Indonesia

Bali, osa 2

25.12-31.12.2010

Candi Dasasta lähdimme joulupäivänä privaattitaksilla kohti Lovina Beach nimistä paikkaa, joka sijaitsee saaren pohjoisosassa. Neuvottelimme kuljettajan kanssa sopivan hinnan etukäteen sekä tiedustelimme aikatauluista ja matkan varrella sijaitsevista merkittävistä turistikohteista. Ensimmäiseksi pysäsimme Tirta Gangga nimisessä paikassa, jossa sijaitsee Holy Spring Water niminen mystinen paikka, jossa pystyy kävelemään veden päällä =). Alue koostuu useista altaista, joissa muutamissa saa kylpeä. Enemmistö altaista on isojen ja värikkäiden kalojen asuttamia, joten alueella oli myös kalastus kielletty=). Kävi heti mielessä että olisi komea heittää rapala veteen ja katsella kunnes noin viiden kilon kala kävisi kimppuun ja väsytys voisi alkaa..

Paikka oli kaunis ja yhdessä altaista oli kuvioidut betoniset laatat, joita pitkin kävellessä tuntui kuin kävelisi pelkkien ohuiden laattojen päällä keskellä vettä. Todellisuudessa ne olivat massiivisia pylväitä, jotka ylsivät altaan pohjaan. Alueen vesi oli pohjavettä, joka virtasi läpi altaiden aina Amlapura nimiseen kaupunkiin juomavedeksi. Alunperin ajattelimme tutustua alueeseen omatoimisesti, mutta jo alueen parkkipaikalla olin havainnut pikkuruisen miehen seuranneen meitä aina lipunmyyntipisteelle saakka, jonka jälkeen hän teki aloitteensa sisälle päästyämme. Kävi ilmi, että henkilö oli kuuromykkä (ilmeisesti) ja hän selitti asiansa englanninkielisten korttien avulla, joissa hän muun muassa pyysi anteeksi sitä kun oli seurannut meitä ja kertoi, että hän oli alueen entisen hallitsijan kuningas sen ja sen pojan pojanpoika, =) joka voisi kertoa meille alueesta ja muutenkin opastaa. Ajattelimme että miksipäs ei, olisi kerrankin oikeasti hieno tietää paikan historiasta jotain.

Pikkuruinen mies osoittautui hyvinkin hauskaksi ja tapa, joilla hän aina imitoi esimerkiksi härkää=) tai maanjäristystä oli huvittavaa.. Englanninkieliset kortit olivat lyhyitä ja ytimekkäitä. Alueelle sisään maksoi noin 0,8€ hlö ja alue on yksi Balin saaren tunnetuimmista nähtävyyksistä. Vajaan puolen tunnin kierroksen jälkeen oltiin valmiita ja opas kiitti meitä. Hetken me molemmat kuviteltiin, että voisiko tämä tosiaan olla ilmainen tutustumiskierroksen. Murto-osa sekunnin päästä mies jäi kuitenkin odottelemaan palkkaansa ja siinä vaiheessa viimeistään pilvilinna hajosi . Annoin ensiksi 10 000 rupiaa eli 0,8€, johon opas vastasi näyttämällä 50 000 seteliä. Vastasin, ettei meillä ole paljoa samalla kun annoin toisen samanmoisen 10 000 setelin, joka oli samalla viimeinen tarjous ja siihen oppaan oli tyydyttävä. Tätä seurasi uudet kättelyt ja tämän jälkeen olimme jo menossa kohti parkkipaikkaa, jossa kuskimme odotteli.

