1.1.2011

Bali osa 3

Uusivuosi alkoi tutuilla kuvioilla: aamupalaksi tuttu ja turvallinen munapaahtoleipä ja lasillinen kahvia. Monissa indonesialaisissa paikoissa on kahvi tarjoiltu usein lasista, jossa hyvällä tuurilla on ollut kahva. Tässä ei kuitenkaan ollut, jonka ansiosta kahvi tuntui kestävän ikuisuuden kun lasiin ei pystynyt kuumuudesta johtuen tarraamaan kiinni. Aamun aikataulu oli kutakuinkin kympiltä ylös, kuski tuli yhdeltätoista, jonka jälkeen olisimme matkalle lentokentälle hakemaan Rikua.

Molempien yllätykseksi kuski huristeli pihaan iloisesti heiluttaen kello 10.20. Kuski sai luvan odotella seuraavat 40 minuuttia, koska meillä oli pakkaamiset vaiheessa sekä piti vielä kaupasta hakea eväitä. Yhdentoista aikoihin päästiin liikenteeseen ja matka kentälle taittui nopeasti. Rikun lennon oli määrä laskeutua 11.25, mutta viisumihässäköistä sun muista johtuen löysimme hänet kahdentoista aikaan lentokentän ulkomaan terminaalin lieppeiltä. Lentokentältä lähdimme ensimmäiseen turistikohteeseen Tanah Lotiin, joka sijaitsi reilu tunnin ajomatkan päässä. Matka ei ollut pitkä, mutta minibussi, jolla olimme liikkellä ei ole kaikista ketterin ja nopein tapa matkustaa kapeilla ja ruuhkaisilla teillä. Menomatkalla oli siis runsaasti aikaa vaihtaa kuulumisia sekä matkakokemuksia.

Tanah Lotin läheisyydessä ruuhka kasvoi ja kuskimme selitti, että juuri tänä kyseisenä päivänä kohteeseen tulee myös monia kotimaanturisteja, koska oli kansallinen vapaapäivä. Kuskimme jätti meidät lennosta kohteen portilla, josta jatkoimme jalan ostospaikkojen saattelemaa polkua alas merenrantaan. Edessämme 10 metriä rannasta kohosi pieni ja uljas temppeli, joka oli pienen kallion päällä. Kallio oli veden ympäröimä, mutta sen juureen pystyi kuitenkin kävelemään laskuveden aikaan, jolloin vettä oli vajaat 50 cm. Alueen kalliot olivat mystisen mustia sekä monenmuotoisia, joka johtui todennäköisesti suurista aalloista, jotka iskeytyivät rantakallioihin aika ajoin. Monien satojen turistien lisäksi alueella oli myös monia kalastajia koittamassa onneaan. Osa kotimaan turisteista oli sen verran ihmeissään meistä valkonaamoista, että halusi meistä yhteiskuvan heidän kanssaan. Huvittavaa...=)

Suuntasimme seuraavaksi Apinametsään=). Kyseinen paikka sijaitsi lähellä lopullista määränpäätämme Ubudia, mutta halusimme mennä käymään siellä tässä vaiheessa, koska olimmehan vuokranneet auton koko päiväksi. Paikan ympäristö oli erilainen verrattuna muuhun Baliin. Alueella kasvoi sademetsän sijaan korkeita puita tiheään, jossa apinat kiipeilivät ja elelivät. Ennen metsää alueen keskellä kohosi suuri patsas, jossa oli yksi iso hahmo, jonka kimpussa oli pienempiä apinan näköisiä hahmoja. Mietimme niiden merkitystä ja taisimme tulla siihen tulokseen että siinä oli apinoiden jumala sekä pikkuapinat tai vaihtoehtoisesti kuningasapina ja alamaiset. Patsaan jälkeen oli kivinen portti, josta aukesi kävelytie keskelle metsää, jonka päässä näkyi pieni temppeli.

