaisa totesi olleensa jossain vaiheessa klaustrofobian ja hämärän rajamailla sekä saaneensa pitkäaikaiset tunnelitraumat kokemuksesta. Tunnelin jälkeen sinnikkäät naiset heittivät pyörät ja itsensä pitkäkseen pientareelle veren maku suussa.

Vardön saari on kuitenkin matkalaistemme mielestä todella ihana, vaikkakin eristyksissä tunnelin takana. Seuraavalle etapille kaksikko onkin lähdössä Hurtigrutenilla, joka on kuulemma Ruotsin laivojen kokoinen alus, tunneliin ei kumpikaan enää halaja.

Varusteista sen verran vielä, että lukkopolkimet ovat todellakin nousseet arvoon arvaamattomaan nimenomaan nousujen takia. Pyöräilijöitä näkyy tiellä kuulemma todella vähän ja niinpä kaksikko saa sekä faunan että natiivien puolesta katseita osakseen. Mutta jätetäänpä taas hetkeksi kaksikkomme pelottelemaan tien varsien eläimiä ja herättämään hämminkiä Jäämeren rantojen asukkaissa. To be continued...