Seuraavaksi tunnin ajon jälkeen pysähdyimme yhteen temppeliin, jossa saimme tuttuun tapaan Sarongit vyötäröllemme sekä ensimmäistä kertaa jonkinlaisen pyhän kasteen, jonka jälkeen saimme astua alueelle. Tässä kasteessa paikallinen pappi (kai?) pisti riisiä sormenpäällä meidän otsaamme sekä kaulan alaosaan sekä heitti muutaman tipan pyhää vettä pään päälle. Siunauksen jälkeen saimme siirtyä temppeliin, jota tutkiskelimme/kuvailimme omaan tahtiin. Vastaan meitä tuli toinen länsimaalainen porukka, joilla oli paikallinen opas mukanaan. Myhäilin vaan tyytyväisenä, että tällä kertaa emme kyllä ota opasta, koska pienen temppelialueen kiertää hyvin kahdestaan ilman että sinne eksyy.

Temppelialue oli mahtavan näköinen ja alueella oli suurehkot patsaat, jotka esittivät heidän uskontonsa jumalahahmoja. Omatoimikierroksen loppuhetkillä samainen opas, joka oli opastanut aiempaa länsimaalaisporukkaa kiiruhti meidän luokse ja kysyi kohteliaasti josko meillä olisi jotakin kysyttävää alueesta. Kohteliaasti kysyimme muutamia kysymyksiä liittyen alueeseen. Näihin vastattuaan opas vei meidät alueen ulkopuolelle rannan tuntumaan ja näytti siellä sijainneen haaksirikkoutuneen laivan muistomerkin ja kertoi sen historiasta. Tämän jälkeen kierto oli valmis ja palasimme automme luo. Vieressä oli pieni tönö, johon tuttuun tyyliin kirjoitettiin nimet vieraskirjaan sekä annettiin lahjoitus, joka tuntuu olevan yleistä jokaisessa etenkin pyhässä paikassa, jossa käy tutustumassa.

Opas piteli kirjaa auki kohdasta, johon tulisi kuitata oma nimi sekä maa, josta on kotoisin sekä lahjoituksen suuruus. Oppaan saman käden alla oli 50 000 rupian seteli ikään kuin merkkinä, johon vastasin kirjoittamalla molempien nimen vihkoon sekä yhteissummaksi 20 000 rupiaa. Kiitimme ja lähdimme paikalta ja jotenkin saimme sellaisen kuvan että lahjoitus oli liian pieni, kun miehet eivät vastanneet mitään vaan mutisivat keskenään toisilleen. Meillä oli kovin vähän pieniä seteleitä enkä missään nimessä halunnut ottaa 100 000 seteliä esille ja alkaa pyytää vaihtorahaa, jota ei ikinä näkyisi. Muutenkin joissain edellä käydyissämme paikoissa henkilöt ovat sanoneet että nämä lahjoitukset ovat vaan muodollisuuksia ja että pieni summa riittää.=)) Ei tainnut tällä erää riittää.=)

Matka Candi Dasasta Lovinaan kesti reilu kolme tuntia. Tie oli kuoppainen ja mutkikas sekä tuntui vatsalaukun pohjalla & pääkopassa muutamaan otteeseen. Auto, jolla matkustimme oli uusi kaara, jossa ilmastointi pelasi. Kuskin tilannenopeus oli välillä sen verran suuri, että tarvitsi ottaa tukea sivuikkunan yläpuolella sijaitsevasta kahvasta ettei kokenut oloansa flipperikuulaksi.

Ennen viimeistä määränpäätämme Lovinaa pysähdyimme vielä yhdessä pienemmässä temppelissä. Tuttuun tapaan lahjoitimme 20 000 yhteensä sekä pulitimme 3000 rupiaa per henkilö Sarongin 5 minuutin vuokrasta=). Summat eivät ole suuria, mutta toisaalta samalla saa yhden henkilön ruoat ravintolasta. Loppujen lopuksi nähtävyyskohteeksi kaikki pyhät alueet & temppelit ovat varsin halpoja niiden maksaessa noin euron henkilöä kohden.