Alueen turistit yrittivät kuvailla näitä vikkeliä apinoita sekä rohkeimmat yrittivät ruuan avulla houkutella näitä lähemmäksi. Alueen apinat olivat samannäköisiä harmaita pikkuapinoita, joita tapaa monissa muissakin maissa. Visiittimme paikassa oli melko nopea eikä paikasta tullut mitään lempikohdettamme. Autolle päästyämme yritimme silmäillä missä kuski oli ja pian näimme hänen heiluttavan meille yhdestä eväskojusta, jossa hän lounasti nuudelikeittoa. Kuski kutsui meidät syömään, mutta kohteliaasti kieltäydyimme kunniasta. Eväspussissamme oli vielä juotavia sekä eväitä niin ei tehnyt mieli mennä ostamaan lisää, koska olisimme pian perillä Ubudissa. Apinametsästä ajoi sen verran nopeasti Ubudiin, että Rikun päiväunet auton takapenkillä keskeytyivät. Riku oli viettänyt edellisen yön Bangkokin lentokentällä, josta hänen lentonsa oli aamulla aikaisin lähtenyt.

Ubudiin päästyämme kuski kertoi meille hieman alueen keskustasta sekä opasti meidät edulliseen majoitukseen, josta kävimme kysymässä huonetta. Tämä paikka oli kuitenkin täynnä ja jatkoimme eteenpäin. Seuraavassa paikassa oli tilaa. Ensimmäinen huone, jota hotellityöntekijä näytti oli 10€ yöltä, mutta siellä oli vaan yksi tuplavuode. Työntekijä ei oikein ymmärtänyt, että meitä on kolme. No, mutta seuraavassa huoneessa oli sitten kaksi reilun metrin levystä sänkyä, jonka otimme hintaan 16€/yö. Hintaan sisältyi aamupala, joka koostui helpoista aineksista: alueen hedelmistä sekä vehnäjauhoista. Eli siis hedelmäsalaattia ja banaanipannukakkuja, Nam. Juomana oli termospulloon joka aamu ilmestynyt laimea tee, joka ei ollut niin nam.

Ubudia oli mainostettu etukäteen taiteen- ja käsityön keskuksena sekä ylistetty hyvistä ruokapaikoista. Kylässä oli paljon taidekauppoja sekä käsityökauppoja, mutta liikkeet olivat sen verran fiinin näköisiä ettei niihin uskaltanut mennä edes sisään.=) Sitäpaitsi olimme tässä vaiheessa jo ostaneet sen verran kaikennäköisiä tauluja sekä koriste-esineitä, joten oli aika pitää matalaa profiilia. Syy minkä takia halusimme Ubudiin oli se, että siellä oli rauhallista, alue sijaitsi hyvällä paikalla sekä emme olleet vielä käyneet siellä. Lisäksi Ubudin lähiympäristössä oli muutamia nähtävyyksiä sekä sieltä oli helppo jatkaa matkaa suuntaan jos toiseenkin.

Loppupäivä meni alueeseen tutustumiseen sekä halvan ruokapaikan etsimiseen. Löysimme paikallisen vajaan 10 neliön (sis.parveke ja keittiö) ravintolan, jossa ruoka ei käytännössä maksanut mitään. Söimme paikallista Nasi Goreng ruokaa, joka koostuu riisistä, vihanneksista, joko kanasta tai sianlihasta sekä paistetusta kananmunasta. Ruoka-annos oli tähän mennessä halvin mitä olemme syöneet. Illalla kävelimme vielä keskustaan katsomaan, josko jossain ravintolassa näkyisi Englannin Valioliigaa. Ensimmäisessä ravintolassa jossa kävimme eurooppalainen omistaja väitti kivenkovaa, että peli alkaa vasta klo 22.45, kun taas olin itse varma, että se alkaa klo 20.45. Mies näytti vielä itse tulostamaansa lappua, jossa oli kellonajat näkyvillä. Wordillä tehty alkeellinen lappu ei kuitenkaan vakuuttanut minua, kun olin itse katsonut edeltävänä päivänä netistä alkamisajan ja olin melko varma siitä milloin se alkaa. Jatkoimme kävelyä epäuskoisena kunnes hetken kävelyn jälkeen löysimme paikan, jossa kyseinen Manun-peli oli kuin olikin alkanut ja Manu oli jo johdossa. Turha kiistellä englantilaisesta jalkapallosta minun kanssa.=) Voitokkaan ottelun jälkeen aamupäivän reissaaminen alkoi tuntua silmäluomissa, joten siirryimme Bungalow-tyyppiseen asuntoomme nokosille.

