Profile
Blog
Photos
Videos
No niin, ja taas teksti jatkuu. Korjattakoon heti alkuksi, etta Teemun synttarit on siis 12.3 (eika ensi viikolla), kun tuo blogi nayttaa, etta eilinen teksti olisi kirjoitettu tanaan, vaikka onkin kirjoitettu jo sunnuntaina. No joo..
Siita Oruro-Uyuni-junamatkasta piti viela sanoa (Mainittakoon heti aluksi, etta on huomattavasti helpompi kirjoittaa tata kun nappaimet ovat sita milta ne nayttavat.. Kun taalla on usein eri merkit nappaimissa, kun mita niista sitten tulee ruudulle. Tosin moneas paikassa nappaimet ovat myos niin kuluneita, etta on ihan hyva muistaa ulkoa mika on missakin.. ), etta kuulimme eilen, etta yksi ranskalainen poika oli ollut junalla tulossa pohjoiseen, kun raide olikin katki. Matka oli sitten kestanyt yhteensa 2 paivaa ja yopyminen oli ollut jossain pikkukylassa ilmeisesti taivasalla. Ja Suomessa vaaditaan heti korvaavia kulkuneuvoja kun juna on hieman myohassa.. Taalla ei varmaankaan saatu mitaan korvauksia.
Uyuniin siis saavuttiin kymmenen jalkeen illalla. Juna-asemalla parveili paljon Salar de Uyunin-retkimyyjia. Hieman tiedusteltiin hintoja, mutta itse retken hankkiminen jatettiin aamuun. Olimme katsoneet kivan tuntuisen hostellin jalleen matkaoppaasta valmiiksi ja ajatelleet ottavamme taksin koska kello oli jo niin paljon ja pimeaa. Juna-asemalla ei kuitenkaan ollut ensimmaistakaan taksia, joten kavelimme. Matkaa oli onneksi vain muutama kortteli ja loytyi jopa katuvaloja jotka toimivat. Hostelli oli Hostel la Maga de Uyuni, huone oli 280 Bl/yo. Hostelli naytti ulkoapain hieman epailyttavalta, koska ylemman kerroksen huoneissa ei ollut lainkaan ikkunoita. Hostelli oli kuitenkin laajentamassa ja toimiva osa oli katukerroksessa. Siisti paikka ja lammin huone! Tosin haisi aika paljon maakellarille.. Hintaan sisaltyi hyva aamiainen (kasitteemme hyva aamiainen tarkoittaa, etta valkoisen pullaleivan + voin ja marmelaadin seka teen lisaksi oli jugurttia, takalaista myslia eli lahinna muroja ja hedelmia +mehua). Jouduimme tosin koputtelemaan aikamme, etta paasimme sisaan (paikka mainosti etta heilla on 24h respa..). Nuori poika tuli unenpopporoisena avaamaan. Kun kysyimme, etta pitaako laittaa jotain tietoja paperille, poika vain heilautti kattaan ja sanoi, etta aamulla sitten.. Ei niita tietoja kysytty kylla missaan vaiheessa, eika me niita erikseen tarjottu. Aamulla aamupalalla tapasimme samat suomalaiset jotka olimme nahneet jo Copacabanassa. He olivat lahdossa 3 paivan retkelle Salar de Uyuniin, me tahtasimme ajanpuutteen vuoksi 1 paivan retkelle.
Etukateen olimme saaneet selville, etta retkille lahto on n.kymmenen korvissa, joten lahdimme kiertelemaan "matkatoimistoja". Koska parhaaksi mainitut olivat viela kiinni, yritimme suunnata ranking-toimistoon, jonne turistit voivat antaa arvioita matkatoimistojen palvelusta ja siten voi valita silla hetkella parhaan toimiston. Koska me olimme menossa vain paivan retkelle, ei silla laadulla ollut ihan niin paljon valia. Emme loytaneet kyseista toimistoa ja sen edessa meidat nappasi musta englantia puhuva matkatoimiston mies ja paadyimme ottamaan reissun hanen toimistostaan.. Hinta 150 Bl sisaltaen ruoan.
Salar de Uyuni on siis suola-aavikko, joka on syntynyt kun vuonna X ymparoivat vuoret ovat olleet meren peitossa. Maan kohoessa jarvi on jaany vuorten keskelle ja suolavesi on valunut vuorilta alas. Ajan saatossa vesi on haihtunut ja suola jaanyt.. Suolaa on vaihtelevasti 1-6 metrin paksuudelta. Paikallisilla on omakin teoria aavikon synnysta liittyen vuorijumaliin. Nain sadekaudella suolan paalla on aika paljon vetta, joten joka paikkaan ei autolla paase. Lampotila paivalla auringon paistaessa voi nousta jopa yli 30 asteeseen ja yolla laskea ad.-20 astetta ja tuuli huomioiden tuntua -40 asteelta. Kesalla lampotilan vaihtelu on hieman vahaisempaa. Lampotilanvaihtelu paivan ja yon valilla on yksi suurimmista maailmassa. Sinne tehdaan 1 ja 3 paivan retkia maastoautoilla, joissa 6-7 matkustajaa. Ajanpuutteen ja juuri tuon -40 asteen vuoksi valitsimme 1 paivan retken.. Matkaoppaissa varotetaan mahdollisista autojen hajoamisista, huonoista ruokailuista ja autojen ylibuukkauksesta.