Tämän jälkeen ajoimme määränpäähämme Lovina Beachille. Tässä vaiheessa kuski tiedusteli hotellimme nimeä ja osoitetta ja kerroimme ne hänelle. Kysäisin vielä että tietääkö hän missä tämä hotelli on, johon hän vastasi että tietää kyllä. No kuinkas ollakaan opas ajoi noin kaksi kilometriä harhaan, tiedusteli paikalliselta mieheltä hotellistamme, jonka jälkeen löysi oikeaan osoitteeseen.

Ray Beach Inn:iin saavuttuamme kerroimme mistä olimme hotellin varanneet ja täytimme liput ja laput ja pääsimme sisään. Menimme tutustumaan huoneeseen, jonka jälkeen saimme tervetuliasjuomiksi appelsiinimehua, samalla kun hotellin omistajan poika alkoi kertoa meille intohimoisesti Lovinan turismimahdollisuuksista. Infon tarkoitus oli rekrytoida meidät seuraavan päivän sukellus/snorklaamisreissulle. Vartin taivuttelun jälkeen olimme pysyneet edelleen kovina ja tehneet selväksi että emme halua nyt sukeltamaan saati snorklaamaan, koska tällä erää oli kiintiö täynnä. Sen sijaan kerroimme hänelle että olemme kiinnostuneet Lovinan suositusta delfiinien bongausreissusta sekä etenkin tonnikalan kalastusreissusta. Rekrytoija ei henkilökohtaisesti ollut näistä reissuista yhtä innostunut, mutta teki muutaman soiton ja tämän jälkeen ensimmäiset reissut oli ostettuna. Kyseessä oli siis seuraavana aamuna tapahtuva kahden tunnin tonnikalan kalastus sekä kahden tunnin villidelfiinien bongaus ja hinnaksi sovittiin noin 27 euroa kahdelta. Reissun oli määrä alkaa seuraavana aamuna kello 6 sekä loppua 10 aikoihin.

Loppuillan aikana maistoimme hotellin ravintolan ruokia sekä teimme tutustumiskierroksen Lovinan keskustaan. Hotellilta keskustaan käveli vartin verran eikä mailla eikä halmeilla näkynyt muita kävelijöitä, koska useimmat liikkuivat skoottereilla sekä autoilla. Skootterivuokran ollessa 4€ pvssä monet vuokraavat sen koko lomansa ajaksi.

26.12.2010

Aamulla herätys oli 5.30. Edellisenä päivänä reissun myynyt poika sanoi, että joku tulisi herättelemään meitä 5.45. Kello oli pian 5.55 eikä ketään näkynyt.. Hetkeä myöhemmin kuului koputus ja nuori pojankloppi seisoi oven takana tervehtien. Ensitöikseen poika sanoi että kalastusreissu on peruutettu. Kysyin silmät unihiekassa että mikä mahtoi olla peruutuksen syy. Poika vastasi että liikaa tuulta. Vai tuulinen sää totesin ääneen samalla kun mietin että miten se estää kalastamista. Poika kysyi että tulemmeko silti delfiinejä katsomaan? Harmistuneena vastasin että eiköhän tulla.. Olimme siis melkein valmiita ja sanoin pojalle että minuutti yai kaksi menee vielä=). Poika sanoi että tulkaa rantaan kun olette valmiita.

Rannassa oli jo valmis hulina päällä. Paikallisia venekuskeja oli valehtelematta 50 henkeä veneiden kimpussa. Turistien homma oli pukea pelastusliivejä ylleen ja seisoa hölmistyneen näköisenä. Ei ollut siis kyseessä mikään yksityinen delfiinijahti vaan suosittu massatapahtuma. Meidän veneeseen tuli kuskin ja meidän lisäksi yksi vanhempi pariskunta. Vene oli kutakuinkin kanootin muotoinen pitkä sukkula, jossa oli molemmin puolin pyöreät puiset tasapainopölkyt pitämässä venettä tasapainossa sekä pinnalla=)). Kuski oli luonnollisesti takana ja ohjaili silloin tällöin pitkähäntäveneestäkin tutulla perämoottorilla veneen kulkua. Vene oli kieltämättä huteran ja alkeellisen näköinen, mutta ei ollut kyllä moksiskaan vastaan tulevista aalloista vaan eteni tasaisen varmasti eteenpäin välillä ruiskien vettä matkaajien päälle.