Ensimmäinen kokonainen päivä Ubudissa meni mopoillessa. Olimme edeltävänä päivänä miettineet, että vuokraammeko polkupyörät vai skootterit. Päädyimme vuokraamaan skootterit, koska niillä matka taittuisi ripeämmin. Muutenkaan ei ole eroa ottaako pyörän vai mopon, koska Balin saarella ei ole minkäänlaisia pyöräilyteitä vaan ajaminen tapahtuu tienreunassa oli kulkupeli mikä hyvänsä. Kolaritilanteessa törmäisin mieluummin skootterilla toiseen skootteriin kuin polkupyörällä skootteriin=). Alkumetrit ajoimme hiljalleen muun muassa siitä syystä, että Riku ei ollut pitkään aikaan ajanut skootterilla, emmekä olleet ihan sataprosenttisen varmoja missä suunnassa mikäkin paikka oli.

Ensiksi ajelimme kohti läheistä pikkukylää, jossa oli kymmeniä käsityöpuoteja sekä taulukauppoja. Emme kuitenkaan malttaneet pysähtyä kauppoihin vaan nautimme ajelusta ja jatkoimme yhä eteenpäin auringon paistaessa tuutin täydeltä. Yhden aikoihin alkoi tulla nälkä ja pysähdyimme yhteen monista katukeittiön tapaisista paikoista. Pohdimme keskenämme, että miten tilaaminen mahtaa onnnistua ja että mitäköhän tarjolla olevat ruuat ovat?! =) Tilaaminen sujui sormea osoittamalla ja yleisillä englannin kielen sanoilla kuten: kyllä, ei kiitos, paljon tai vähän. Annokset koottuamme siirryimme pöydän ääreen, jossa otimme valokuvia "saaliistamme".=) Kanankoipi oli yksi ainoista, jonka pystyi tunnistamaan ilman, että maistoi sitä. Hyvää oli, ainoa vaan että jotkut katukärrystä tilatut ruokalajit voivat olla kylmiä, koska eihän niissä mitään lämmityslevyjä ole. Kolmen hengen ruokailu kokiksen ja veden kera maksoi noin euron henkilöä kohden. Tuli rikottua pohjahinta.=)

Ruokailun jälkeen tuijotimme Balin karttaamme ja mietiskelimme missä kohtaan olemme. Laskua maksaessa kysyimme nuoremmalta työntekijältä sijaintia ja sitä että kuinka pitkä matka tästä olisi eteenpäin esimerkiksi läheiselle Mount Baturille. Työntekijä vastasi, että tästä olisi noin tunnin ajomatka. Päätimme lähteä Baturin suuntaan, koska meillä oli vielä aikaa ennen kuin pimeä tulisi. Tie kohosi hiljalleen ja samalla huomasi miten sää alkoi viiletä. Välillä tuli muutamia pisaroita taivaalta, jolloin Linda kaivoi sadeviitan mopon satulan alta ylleen. Sadeviitalla oli myös lämmittävä vaikutus tutisevaan tylleröön, joten viittaa ei riisuttu vaikka sade laantuikin. Ajoimme hieman oletettua nopeammin ylös näköalapaikalle, josta avautui näkymä Mount Baturin suuntaan sekä läheiselle kraatterijärvelle.