Koska meilla oli vain 1 paivan retki, ei tarvita kokkia (kuten pidemmille retkille), eli periaatteessa autoon mahtuu kuskin lisaksi mukavasti 7 ihmista (6 on se normi, jota kaikki mainostaa). Meidankin tyyppimme lupasi, ettei tule enempaa kun kuutta ihmista (there´s no problem in Bolivia..) ja yllattaen meita oli alkuun 8.. Yksi Japanilainen poika tosin jai matkalla pois. Kaikki muut puhuivat sujuvasti espanja ja kuskikin oli espanjankielinen. Alkuun ajoimme aika kuoppaista hiekkatieta, jotta paasimme aavikon reunalle. Ensin ajettiin kylaan nimelta Colchani, jossa tehdaan suolaa (siis haihdutetaan siita vetta pois ja lisataan jodia). Seuraavaksi pysahdyimme suolakasojen luona ottamaan kuvia. Nakymat on niin mahtavia, ettei niita voi sanoin kuvailla. Kun suolan paalla on vetta, ei nae missa horisontti menee, maisemat siis paljon hienompia kuin ilman vetta. Hieman tuntui kuin ajaisi jaalla, mutta kyseessa onkin suolaa.. Absurdia.. Ja kovettuneen suolakerroksen alla onkin vetta ja ilmeisesti suola saattaa murtua kuten jaa.
Seuraavaksi ajoimme suolalla sijaitsevalle hotellille (Hotel de Salar), joka siis myos tehty suolasta. Meidan tulkintamme mukaan "tiilet" oli tehty suolasta ja sitten rapattu kiinni laastilla. Suolalla on 2 hotellia, joiden rakentaminen nykyaan on ymparistohaittojen vuoksi kielletty. Periaatteessa naihinkin hotelleihin meno on eettisesti vaarin, mutta kaikki retket vain menevat sinne joten sen valttaminen on aika vaikeaa. Muut meidan ryhmasta eivat tuntuneet olevan tasta yhta tietoisia.. Hotellilla soimme lounaan, joka suurimmaksi osaksi oli tuotu autolla mukana. Japsi-poika myos jai hotelliin yoksi. Kavimme yhden toisen japsi-pojan huoneessa ja hanen mielestaan yolla ei ollut ollut lainkaan kylma, koska oli useampi viltti. Meista siella sisalla oli kylla aika viilea jo nyt paivalla auringon viela lammittaessa.. Mutta varmasti hieno kokemus, erityisesti auringonlaskua aavikolla ylistetaan.
Seuraavaksi matka jatkui Isla de Pescadolle (Inca Wasi quechuan kielella eli inka talo), jossa kasvaa paljon kaktuksia, jota paikalliset kayttavat puuaineksena. Sinne oli paasymaksu 15Bl, joka sisalsi myos vessan kayton.. Kapusimme saaren huipulle, josta oli aikasta hienot nakymat. Aurinko lammitti tassa kohtaa aika lailla..Vessoissa oli ihan toimivat vesipontot. Hieman kylla pohdimme, etta mihin se vesi sielta putkista menee..
Paluumatkalla pysahdyimme kaupungin ainoaan nahtavyyteen, eli junien hautausmaalle. Siina kohtaa vasymys jo hieman painoi, eika ruostuneet junanromut jaksaneet meita kiinnostaa yhta paljon kuin ryhmamme muita lapsenmielisia jasenia..
Illalla kavimme "bussiasemalla" metsastamassa lippuja seuraavalle paivalle. Nainen eraassa matkatoimistossa oli neuvonut, etta kannattaa kayda illalla katsomassa millainen bussi on lahdossa (siis huono vai vahan vahemman huono), etta sitten se toinen lahtee aamulla. Emme kuitenkaan saaneet minkaanlaista selvyytta, mika bussi kannattaisi valita, joten suuntasimme syomaan ja jatimme lippujen oston aamuun.
Valitsimme matkaoppaankin suositteleman ruokapaikan, jossa oli edellisena iltana ollut paljon porukkaa. Ruoka oli kuitenkin aika surkeaa, mutta kylla sita mahan tayteen sai.
