Okei, nyt taas ryhdistäydytään ja kuulumiset kehiin. Liikaa husaamista ja liian vähän aikaa niin että olisimme kerenneet kirjoittamaan yhtään mitään.

Kööpenhamina jäi taaksemme ja edessä oli siis pitkä ja vaivalloinen yö Berliiniin metropoliin. No tämä pätkä oli sanalla sanoen kammottava. Yöjuna kesti ajan 22:39-4:30 ja miten se vanha rötiskö tärisi ja paukkui, luulimme todella että se suistuisi pian raiteilta ja J mietti koko ajan yläsängyn tukevahkon herraihmisen rojahtavan pian niskaan..
Mutta ei se mitään, ei välitetä siitä! Kauhunhetkistä päästiin nopeasti yli kun saavuimme Berlin Hauptbahnhoffille. Se mikä teki meidät hieman jännittyneeksi oli tuleva isäntämme, Reinhard Kleine, joka ystävällisesti oli tarjonnut majoitusta couchsurfingin kautta. Profiilisivun perusteella tämä vaikutti todella luotettavalta; 69-vuotias lääkäri joka tekee humanitäärityötä sota-alueilla, todella laaja tietämys lähes joka tieteen-ja taiteen alalta, paljon positiivisia kommentteja muilta surffareilta ja jonkin sortin "sertifikaatti" sivun hallinnoitsijoilta.
Niin me odotimme ja odotimme kunnes hän vihdoin tuli noutamaan meidät laiturilta. No hän osoittautui siksi samaksi henkilöksi kuin mitä kuvissa, tuli ja halasi meitä poskisuudelmin ja johdatti tämän väsyneen kaksikon asunnollensa.

Mistä sitä aloittaisi. Taas kerran olemme mykistyneitä ja hurjan onnekkaita siitä että tapasinme tämän ihmisen. No ensinnäkin Reinhardtin asunto sijaitsi Berliinin syntysijainnilla missä kaupunki 1200-luvulla perustettiin. Ylin kerros, mistä oli näkymä kanaalille, vastapäätä oli musiikkiyliopisto, oikealla puolella kanaalia suuri kupolikatedraali die Dome ja takana kilometrin päässä kuuluisa televisiotorni.
Hänen asuntonsa oli todella kauniisti laitettu: seinät täynnä tauluja, olohuoneen hyllyt tursusivat kirjoja ja vinyylilevyjä, olohuone/keittiössä antiikkinen pitkä pöytä ja viktoriaanistyyliset tuolit. Yhdellä seinällä oli vanha luukullinen kirjoituspöytä ja työtuoli.
Ehkä jätämme silti hänen esittelynsä ja hehkuttamisen tuonnemaksi.

Väsyneinä yöstä toivoimme pystyvämme nukkumaan edes vähän aikaa ennen pitkää tutkimusmatkaa kaupungissa, mutta kas, hän olikin jo laittanut meitä varten sohvan missä ottaa torkut.
Herättyämme meitä odotti aamupala ja pöydän ääressä istui myös korealainen tyttö Suy Chin (?), joka oli majoittautunut Reinhardin luo edellisenä yönä. Tämä ei oikeastaan puhunut englantia, joten M yritti kovasti välttävällä saksallaan kommunikoida hänen kanssaan. Ihan hyvin se lopulta sujui!

Kumpikaan meistä ei tiennyt Berliinistä juuri mitään ja kysyimme luonnollisesti vinkkejä isännältä. Mitä turhia, hän laati meille kokonaisen päiväsuunnitelman mistä mihin meidän olisi hyvä mennä jotta saamme mahdollisimman paljon irti kaupungista.
Ja niin me lähdimme ensin kohti die Domea ja siitä pääkadulle Unter den Lindenille, ja sieltä Brandenburgs Tor:lle missä kuuluisin nähtävyys eli roomalaisaikainen pylväsmonumentti sijaitsi.
Sieltä holokaustimuistomerkille ja Potsdamer Platzin korkeitten lasikerrostalojen luo. Potsdamerilta kävelimme länsi- ja itäberliinin rajanylityspaikan luo Checkpoint Charlielle, josta ei kyllä välittynyt mitään aitoa kuvaa kun turisteja säntäili siellä täällä ja tiellä vain yksi pieni checkpoint sotilailla varustettuna, siitäkin sai valokuvan vain maksua vastaan.. Onneksi paikalla oli sentään ulkoilmanäyttely, mistä ihmiset saivat lukea koko kylmän sodan ja muurin historian.
Sieltä suuntasimme Fransösische Strasselle mikä vei meidät Gendarmenmarktille, isolle aukiolle jonka keskellä kohosi suuri katedraali ja kreikkalaistyyppinen oopperatalo. Aurinko paistoi ja oli hyvin lämmin ja niinpä pysähdyimme kahvilaan nauttimaan tästä massiivisesta miljööstä.