Ihailun ja valokuvien ottamisen aikana paikallinen poika tuli kertomaan itsestään sekä Mount Baturille tehtävistä vaellusreissuista. Poika kysyi haluisimmeko me mennä lähemmäksi tulivuorta ja kävelemään mustille laavakiville. Tottakai innostuimme asiasta. Poika ehdotti hinnaksi yhdeksää euroa yhteensä. Mieleen juolahti, että voisimmeko mahdollisesti mennä omatoimisesti ilmaiseksi samaan paikkaan eli pyytääkö hän tyhjästä rahaa..? Hetken pohdittuamme päätimme tingata hinnan mahdollisimman alas ja suostuimme lopulta kun saimme opastuksen reilulla neljällä eurolla. Ajaminen alas laavakiville tapahtui omilla mopoillamme. Opas meni Rikun kanssa kahdestaan edeltä ja me ajoimme perässä. Tie oli sen verran jyrkkä että meni heti pupu pöksyyn. Ensiksi alkuun ajoimme käsijarrut ja "lenkkarijarrut" pohjassa kunnes saimme jonkunnäköisen tuntuman ja idean miten tällaista tietä kuuluisi ajaa. Ilman kaasuakin vauhti olisi kiihtynyt helposti 50km/h asti, jolloin olisi tarvinnut jo tehdä äkkijarrutus ja kääntää mopon nokkaa yli 90 astetta kääntyäkseen. Tie oli täysin siksakkia, laskeutui jyrkästi sekä välillä piti väistää vastaan tulevia kuorma-autoja, joiden lavat olivat täynnä laavakiveä.=)

Alhaalle päästyämme jatkoimme mutaista polkua hetken matkaa, kunnes lähestyimme mustia kivikasoja. Jätimme mopot parkkiin ja siirryimme jalan lähemmäksi vuorta. Opas kertoi englanniksi muutaman sanan ja mainitsi muun muassa sen, että tulivuori purkautui viimeksi vuonna 1999. Tulivuorta tarkemmin tuijotettua pystyi huomaamaan pienen savun tupruavan yhdestä kohdasta. Opas tiesi kertoa, että varsinkin aamuisin savua tulee enemmän. Otimme muutamat kuvat ja suuntasimme takaisin siksakkiselle vuoristotielle. Ylämäkiajo osoittautui melko hauskaksi. Emme pystyneet kuvittelemaan, että nousu olisi niin jyrkkä, että mopo voisi oikeasti hyytyä.=) Vauhdin miltei hyydyttyä opas edellämme näytti meille mallia miten mutkittelemalla puolelta toiselle pystyi nousemaan loivemmin, jolloin vauhtia tuli lisää. =)) Nouseminen oli ihan hysteerisen hauskaa...=) Välillä tottakai tarvi ottaa huomioon vastaantulevat sekä ohittaa muutama kuorma-auto, joiden eteneminen tapahtui maksimissaan 10km/h..=) Ylöspäästyämme Rikua ja opasta ei enää näkynyt ja ajelimme itsekseen takaisin näköalapaikalle, jossa Riku jo odottelikin. Matka näköalapaikalta takaisin Ubudiin sujui puolet nopeammin kuin mennessä ja ajelun jälkeen loppuilta meni majapaikassamme korttia pelatessa.

Ubudin alue oli lopulta kovin nopeasti kierretty ja kaksi yötä riitti meille vallan mainiosti. Pähkäilimme kahden välillä, että lähtisimmekö seuraavana päivänä Soka Beach nimiseen paikkaan vaiko Sanuriin. Soka sijaitsi siis länsirannikolla, kun taas Sanur olisi idempänä lähempänä lentokenttää. Kyselimme useilta taksikuskeilta hintaa ja vaikka kuinka tinkasimme emme saaneet hintaa laskemaan haluamaamme 20 euroon. Paikkaan oli kahden tunnin ajomatka ja kaikki kuljettajat pyysivät miltei samaa hintaa kuin kokopäivän autovuokrasta. Tästä johtuen päätimme lähteä Sanuriin, jonne oli vain 45 minuutin matka ja hintaa kertyi 12 euroa kolmelta henkilöltä.

