Päiväkirjamerkintä 12.4.2011.

Can do.

Työnmetsästys jatkui tiistaiaamuna. Aamupalojen ja auton pakkaamisen jälkeen sanottiin morot Mikelle ja Hattylle ja suunnistettiin ilmaisen internetin äärelle, McDonald´sin parkkipaikalle. Selailtiin kaikki mahdolliset ilmoitukset backpackerereiden töistä. Ilmoituksia löytyi mutta suurin osa niistä oli vanhentuneita ja hyödyttömiä. Päätettiin lähteä vielä kerran Queenstowniin näyttämään naamamme työvoimatoimiston täteille ja käydä hotellissa (mihin haettiin töihin) kyselemässä mikä oli meininki. Työvoimatoimiston täti tarjosi saman tien yhden päivän keikkaa rypäleenkeruuhommiin. Ei keretty hirveesti miettimään et mitä tapahtuu kun verokupongit oli jo esillä ja tuntikirjanpito viinitilan osoitteineen kourassa. Lupauduttiin hommaan vaikka kumpikin meistä tiesi ettei me luultavasti haluttu tehdä sitä keikkaa. Me tarvitaan kunnon työ, täydet viikkotunnit ja "kunnon" palkka. Tuntia myöhemmin soitettiin toimistolle ja kerrottiin valkoinen valhe et saatiin työpaikka toisessa kaupungissa.

Seuraavana vuorossa oli Alexandra. Päädyttiin ajamaan 100 km yhden potentiaalisen viinitilahomman takia. Työpaikasta oli ilmoitus backpackerboardin sivuilla ja siellä pyydettiin rekisteröitymään soittamalla tai käymällä toimistolla. Kun kukaan ei vastannut puhelimeen päätettiin ajaa toimistolle joka sijaitsi Alexandrassa. Reippaan tunnin ajomatkan palkitsi toimistovirkailijan lämminhenkinen vastaanotto ovella. "Valitettavasti meillä ei ole mitään töitä tarjolla ja seuraava kuukausi tulee olemaan vielä hiljaisempi". Kiitti. Kylläpä kannatti ajella tänne. Wanaka, Queenstown ja Alexandra oli nopeasti katsastettu. Kovin oli kuollutta. Oltiin paskimpaan mahdolliseen aikaan liikkeellä, sillä huhti- toukokuu on sesonkien välistä aikaa niin farmeilla kuin matkailualallakin (ravintolat, hotellit). Kesä on just loppunut ja laskukausi alkaa vasta kesäkuun loppupuolella. Tyypillistä tuuria.

Meillä oli yksi villi kortti käyttämättä. Ashburton nimisessa pikkukaupungissa oli netti-ilmoituksen mukaan tarjolla töitä perunapellolla. Tällä kertaa halusin soittaa ennen ku lähettiin ajamaan, koska matkaa Alexandrasta Ashburtoniin kertyy melkein 300km. Puhelimen toisessa päässä vastasi herra nimeltä Andrew joka myöhemmin ristittiin Ilonan kanssa can do äijäksi. Kaikki oli can do, töitä oli kuulemma tulossa ja can do, hommat alkaisi muutaman päivän päästä. Herra Can do pyysi soittamaan uudestaan torstaina ja tarkistamaan tilanne. Meidän piti päättää lähdetäänkö kohti Ashburtonia, jäädäänkö Alexandraan odottelemaan vastausta Can do mieheltä vai suunnataanko takaisin jo kertaalleen koluttuun Queenstowniin. Jäätävän pähkäilyn ja siitä seuranneen ohimolohkon kiristelyn seurauksena Estiman nokka kääntyi kohti perunapeltojen valtakuntaa, Ashburtonia.

Mauno & Ilona, matkalla pottupellolle, Timaru.