Olimme viimeisessä paatissa, joka lähti liikenteeseen ja mietiskelimme miten ihmeessä näämme mitään kun muut veneet ovat jo ulapalla ja varmasti säikäyttävät delfiinit tiehensä siihen mennessä kun sinne asti pääsemme. Asia oli lopulta kutakuinkin niin.. Näimme noin kuuteen otteeseen kun delfiiniparvi teki pieniä hyppyjä peräjälkeen jonka jälkeen katosivat hetkeksi. Homman nimi oli siis se, että aina kun joku veneen "kapteeni" näki delfiinit niin hän suuntasi niitä kohti täyttä höyryä=) . Hommassa oli kuitenkin joku roti, jonka ansiosta ei tullut haaksirikkoutumisia=).

Lähimmillään pääsimme 50 metrin päähän delffiineistä ja vaivoin videokameran zoomia sekä ennakointia hyödyntäen saimme muutaman videoleikkeen näistä nisäkkäistä. Reissun myyjä oli edellisenä päivänä kehuskellut, että joskus nämä delfiinit tulevat leikiskelemään veneen viereen ja jopa joskus hyppivät matalan "kanoottiveneen" yli.. Mahdoton ajatus sanon minä. Ainakin niin kauan kun tuolla vedessä on noin monta venettä samaan aikaan. Rantauduttuamme sovimme "kapteenin" kanssa että voisimme iltapäivällä osallistua kalastusreissulle, jos sää olisi parempi.

Kahdeksan aikoihin olimme takaisin hotellilla, jossa söimme aamupalan ja menimme ansaituille nokkaunille, koska olimmehan heränneet JO 5.30.. Unikooman jälkeen kävimme tutustumassa hotellin uima-altaaseen, joka sijaitsi naapurihotelllin pihalla. Aika kului leppoisissa merkeissä aurinkoa palvoessa sekä englanninkielisiä dekkareita lueskellessa. Dekkarit olivat tarttuneet matkaan edellisistä hostelleista, joissa on ollut omatoimi kirjanvaihtopisteitä. Loppupäiväksi emme olleet tehneet mitään suunnitelmia, koska odottelimme iltaa, jolloin olisi mahdollinen uusi kalastusreissu. Päivä eteni hiljalleen ja neljän aikoihin eleltiin kovassa toivossa että kyllä se "kapteeni" varmaan pian tulee meidät hakemaan. Hetkeä myöhemmin alkoi kuitenkin sataa ja ajattelimme että se oli siinä sitten..

Söimme päivällisen hotellin ravintolassa samalla kun katselimme kannettavalta elokuvaa, jotta odottaminen ei kävisi liian tylsäksi. Kello tuli jo kuusi ja viimeistään tässä vaiheessa olimme varmoja ettei kalastusreissua tule. Siirsimme katseet jo seuraavaan päivään suunnittelemalla seuraavan päivän ohjelmaa.