Sanuriin saavuttuamme aloimme etsiä majapaikkaa rannan läheltä. Useimmat halvoista majapaikoista olivat täynnä, joten jouduimme ottamaan taksin kohti Sanurin keskustaa, joka hieman meidän yllätykseksi olikin sama ranta, mutta kaksi kilometriä etelämpänä. Taksikuski kuljetti meitä ja rinkkoja muutamiin majapaikkoihin kunnes löysimme edullisen, jossa oli tilaa. Hotellissa oli kylläkin tilaa vain yhdeksi yöksi, mutta päätimme silti ottaa sen ja kyselisimme muualta majoitusta seuraaville päiville. Bali Warma hotelli oli laadukkain, jossa olimme yöpyneet. Huoneessa oli kaksi 120 senttistä sänkyä, jääkaappi, tv, kylpyamme, ilmastointi sekä lämmin vesi. Keskellä hotellin pihaa komeili uima-allas, johon oitis pulahdimme viilentymään.

Hetken polskuttelun jälkeen lähdimme katsastamaan rantaa sekä katsomaan josko löytäisimme halvan majoituspaikan läheltä tuleville päiville. Kolmannella kerralla onnisti ja löysimme edullisen huoneen, johon sisältyi aamupala. Kerroimme, että tulemme seuraavana aamuna majoittautumaan. Tuleva majoituspaikka sijaitsi lähellä Sanurin rantaa. Ranta oli ihan hieno, mutta ei mitenkään lumoava. Sopiva kaikenkokoisille, kun ei ollut minkäänlaisia aaltojakaan. Rannan lieppeillä oli aggressiivisia kaupustelijanaisia, jotka oitis ohjasivat meidät kauppoihinsa vaikkakin yritin sanoa, että turhaan sinne mennään kun ei mitään osteta. Kojut olivat täynnä samaa piraattikamaa, jota oli jo nähty moneen otteeseen. Tiedustelin pyykinpesusta, koska minulla oli läjä pyykkiä vailla pesijää, mutta siihen nainen vastasi ettei pese pyykkiä. Ei siis ole rahakasta touhua vissiinkään?!

Irtauduttuamme kaupustelijoista jatkoimme rantakatua eteenpäin ruokapaikkoja silmällä pitäen. Kaikki rannan ravintolat olivat sen verran kalliita, että päätimme suunnata rannalta poispäin edullisempien hintojen toivossa. Löysimme hieman syrjästä paikallisen torialueen, jossa suuri osa asiakkaista oli paikallisia. Torilla oli sekä ruokakärryjä, että jälkiruokakärryjä.=) Valitsimme mieleisemme ruokapaikan ja sormea osoittamalla ja englannin kieltä vääntämällä saimme jokaiselle omat sekoitukset eteemme. Ruoka oli totuttuun tapaan samanaikaisesti hyvää, tulista sekä osittain kylmää.=) Toivottavasti ei ollut aamulla tehtyä ruokaa, koska ruoan säilyminen puukärryssä ei voi olla kovin pitkäikäistä. Kärpästen pörrääminen sapuskojen kimpussa ei varmaan myöskään auta asiaa=)

Jälkiruokakärryistä ostimme pieniä suussa sulavia leivonnaisia. Oli banaanileivoksia, pieniä tomusokeripullia sekä lytättyjä pullia, jotka olivat minun lemppareita. Kaikki maksoivat 0,04€ kpl eli eurolla sai monta!! Torilta jatkoimme kiertelyä hotellin suuntaan ja matkalla kävimme kysymässä vielä kahdesta muusta hotellista huonehintoja. Toisessa oli huonehinta edullinen ja pistimme paikan muistiin seuraavaa päivää varten. Nyt meillä oli siis kaksi vaihtoehtoa, joista valitsisimme seuraavien päivien majoituksemme. Illalla vietimme aikaa hotellilla ja katsoimme laadukkaasta televisiosta elokuvakanavaa, josta tuli mm. Rambo 1! Helmi.

