Mikäs tässä on avatessa Coronaa Homerin äänellä puhuvalla pullonavaajalla. Tiedän, törkeää kitchiä, mutta suotakoon anteeksi tässä sähkövalojen ja piparkakkutalojen kiiltokuvakaupungissa. Pian legendaarisille Whisky A Go Golle ja Rainbow Bar and Grillille, jossa muun muassa Jim Morrison, Alice Cooper, Gunnarit ja Mötikät tappoivat aikaa loistovuosinaan. Jos hyvä säkä käy, ehkä pääsemme istumaan pöytään numero 16, jossa Jim Belushi söi viimeisen ateriansa. Samalla reissulla täytyy käydä kääntymässä Viper Roomin edessä, jonne lyhistyi lahkon kasvatti, aikansa lupaavin näyttelijä River Phoenix.

Tänään yritettiin mennä moneen paikkaan sinne pääsemättä. Nämä etäisyydet ovat käsittämättömät. Muutama maili on lopulta 20 minuutin vaappuva matka ruuhkassa eikä parkkipaikkaa löydy tietenkään hollilta. Yritimme mennä Mt. Leellä sijaitsevaa Hollywood Signia katsomaan, mutta päädyimme yksityistielle ökyrikkaiden alueelle aseistettu vartiointi niskassa. Yritimme mennä Warnerin studoille, mutta navigaattori ohjeisti väärään emmekä olisi ehtineet Jay Lenoon, kun vihdoin pääsimme Burbankiin. Yritimme ostaa ruokaa jättikokoisesta kaupasta, mutta meille ei myyty, koska kyseessä tukkuliike. Yritimme etsiä Clark Gablen hautaa Forest Lawnilta, mutta löysyimme vain Stan Laurelin.

Jay Lenoon sentäs päästiin. Eilen Universalilta hankitut liput osoittautuivat guaranteed-kamaksi ja niillä oli mukava ohitella tyypit, jotka olivat jonottaneet samoja paperinpalasia tuntikausia. Sillä päästiin myös eroon montanalaisesta herrasta, joka alkoi kerrata elämäänsä ja vaikeaa matkaansa vuoristoalueelta kohti Losia väistellen Las Vegasin turmiokapitalismia. Mies oli viettänyt edellisen yönsä autossa nukkuen, minkä takia pystyi hädin tuskin puhumaan ymmärrettäviä lauseita. Olisi luullut deekuksi varsinkin siitä, että nukahti jonoon istualleen. Mukavaa, että pääsi kuitenkin viimeisten joukossa sisälle. Siinä vaiheessa, kun kaveri hyppäsi Jay Lenoon kimppuun lavalle ja aloitti monologinsa, ehdimme pelätä jo pahinta. Hyvin farkkupaitainen vääräleuka montanalaisen kuitenkin hoiteli.

Ennen show'n alkamista Leno siis tepasteli lavalla ja poseerasi yleisön kanssa. Sen jälkeen tuli paikallinen Parska eli studio-ohjaaja viihdyttämään yleisöä. Jos suostui tulemaan heittämään lavalle jonkun tempun, sai t-paidan. Ja niin saimme seurata, kuinka yksi yleisöstä rynnännyt georgialainen pimatsu veti salsaliikkeitä vanhempiensa hurratessa, paloaltalainen matki matoa ja ohiolainen lepatti siipiään - kuulostaa hullulta, mutta sitä se oikeasti teki. Yksi baseball-takkiin pukeutunut tyttö halusi vetää kahden minuutin monologin, mutta onneksi yleisö halusi hänet lavalta pois jo 30 sekunnin kuluttua.

Jay Leno irvaili Sarah Palinin anopille, kylmän kangistamille Cherin tekareille, kongressille, joka nosti omia palkkojaan 37000 dollarilla per naama ja virtsaansa levittäneelle James Francolle. Itse pääesiintyjä on suloa silmille, mutta ei tuossa Francossa juuri muuta karismaa sitten olekaan. Ainoa ihminen, josta tosin viikset tekevät himottavan. Huumorintajua näyttelijälle ei ollut suotu. Se tekee useimiten tuskaa näissä talk show'issa, kuinka tähdet yrittävät olla hauskoja, mutta eivät pysty siihen.