Aamulla suuntasimme sitten evainemme metsastamaan parasta bussia ja paadyimme 2 eri firmaan. Toisessa oli kuitenkin vain takapenkki vapana, jote valitsimme sen toisen. Osuimmekin loppujen lopuksi todennakoisesti parhaaseen vaihtoehtoon. Tavarat laitettiin talla kertaa alasailytystilaan ja pikkupoika kevyesti raijasi meidan rinkkamme lahes bussin etuosaan (siis siella sailytystilassa ryomien..). Totesimme, ettei niita sielta kukaan ihan helposti polli, mitaan lappuja ei talla kertaa saatu. Bussiyhtio oli Transamerica ja matka maksoi 30 Bl/hlo, siis 6 tunnin matka. Luvattiin 2 pissapysahdysta, taalla ei ole puhettakaan etta busseissa olisi vessoja. Talla kertaa bussissa oli myos aika paljon lankkareita, emme olleet ainoita. Tie oli erittain kuoppainen ja mutkainen hiekkatie, aikamoista tarinaa siis.. Paikoin myos aika vaarallisen oloisia kohtia jyrkissa rinteissa, mm.kun nuori bussikuskimme lahti juuri ennen mutkaa ohittamaan toista bussia.. Sanna totesikin, etta matka sujuu paremmin kun laittaa verhon kiinni ja lukee kirjaa eika "nauti" maisemista, pelotti huomattavasti vahemman kun ei nahnyt kyseisia tilanteita.. :-) Bussissa soi myos erilaisia levyja matkan aikana, mm.Modern Talking (taalla kuulee yllattavan paljon 80-luvun musaa).
Ensimmainen vessapysahdys oli sovitusti klo.12. Oli puhe 10 minuutista, mutta se venyi reiluun puoleen tuntiin koska henkilokunta soi lounasta. Me kavimme jonkun talon takapihalla reikavessassa, maksoi vain 50 sentimoa eli meidan rahassa 5 senttia. Vaaleanpunainen vessapaperi sisaltyi hintaan kuten aina. Lisaksi pysahtelimme useita kertoja keskella ei mitaan jattamassa ja ottamassa paikallisia kyytiin. Olimme jallen varautuneet mahdolliseen kylmaan kyytiin pukemalla pitkat vaatteet ja ottamalla varavaatteita mukaan. Aurinko kuitenkin lammitti aika lailla ja koska hiekkatie pollysi aika lailla, oli ilmastointikin paaosin pois paalta (=ikkunat kiinni). Ei siis tarvittu villasukkia..
Perilla Potosissa olimme luvatun kuuden tunnin paasta (tosin vessataukoja oli kahden sijasta vain yksi). Olimme katsoneet matkaoppaasta muutamia hostellivaihtoehtoja lahinna lammityksen mukaan (koska nyt olemme yli 4000m korkeudessa ja yolla on kylma). Ensimmainen vaihtoehto ei kuitenkaan meita mellyttanyt, joten suuntasimme seuraavaan. Siella ei tosin ollut ihan yhta lammin, mutta hinta oli vain 121 Bl/yo sisaltaen hieman huonomman aamupalan (vain pullaleipaa ja teeta). Huoneemme vaikuttaa hieman keskeneraiselta, seinasta torrottaa johdonpatkia ja vessan lattialla on reika (ei onneksi iso..). Lamminta vetta kuitenkin tulee, ainakin toistaiseksi..
Olemme siis nyt Potosissa, maailman korkeimmalla sijaitsevassa kaupungissa, 4100m. Korkeanpaikan leirimme paattyykin taman jalkeen ja hemoglobiinit huipussa suuntaamme seuraavaksi alaspain. Odotamme jatkossa mahtavia fiiliksia huippukunnossa.. :-) Potosi on ennen ollut todella rikas kaupunki, koska Cerro Ricossa (vuori) on hopeakaivoksia. Naita kaivoksia on edelleen, vaikka hopea on loppunut jo aikapaivia sitten. Kaivoksiin tehdaan retkia, siis katsomaan kuinka alkeellisissa oloissa miehet edelleen tyoskentelee (kaivokset on edelleen osittain pystyssa turisteja varten??). Me ei kyseiselle retkelle menna, koska ei haluta tukea sellaisia tyooloja, eika kylla uskallettaisikaan laskeutua pimeita, ahtaita kaytavia ties kuinka alas..
Tanaan kaupungilla kavellessamme (edellisesta paikasta korkeutta on tullut lisaa vain 400m, mutta sen kylla huomaa kun taas hengastyttaa) tormasimme naistenpaivan valstusjulisteisiin, joita sotilaspojat esittelivat ja kertoivat naisten oikeuksista paikallisille. Mahtavaa!
Potosissa on erittain paljon kirkkoja, kierreltiin muutamia katsomassa ulkoapain. Yritimme myos kierrella kasityolaiskauppoja, mutta niita ei juurikaan loytynyt, toisin kuin muissa kaupungeissa. Vaikka ollaan korkealla, paivalla aurinko paistaessaan lammittaa aika lailla. Paikalliset ovat kuitenkin pukeutuneet lahes 24h samalla tavalla, eli heilla on erittain paljon paalla. Bussissakin, kun on jo todella lammin ja me t-paidassa, monet ottavat vasta ensimmaisen vaatekerroksen pois (esim.toppatakin..). Hajun voittekin paatella.. Taalla paikalliset naiset pukeutuvat hieman eri tavalla kuin aiemmissa paikoissa, heilla on mm.erilaiset hatut ja hameet on lyhyempia. Ja perinteisella tavalla pukeutuneita naisia on selvasti vahemman.
Mutta nyt taytyy rientaa, huomenna matka jatkuu Sucreen, jossa toivottavasti jo lampimampaa...
- comments