Seuraavana aamuna olimme henkisesti valmistautuneet nostamaan rinkat selkään. Aamulla olin kuitenkin menossa vielä altaalle ennen lähtöämme, kun yksi hotellityöntekijöistä pysäytti minut ja kysyi kuinka monta yötä haluisimme olla, koska joku vieraista oli peruuttanut tulonsa?! Vastasin, että tarvitsee neuvotella asiasta muiden kanssa ennen. Päädyimme ottamaan huoneen seuraavaksi kahdeksi yöksi, joka antoi vapautta suunnitella tekemisiä sekä menoja. Suuntasimme etsimään aamupalapaikkaa ja löysimme hotellikatumme varrelta mielenkiintoisen näköisen telttakatoksen. Katoksen alla oli vanha mummu, jonkun verran paikallista porukkaa ja lukuisa määrä kippoja täynnä jos jonkinnäköistä ruokaa. Tutkailimme tilannetta hetken ja lopulta Riku kysäisi josko mekin voisimme jäädä syömään. Marssimme mummun pakeille, joka lappoi paljain käsin lautaset täyteen herkkuja: riisiä, rapulastuja, kuivattua maksaa, jotain hyytelön näköistä ihoa karvoineen päivineen=) jne jne jne. Popsimme lautaset tyhjäksi hyvällä ruokahalulla ja mummu lappoi koko ajan lisää samaa tahtia kuin ehdittiin syödä=) Lopulta oli pakko sanoa että nyt ei pysty syömään enää enempää, kiittää hyvästä ruuasta, maksaa naurettavan pieni lasku ja poistua paikalta punomaan uusia juonia.

Heti tämän jälkeen päädyimme vuokraamaan skootterit hotellin lähistöltä olevasta liikkeestä ja lähdimme tutkiskelemaan aluetta itärannikoa pitkin. Olimme hieman katselleet etukäteen karttaa ja suuntasimme kohti Padang Bai nimistä kaupunkia, joka sijaitsi reilun tunnin ajomatkan päässä. Kyseinen paikka oli tunnettu kalastuksesta sekä sieltä lähtevästä lauttaliikenteestä.

Auringon saattelemina lähdimme Sanurin keskustasta poispäin kohti isoa tietä. Tiesimme suunnilleen mihin suuntaan menisimme, mutta ei se riittänyt alkua pidemmälle. Ajelimme kohti oletettua määränpäätä ja yritimme vilkuilla josko merenranta näkyisi jossain. Hetken ajelun jälkeen paikallinen mopokuski tuli viereemme ajelemaan ja kyseli lennosta mihin menemme.=) Kerroimme mihin matkasimme ja hän kohteliaasti ohjasi meidät kääntymään seuraavasta u-käännös kohdasta takaisin ja jatkamaan suoraan kunnes tie kaartaa vasemmalle. Tämä selvä teimme u-käännöksen ja jatkoimme neuvottuun suuntaan, josta osasimme jonkin ajan päristelyn jälkeen perille. Tie oli enimmäkseen isoa tietä, jota varjosti muutamat tietöiden aiheuttamat ruuhkat. Maisema tien vierellä muuttui hetken ajon jälkeen kauniiksi maalaismaisemaksi, joka oli täynnä riisipeltoja, jokia, vuori sekä lopulta tienvierellä oleva merenranta.