27.12.2011

Aamulla herättyämme kävimme naapurihotellissa tiedustelemassa rahoja takaisin kalastureissusta, jota ei ikinä ollut. Hotellin omistaja oli paikalla, mutta ei henkilö, joka oli myynyt meille retken..yllätys. Omistaja pyysi meitä tulemaan myöhemmin iltapäivällä käymään, jolloin tämä etsimämme henkilö olisi paikalla. Jatkoimme takaisin omaan hotelliin aamupalalle, josta samalla tiedustelimme skootterinvuokraus mahdollisuutta. Vastaanottovirkailijat olivat ennen osanneet kyllä englantia hyvin, mutta tällä kertaa ei jostakin syystä ymmärtäneet mikä on skootteri tai heillä ei ollut yhtään vapaana tai sitten eivät halunneet vuokrata skootteria kuka tietää? Hetken asiaa selvitettyä toinen vastaanottovirkailija lopulta lähti viereiselle kadulle, jossa on kaikenmoisia puoteja molemmin puolin ja haki meille henkilön, jolla oli skootteri vuokrattavana. Hinta oli tuttu 50 000 rupiaa eli reilu 4€ per päivä. Skootterin vuokratessa joitui jättämään yhden passin pantiksi vuokraajille, joka on yleinen käytäntö.

Olimme suunnitelleet, että ajamme ensin kuumille lähteille, josta palaamme takaisin hotellille päin, ja jatkamme toiseen suuntaan isolle vesiputoukselle, mikäli aikaa riittää. Ajaminen Balilla oli jo tullut tutuksi, mutta se on aina sen verran kaoottista ettei voi antaa keskittymisen herpaantua hetkeksikään. Autot ja mopot ohittelevat toisiaan aina kun mahdollista ja välillä vaikka ei olisikaan mahdollista.=) Sivupeilien lisäksi tarvitsee tuijottaa mm. tienpinnassa olevia kraaterimaisia kuoppia, pienen pieniä tienviittoja, joihin ei usein ehdi reagoimaan. Niin ja sitten on vielä se vastaantuleva liikenne, jota voi olla siis molemmilla kaistoilla. =) Avuksi kaikkeen tähän paikalliset ovat kehittäneet tööttäämissysteemin, jota he käyttävät lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Yleensä pikku tööttäys tarkoittaa että väistä, ohitan sinut, älä tule eteen tai liikettä! Kaoottisuudesta huolimatta olemme nähneet vain yhden rytyssä olevan auton kahden viikon aikana.

Kuumille lähteille oli kertoman mukaan noin kymmenen minuutin ajomatka, mutta meiltä siihen meni sellaiset 20 minuuttia. Ajoimme kertaalleen risteyksen ohi, jonka jälkeen muistin paikan indonesiankielisen nimen, josta päättelimme fiksusti että tuonne olisi pitänyt kääntyä. Eli Hot springs-kylttiä on turha etsiä. Lämmin ja aurinkoinen päivä saatteli meitä ja meidän vespaa Lovinan päätieltä pikkukylään vuorien suuntaan. Täältä lähempää löytyi hieman isompi kyltti, josta ei voinut enää erehtyä. Ajoimme lippuluukulle, pulitimme vaivaiset 10 000 rupiaa kahden hengen sisäänpääsyistä ja ajoimme vespan parkkiin lähelle "luonnonkylpylää". Parkkimies kertoi, että voimme huoletta jättää kypärät mopon selkään ja että parkkimaksu tulee hoitaa lähtiessä. Tämä selvä.

Parkkipaikalta näkyi alue melko hyvin ja kävelymatkaa oli vain vaivaiset 50 metriä. Altaissa oli monia paikallisia sekä muutama länsimaalainen. Isoin allas oli kaksi metriä syvä toisesta päästä ja noin puolimetriä toisesta. Vesi pulppusi lohikäärmepatsaiden suusta kovalla paineella muodostaen oivan niskahierontapaikan. Vesi oli vihertävää, kuumaa, arvion mukaan 35-45 asteista ja haisi aavistuksen rikiltä tai joltain mudalta..=) Kylpeminen altaissa oli rentouttavaa ja siinä olisi voinut lillua vaikka koko päivän jollei olisi ollut muita kohteita samalle päivälle. Alueella oli myös asianmukaiset pukukopit, lokerikot, vessat, suihkut, ravintola sekä tietenkin myyntikojuja parkkipaikat täynnä.