Sanotaan että kartalla välimatkat näyttävät siedettäviltä mutta todellisuudessa se oli jotain ihan muuta. Kolmen sentin pätkä oli lähes kilometrin verran ja niimpä päivästä oli jo tässä kohtaa vierähtänyt puolet. Vielä oli jäljellä East Side Gallery itä-berliinissä ja mahdollisesti pyörähtäminen Kreuzbergissa.
Keskustasta kävely kanaalin yli itä-puolelle otti aikansa ja jaloissa alkoi jo tuntumaan mutta taas J&M unohtivat pikkuseikat kun he löysivät kaupungin helmen: Holzmarktin "trashywonderlandin".
Hyvä että J vilkaisi lauta-aidoista sisään sillä sieltä, Spree-joen varrella oli tämä uskomaton alue, kuin pieni Christiania, missä oli hullunkurinen jämistä rakennettu talo täynnä erilaisia ikkunankarmeja ja laudanpätkiä mistä sai hyvään hintaan herkullista vegaaniruokaa, sen edustalla oli iso hymyilevä kasettisoitin, ja vastapäätä puinen kioski josta sai oluita ja muita juomia. Hiekkaiselta piha-alueelta löytyi jopa avo-parturikampaamo, pienellä kukkulalla kasvihuone, kaneja, ja mikä parasta; nahkasohvarykelmiä tai muita jämäpuupenkkejä jotka oli teltoin katettuja. Niissä ihmiset hengailivat, söivät, joivat ja nauttivat jokinäkymästä. Siellä pystyi pelaamaan pingistä ja jopa lapsille oli omatekoinen hiekkalaatikko.
Karu mutta sitäkin upeampi paikka jota ei voi sanoin tarpeeksi kuvailla. Holzmarkt toivottaa kaikki ihmiset tervetulleeksi, ja rasismi ei todellakaan tuossa paikassa näytä kasvojaan. Süper.
Ja vielä ilta-auringon East Side-gallery ihastelut. Muuria vain jatkui ja jatkui mielettömillä elämää henkivillä taideteoksilla - kaikki hyviä, jotkut vielä parempia. DDR-aikaiset talot horisontissa toivat jopa melankolista lisätunnelmaa tuohon kaikkeen.

Mutta nyt lisää isännästämme. Selvästi yksi hienoimmista ihmisistä joita M&J ovat koskaan tunteneet. Ensimäisenä iltana hän oli ostanut ruoka-aineet jotta voisimme vielä kokata yhdessä illallisen. Siinä sitten kynttilöiden valossa kokkailimme ja kuuntelimme levyltä Louis Armstrongia. Ohimennen hän mainitsi tavanneensa tämän 60-luvulla kun hän itse oli toiminut valtion virkamiehenä ja Armstrong oli pyydetty soittamaan tilaisuuteen, joka oli täynnä korkea-arvoisia henkilöitä. Keikan jälkeen Armstrong itse oli istunut Reinhardtin viereen ja loppu on historiaa. Kävi ilmi että hän on tavannut myös Elviksen ja Edith Piafin, molemmat heidän loppuaikoinaan. Mitä?
Ylipäätänsä se miten hienoa työtä tämä 69-vuotias edelleen tekee. Pian tämän jälkeenkin hän lähtee oman organisaationsa nimissä Syyriaan sota-alueelle auttamaan siviilejä ja erityisesti lapsia joihin järjestö keskittyy. Aiemmin Hän on ollut mm. Kosovon ja Bosnia-Herzegovinan kriisialueilla sotien aikaan. Hän kertoi meille järkyttäviä naiskohtaloita ja kuinka hän on heitä auttanut ja myös siitä miten kansainväliset isot organisaatiot hyväksikäyttävät omaa valtaansa ja rahaa, mikä ei mene oikeisiin tarkoitusperiin.
Reinhard itse on selvinnyt kahdesta eri syövästä ja siksi hän olikin hyvin heiveröinen ja laiha vailla lainkaan lihaksistoa. Silti hän menee eteenpäin ja tekee kaikkensa auttaakseen ihmisiä niin Berliinissä kuin muuallakin maailmassa. Hänen työnsä ja myötätuntonsa on niin syvää ja aitoa että ihan liikuttuu.
Tämä oli niitä hetkiä kun ei tiedä miten kiittäisi tarpeeksi.

Toinen päivä Berliinissä meni Prenzlauer beegin kaupunginosassa, Friedrichscheinin puistossa ja Kreuzbergissä liikuskellen ja ehdimme eksyäkin todella pahasti mutta onneksi televisiotorni johdatti meidät aina kotiin.
Illan viimeisenä spottasimme ihanan nurmialueen die Domen kupeesta. Nurmen leikkasi pitkä rakennus mistä sai hakea juotavia ja istua ravintolaan syömään. Otimme paikalliset oluet ja makoilimme badenilla. Dome ja kanaali loisti edessämme ja kauempaa esplanadilta kuului berliiniläisen kokoonpanon soitantoa. Henkevät keskustelut ja tuo miljöö oli kutakuinkin täydellinen loppu.

Kiitos Berliini, sinä outo, random, sekalainen mutta sitäkin kauniimpi kaupunki ihmisineen. Näytit meille mitä mielenkiintoisimpia kohtaamisia.

Nyt matkamme jo jatkuukin ihan toisenlaiseen miljööseen.

J&M