Pysäsimme aluksi yhdessä pienessä maalaiskylässä, jonka nimeä emme edes saaneet selville. Kävimme ostamassa paikallisia "ilmaisia" leivoksia välipalaksi. Täältä jatkoimme aina Padang Baihin asti, jossa ei käytännössä ollut mitään.=) Kaupungissa oli muutama ökyhotelli, vilkas satama ja pikku tori. Kaupunki elää ilmeisesti lauttaliikenteen ja kalastamisen varassa. Kaupungista saa lippuja lauttamatkoille, jotka suuntautuvat Gili-saarille sekä mm. Lombokiin. Padang B:stä suuntasimme hiljalleen takaisin päin ja pysäsimme merenrannan vieressä olevalle torille, jossa oli muutamia ruokapaikkoja. Ennen niissä aterointia katselimme hetken aikaa paikallisia, jotka kalastivat mustahiekkaisella rannalla. Ruuaksi kojuista sai paikallista lihapullasoppaa nimeltä Bakso. Soppa sisältää joko liha, kala tai kanasta tehtyjä valkoisia palloja. Vihannekset, liemi, tulisuus ja lasinuudeli ovat Bakson muut raaka-aineet.

Masut täynnä siirryimme takaisin tielle. Matka ei ollut niinkään pitkä, mutta jos halusi jotakin nähdä piti ajaa hiljaa, jotta pystyisi tarvittaessa pysähtymään ottamaan valokuvia. Seuraava ihmettelemisen kohde löytyi pienestä maalaiskylästä. Riisipellolla työskennelleet miehet käyttivät yhä härkiä riisinviljelyn apuna, kun taas osa näkemistämme Balin riisinviljelijöistä on käyttänyt Japanilaista kyntökonetta. Ehdimme juuri ennen pimeää takaisin Sanuriin, jossa palautimme skootterimme vuokrauspaikkaan. Illalla kävelimme Sanurin ruokatorille, jossa söimme paistettua nuudelia kanan kera. Sanurin toiminta on pitkälti rantabulevardin ja keskustan pääkadun ravintolojen varassa. Päivisin on pientä hulinaa, mutta pimeän tullessa toiminta laantuu täysin. Muutamissa rannan ravintoloissa oli enemmän kuin 20 asiakasta. Vaikka uudenvuodenaatosta oli jo aikaa niin ilotulitteet tuntuivat kuuluvan säännöllisesti Sanurin iltoihin.

Seuraavan päivän suunnitelmiin kuului vierailu Balin saaren pääkaupunkiin Denpasariin. Kaupungissa asuu siis kolme miljoonaa asukasta ja talot ovat toinen toisensa jälkeen vanhoja rähjäisiä rakennuksia ja yli neljä kerroksista rakennusta ei näkynyt. Menimme taksilla keskustan torialueen lähettyville, josta jatkoimme jalan kauppahallin tyyliseen rakennukseen. Alakerrassa oli laaja valikoima mm. tuoretta kalaa, lihaa, maksaa, lehmän aivoja sekä kaikkea muuta kivaa kotikokkauksiin. Toinen kerros oli täynnä vihanneksia, hedelmiä, pähkinöitä, riisiä sekä mausteita. Kerrosta ylempänä oli käsitöitä: huiveja, pöytäliinoja, paitoja sekä puuesineitä. Emme ostaneet kauppahallista mitään vaan tyydyimme ihailemaan sen antimia.

Olimme lähteneet matkaan ilman aamupalaa, koska hotellin hintaan ei kuulunut aamupalaa. Ajatuksena oli syödä lounasta tai aamupalaa sopivassa paikassa Denpasarissa. Kauppahallista lähdettyä suuntasimme ilman selvää määränpäätä ruokapaikkaa etsien. Päivä oli todella kuuma auringon porottaessa täydellä teholla. Lopulta löysimme pienen paikallisen ravintolan, johon pääsimme varjoon ja saimme tilattua lounasta. Lindalla oli aamulla ollut jo hieman omituinen olo, joka muuttui huonovointisuudeksi ruokapaikkaan päästyämme. Lounaaksi söimme Bakso-keitot sekä Mie Gorengit eli nuudelia, kanaa sekä paistettua kananmunaa. Lindalle ei maistunut ruoka ollenkaan, joten söimme Rikun kanssa omamme ja päätimme lopettaa Denpasarin tutkimisen tältä osin ottamalla taksin ja suuntaamalla takaisin hotellille. Linda meni suoraan hotellille nukkumaan pariksi tunniksi.