Kuivittelujen jälkeen matka jatkui takaisin Lovinan keskustaan ja kohti suurempaa kaupunkia nimeltä Singaraja (Singa tarkoittaa leijonaa ja raja kuningasta eli siis leijonakuningas). Singarajasta oli määrä kääntyä sisämaahan päin ja suunnistaa kohti Gitgit nimistä vesiputousta. Noh, helpommin ajateltu kuin tehty.. Meillä ei siis ollut mitään ajokarttaa vaan yleinen saaren kartta, jossa näkyy suurimmat tiet, mutta ongelmaksi muodostui se, että emme tienneet varmaksi minkä tien varrella Gitgit sijaitsi. Singarajaan päästyämme siellä oli jo valmis hulina päällä ja skoottereja sekä autoja oli liikenteessä enemmän kuin laki salli. Ainoa mikä oli siis varmaa oli se että sisämaahan päin piti päästä ja vuorien suuntaan, missä vesiputous voisi olla.

Ajelimme ensin vartin verran ympäri keskustaa niin että kerran eksyimme merenrantaankin ja ajattelimme, että ehkä meidän ei kuulukkaan löytää sinne vesiputoksille=) Tämän jälkeen löysimme kuitenkin takaisin päätielle, josta käännyimme sisämaahan päin, joka antoi lisätoivoa suunnistukseen. Hetken päristyksen jälkeen löysimme tuurilla ensimmäisen Gitgit nimisen kyltin ja olimme varmoja, että enää emme eksy. Tie alkoi kohota ja ilma alkoi viiletä samalla kun lähestyimme vesiputousta. Noin tunnin ajon jälkeen löysimme perille, ajoimme parkkiin ja pääsimme vihdoin jaloittelemaan takapuolta.

Gitgit ei ollut isontien varrella vaan sinne kääntyi noin kilometrin mittainen kävelypolku isolta tieltä. Polun varrella oli useita kymmeniä kojuja, joissa myytiin vaatteita, puuesineitä, juomia ja välipaloja. Myyjät olivat siis hyvillä apajilla. Vesiputous oli massiivinen noin 35 metriä korkea, joka sijaitsi keskellä viidakkoa, mikä teki siitä luonnollisen näköisen. Putouksen alle ei saanut mennä uimaan, koska se olisi voinut olla kohtalokasta veden pudotessa kovalla paineella. Putouksesta tuleva vesi muodosti pienen joen, jossa paikalliset pikkupojat telmivät alajuoksulla. Hetken ihailun jälkeen alkoi tihkuttaa vettä, joka sai meidät taas tien päälle.

Gitgitistä ajo takaisin Lovinaan sujui helpommin kuin Lovinasta Gitgittiin. Ensimmäiset viisi kilometriä lasketeltiin alamäkeä välillä jarrua painellen. Tie johti miltei suoraan Singarajaan, jossa kysyimme kerran suuntaneuvoa paikalliselta mieheltä, jonka opastuksella löysimme takaisin päätielle. Päätieltä näimme että meri oli oikealla puolellamme, josta päättelimme että suunta oli oikea=). Tankkasimme mopon hieman ennen Lovinaa bensatankin lähestyessä tyhjää. Hotelliin päästyämme molemmilla oli jo kiljuva nälkä, joten oli aika tilata ruokaa. Lovinassa ja etenkin meidän hotellimme ravintolassa oli mainiot kalaruuat. Päivän kala grillattuna, riisin, vihannesten ja pinaattihössötyksen kera maksoi 3,2€.

Syönnin jälkeen menimme uudelleen noutamaan kalastusreissun rahoja takaisin. Nyt paikalla oli poika, joka oli myynyt meille reissun. Hänellä ei ollut tietoakaan, että emme olleet päässeet vieläkään kalastusreissulle ja ihmetteli asiaa suuresti. Poika lupasi tällä kertaa, että saamme rahat takaisin seuraavana aamuna ennen kuin lähdemme. Ajattelimme että sama se, hotellin ruokalaskua emme maksa ennen kuin saamme ne rahat vihdoin takaisin. Kävimme vielä samana iltana ostamassa shuttle-kyydin Denpasariin, joka siis lähtisi seuraavana aamuna.

