Uah, Los Angelesissa. Sydän vetää vielä ylimääräisiä voltteja äskeisen tempauksemme takia. Kaistanvaihto liian myöhään ja siinä sitä sitten ollaan keskellä 8-kaistaista tietä niin, että puolen tusinaa autoa tööttäilee takanamme aggressiivisesti. Melu voittaa jopa vierestä kurvanneen paloauton ulvonnan.

Liikenne oli tukossa käytännössä Santa Barbarasta asti eli 100 kilometriä pohjoiseen. Mukava oli huomata, että tuolla rikkaiden ja kuuluisien kaupungissa kaikki eivät ajele mustangeilla. Käytimme hyväksemme Santa Barbaran kaupunginkirjaston toilettipalveluita ja siellähän oli samannäköistä possea kuin Kallion kirjastossa konsanaan.

Kaliforniassa on viileää, noin kymmenen astetta, mutta aurinko paistaa. En mä tarvitse muuta, maisemat ovat olleet niin uskomattomat, etten olisi koskaan uskonut seutua tällaiseksi. Sekoitus Alppeja, Espanjaa, Ranskaa, Irlantia ja ripaus Thaimaata. Lätkin noita kuvia, että saisi edes jotain tolkkua.

Emme ajele Mustangilla, vaan Pontiacilla. Tarvittiin kovakattoinen kaara eikä Grand Prixissä ole ollut mitään valittamista. Eilenkin kesti vielä siinä vaiheessa, kun meikäläisen hermot olivat jo kosahtaneet. Highway ykkösen äärimmäisen kaunis ja kurvikas maisematie kannattaa suhata läpi, muttei ehkä noin 70 kilometrin matkalle luonnonpuistoon kannata lähteä puolta tuntia ennen auringonlaskua. Toisella puolella noin 800 metrin pudotus rotkoon, toisella mereen. Turvakaiteet 30 senttimetrin luokkaan. Ja nopeusrajoitus pahimmillaan vain 15 mph eli noin 25 km/h. Rock slide, narrow road, road work ahead. Jos kaara olisi kosahtanut, apua varten olisi saanut kävellä kymmeniä kilometrejä. Toisaalta tähtien valaisema Tyyni valtameri oli näky, jonka muistan koko ikäni.

Jenkeillä tuntuu olleen viime päivinä vain neljä puheenaihetta. Eilen kohistiin siitä, kun Obama nimitti opetusministerikseen koripallokaverinsa. Kakkosaihe on Kalifornian sää, jota nämä pitävät katastrofaalisen kylmänä, noin 10 astetta. Onhan täällä viileää, mutta silti jengi tepastelee sortseissa ja t-paidoissa. Aamulla uutisissa päiviteltiin ensimmäisen kasvojensiirron onnistuneesti tehnyttä ihmistä, iltapäivällä puheenaihe kääntyi kaltoinkohdeltuun pikkupoikaan, Adolf Hitler Campbelliin, jolle leipuri ei suostunut tekemään synttärikakkua, mutta paikallinen K-supermarket Wal-Mart teki.

Vaikka amerikkalaisten sähkönkulutus lähtee keveästi lapasesta, kyllä ne sentään jotain yrittävät ilmaston eteen tehdä. Täällä on carpoolit moottoriteillä eli ruuhka-aikana autossa pitää olla vähintään pari matkustajaa. Hotelleissa pyydetään sulkemaan sähköt ja tuulettimet aina poistuttaessa huoneesta. San Simeonissa käskettiin säännöstelemään vettä.

Moottoriteiden varsilla kiinnittyy huomio kyltteihin, joissa kerrotaan, kuka on adoptoinut kyseisen pätkän highwayta. Highway Onella muun muassa saa päräytellä Tom the Volunteerin tai Bikes for Tikesin omistamalla autobaanalla. San Franciscon liepeillä moottoriteitä on enemmänkin omistettu edesmenneille San Francisco High Patrolin poliisipampuille.

Tämän päivän kohokohdaksi lasken W.R. Hearstin Castlessa vierailu San Simeonissa. Amerikan toiseksi suurin yksityiskoti vuoren huipulla. Sitä ökyyden määrää ei pysty typistämään muutamaan lauseeseen. 160 neliökilometrin kokoiselle ranchilleen mediamoguli rakennutti valtaisan linnan, jonne hän roudasi kreikkalaisroomalaista antiikkia Euroopasta takoista ja kattorakennelmista lähtien. Kuin kliseeseen kuorrutettu ja pettämättömällä amerikkalaisella maulla tapettu British Museum. Miehen vieraina bailasivat muun muassa Charlie Chaplin, Clark Gable ja Carol Lombard. Kokemus sinänsä.