Kävimme Rikun kanssa päivällä internet kahvilassa päivittämässä tietokantaa sekä lukemassa sähköposteja. Internetin käyttö Balilla on hieman halvempaa kuin Australiassa ja kyseisessä paikassa tunnin internetin käyttö sekä iso kahvi maksoi yhteensä euron. Ennen hotelliin palattuamme menimme paikallisesta kaupasta ostamaan pikku purtavaa sekä panadoleja. Lindan tila ei ollut muuttunut parempaan suuntaan vaan kuume nousi iltaa kohden jopa 39 asteeseen. Myöhemmin kuumeilun lisäksi tuli vatsakipua. Lindalla oli ollut aikaisemmin Ubudissa oltuamme vilustumisen tyyppisiä oireita, joten ajattelimme että tämä olisi joko sen jatkoseuraamuksia, miljoonasta hyttysenpistosta saatu malaria/dengue-kuume tai pilaantunut ruoka=)

Seuraava päivä meni Lindan osalta sairastellessa ja myös minulle alkoi tulla pientä vatsakipua sekä vessakäynnit alkoivat yleistyä..=)) Aattelin, että olimme todennäköisesti syöneet jotain pilaantunutta tai sopimatonta, mutta toisaalta Rikulla ei ollut mitään oireita ja olimme syöneet käytännössä samoja ruokia. Kuumeilun kestettyä kolme päivää päätimme käydä läheisessä klinikassa ottamassa varmuudelta Malaria sekä Dengue testit, koska olimme lähdössä seuraavana päivänä Lombokin saarelle, jossa tuskin olisi kunnon hoitopaikkoja, jos niitä vaadittaisiin. Klinikka oli aika alkeellinen pieni talo, jossa oli töissä tyyliin yksi lääkäri, yksi hoitaja ja kassaneiti. Linda kertoi lääkärin vaan naureskelleen ja kyselleen, että mitä hänen kuuluisi tehdä..haha. Linda oli pyytänyt verikokeet, joiden tulokset osoittautuivat hetken odottelun jälkeen negatiivisiksi. Aattelimme, että ei lääkärikäynti voi paljoa maksaa, mutta kyllä se lopulta vajaa 40€ maksoi yhteensä. Pääasia että kävimme, jotta sai mielenrauhan. Lindan huilaillessa hotellilla kävimme Rikun kanssa muun muassa pelailemassa biljardia paikallisia miehenalkuja vastaan. Olimme suunnitelleet menevämme myöskin katsastamaan kuuluisaa kukkotappelua jonka sijaintia olimme aiemmin udelleet paikallisilta, mutta se jäi sitten lopulta näkemättä.

Viimeisenä aamuna pakkasimme tavaramme ja otimme taksin lentokentälle. Rikun oli aika palata opintojen pariin Hong Kongiin, kun taas me jatkoimme lentäen Lombokin saarelle. Kummallakaan meistä ei ollut mikään erityisen hyvä matkustusolo, mutta onneksi lento kesti vain vajaan puoli tuntia, joka oli varsin siedettävä aika. Rikun lento Jakartaan oli myöhässä ja tästä syystä me pääsimme ensin ilmaan pienellä potkurikoneella. Laskeuduimme pikkuruiselle Mataramin lentokentälle, josta oli vajaan kymmenen minuutin ajomatka Lombokin saaren pääkaupunkiin Mataramiin.