28.12.2010

Seuraavana aamuna menimme oitis kolmannen kerran kerjäämään rahoja takaisin. Tällä kerralla ei enää niellä vastausta, että seuraavana aamuna, koska olimmehan lähdössä pois. Hotellin tiskille päästyämme huomasimme että tiskillä lojui erinäisiä seteleitä. Omistaja kysyi tulimmeko hakemaan rahoja takaisin, vastasimme kyllä. Omistaja oli yhtäkkiä kovin tietoinen asiasta ja sanoi että eikö se ollutkin 140 000 rupiaa, katsoin pöydällä lojuvaa kolmea 50 000 seteliä ja sanoin että pyöristetään 150 000:n. Se on puolet siitä mitä maksoimme delffiini-ja kalastusreissusta. Omistaja suostui ja toivotteli hyvää loppureissua, kiitos hei.

Seuraavaksi oli edessä reilu kolmen tunnin shuttle-kyyti läpi vuoriston aina pääkaupunki Denpasariin asti. Riemuksemme saimme kaksi iloista skotlantilaista matkaajaa kyytiin, jotka puhuivat kuskin kanssa taukoamatta skotlannin murteella "englantia". Oli siis aika ummistaa silmät ja leikkiä nukkuvaa seuraavat kolme tuntia..=) Matka meni puoliunessa yllättävän nopeasti ja hetken ajan päästä olimme jo jumissa Denpasarin ruuhkassa.

Lopulta kuljettaja pysäytti keskustan näköiselle alueelle ja auttoi meitä laukkujen kanssa. Kysyimme tietäisikö hän mahdollisesti jotain halpoja hotelleja, hän vastasi ettei tiedä montaakaan keskustan alueella olevaa hotellia. Lähdimme suuntaan, jossa ajomatkan aikana nähtiin muutama hotellikyltti. Ensimmäinen paikka oli tyylikkään näköinen ja olisi maksanut 20€ per/yö/huone, mutta oli valitettavasti täynnä. Lähellä oli toinen hotelli, johon menimme seuraavaksi kysymään huonetta. Tässä oli tilaa, mutta halvin huone oli 60€ sis. Aamupalan & lounaan. Ei paha siis euroopan mittakaavassa, mutta meidän lompakkoon se olisi jättänyt sen verran suuren loven, että ei olisi tarvinnut huoneesta poistua muutamaan päivään muualle kuin sapuskoille.

Hetken rinkkojen kanssa tetsattuamme löysimme seuraavaksi kuluneen tönö-kylän, joka oli niin ikään täynnä tai tarkoitettu vain paikallisille. Denpasarin kaduista huomasi, että siellä valmistauduttiin jo Uudenvuoden juhlintaan, joka varmasti vaikutti hotellien huonehintaan ja huonetarjontaan. Tilanne näytti sen verran epätoivoiselta, että päätimme jatkaa Kutalle, jonne olisimme kuitenkin matkustaneet kahden päivän kuluttua viettämään uudenvuoden aattoa. Otimme lennosta taksin ja matkustimme seuraavat puoli tuntia ruuhkan saattelemana kohti jo tuttua Legian streetiä. Hieman jännitimme miten mahtaa käydä onko täällä keskella turistirysää vapaita huoneita sesonkiaikaan.

