Haikeus syvenee päivä päivältä, vaikka yritän taistella sitä vastaan. Viimeinen kokonainen päivä ennen kuin kotimatka alkaa.

Itseviritellyt toastit, jogurttia ja nescafeet, pikanaamat, passin lunastus ja minibaarin kuittaus. Jeeppikyyti Mae Haadiin läpi Saireen, olin valmis lähtemään. Rinkka tuntuu repivän selkänahan irti.

Complimentary seasickness piltsit naamaan ja kahden tunnin lauttamatkasta tuli yllättävän inhimillinen. Sunset Park ehtyi, piti siirtyä mobiiliin Odysseiaan Samuel Butlerin käännöksenä. Ikävä vanhaa kunnon heksametriä.

Bangkrakissa raahauduimme tien toiselle puolelle lounaalle. Catcandoo tarjoili peruscurryja, testissä vihreä mereneläväylläreillä ja mausteinen kookosmaitocurry kanalla. Katkokävelin rinkkaa vyötäröllä ja käsivarsilla roikottaen nelisensataa metriä Big Buddha Cafeehen, jonka drinkkejä ja näköaloja Mondo, lentoyhtiön lehti ja Lonely Planetkin kehuivat. Noh, meidän Samuin hotlaltakin oli paremmat näkymät ja Pina Colada oli surkein yritys tähän saakka. Yllättäen myös crepit ja banana split olivat ala-arvoisia. Kitsch-kultainen buddhapatsas parinsadan metrin päässä ei yksin riittänyt. Nähty.

Taksi kentälle, kello kolme, juuri samaan aikaan lähti aiempi lento, jolle oltiin ajateltu puhua itsemme. Parin tunnin odottelu alkoi viiden pallon jättiläisjäätelöannoksella jenkki-Swensensissä: macadamiaa, mansikka- ja sitrussorbettia, mustikkavalkosuklaata, rockysuklaata. Uuh, varmaan litra. Aika meni siivillä.

Samuin lentokenttä jaksoi vieläkin huvittaa bambumajoillaan ja golf-kärryillään. Shopattiin kirjaimellisesta "shopping parkista" kirjat päättyneiden tilalle: Murakamin Norwegian Wood ja Hotel K, jälkimmäinen kertoo Kerobokanin vankilasta Balilla, jossa Gordon Ramseyn velikin on asustellut muiden huumetuomioita saaneiden länkkäreiden seurana. Muistan vieläkin Balin kentältä kyltin, joka varoitti salakuljetuksesta rapsahtavasta kuolemantuomiosta.

Miellyttävänä yllätyksenä Bangkok Airways tarjoili bambumajaportillaan monenlaisia virvokkeita ja snackeja. Lähtö oli hieman myöhässä, konesafkat viime kertaa alemmilla standardeilla. Mantereen ylle päästyämme aurinko alkoi laskea, Bangkok nousi horisontissa oranssinsävyisestä usvasta urbaanina sienimetsänä.

Kentällä yritettiin vielä karhuta Delhin virkailijoiden hukuttamaa linkkaria. Nyt status oli vihdoin selvä: ei löytynyt. Taksi läpi ruuhkan Rembrandtiin, joka tällä kertaa sijoittaa meidät Sukhumvit Soille.

Oltiin perillä vasta ysin maissa. Hotellihuone oli pettymys, epämääräistä ja väsynyttä kolmen tähden tasoa väitetyn neljän sijaan, mutta menköön yhden yön. Taisteltiin puoli tuntia wifin ja respan kanssa, jotta saatiin ensimmäinen toimimaan.

Foursquaresta vinkki korealaisesta raflasta, taksi sinne, jonne taksi ei löytänyt. Nähtiin kulmilla legendaarinen Gabbages&Condoms, mutta nimi ei herättänyt ruokahalua. Hypättiin pois taksista ja uskottiin Foursquaren gps:ään, ihmeen kaupalla löydettiin vierestä Korea Town, joka koostui kymmenestä samannäköisestä ravintolasta ostarin alakerrassa. Ihmetekona löydettiin myös Doorik. Ei ollut ihme, että se oli juuri sulkenut ja tarjoilijat hymyilivät meille pahoittelevasti lasiovien takaa.

Pyrittiin seuraavaksi perusthaikkumättölään hotlan hoodeilla ja taas meidät käännytettiin pois. Oikeat ravintolat alkoivat olla rulotettuja, kello puoli yksitoista.
Päädyttiin Asokin kulmille libanonilaiseen syömään keskinkertaista lammaskebabia ja fritattua kanaa, molemmat hyvin sitruksisia. Yliystävällinen omistaja otti puoliväkisin musiikkitoiveita ja yritti väkisin tarjota punaviiniä digestiiviksi, haihduttiin hotellille palautumaan.