Taksikuski jätti meidät lähelle Legian streetiä, josta lähdimme kohti pääaluetta ja hotellikeskittymää. Hetken kävelyn jälkeen näimme hotelli kyltin, joka johti sivukadulle ja päätimme mennä sieltä kysymään huonetta. Tärppäsi heti ensimmäisellä ja otimme huoneen seuraavaksi neljäksi yöksi hintaan 16€/yö sisältäen aamupalan. Saimme näin ollen uudenvuoden aaton suunnitelmille suuntaa. Seuraavat päivät kuluivat matkasuunnitelmia tehdessä. Kävimme muun muassa ostamassa etukäteisliput uudenvuodenaaton juhliin, jotka maksoivat 8€/hlö. Liput sisältävät Buffet ruokailun ruokajuomineen kahdeksi tunniksi, iltaohjelman sekä pääsylipun diskoon. Hoidimme myös itsellemme yhdestä turistipisteestä kohtalaisen edulliset (~50€/hlö) meno-paluu lentoliput Lombok-nimiselle saarelle, jonne olisi tarkoitus mennä loppiaisen jälkeen kuudeksi päiväksi.

Uudenvuodenaaton aamuna heräsin kerrankin ennen Lindaa noin kahdeksan korvilla. Olin suunnitellut tekeväni juoksulenkin Kuta Beachilla ennen kuin ryysis on liian suuri. Hieman ennen puolta yhdeksää astuin Legian streetille, joka oli miltei tyhjillään. Näky oli uskomaton kun oli tottunut siihen että katu tulvii kaupustelijoita, turisteja, autoja sekä skoottereita. Katu siis on maksimissaan kaksi metriä leveä ja se on yhdensuuntainen. Legianilta jatkoin sivukujia pitkin kohti oletettua rannan suuntaa. Lenkkivetimistä huolimatta useat kauppiaat tarjosivat kaikennäköistä kuljetuspalvelua, t-paitoja sekä aamupalaa. Huvittuneena kävelin kaikkien ohi ajatellen, että eikö nämä nyt vois huomata kuteista sitä että olen menossa lenkille, enkä autoilemaan apinametsään.=))

Kymmenen minuuttia myöhemmin oli aika aloittaa rankominen. Rannalla oli jokseenkin muita turisteja, mutta suurin ryysis ei ollut vielä saapunut. Muutaman minuutin hölkkäämisen jälkeen näin ensimmäisen vastaantulevan länsimaalaislenkkeilijän, jota seurasi seitsemän muuta pohjoiseen päin juostessa. Takaisin käännyttyä juoksu alkoi hyytyä lämpötilan noustessa, mutta aattelin että en kyllä luovuta, koska on tullut juostua kuumemmissakin oloissa. Viime lenkistä oli aikaa vajaa kaksi viikkoa, joka ei voinut olla vaikuttamatta jalkojen heilutteluun. Lenkin jälkeen samat myyntipuheet toistuivat, kun siirryin hikipäissään rannalta hotelliin 1,5 litran vesipulloa imiessä. Huvittavaa..

Suihkun jälkeen mentiin aamupalalle. Indonesiassa on kaikissa hotelleissa huonehintaan sisältynyt aamupala. Aamupala on yleensä ollut siivu tai kaksi paahtoleipää, valinnaisesti valmistettava kananmuna sekä kahvi tai tee. Ei siis mikään raskaansarjan aamupala, jos on tottunut syömään kaksi-kolme ruispuikulaa, puoli litraa kahvia, kanamunia sekä jukurttia. No, mutta niistä ajoista on aikaa jo neljä kuukautta.

Edeltävänä päivänä olimme suunnitelleet lähettävämme ostamamme koriste-esineet sekä muita reissulla tarpeettomia tavaroita Suomeen rahtilaivalla. Kävimme ensin kurkkaamassa oliko posti auki ja tiedustelimme hintoja sekä käytännön järjestelyjä. Hinta oli hieman halvempi kuin Australiasta lähetetty paketti ja se sisälsi vakuutuksen, joka helpotti päätöksen tekoa. Palasimme hotellille, jossa pakkasimme mukaan matkamuistot, ylimääräiset kengät sekä joitain "tarpeettomia", mutta kuitenkin sen verran arvokkaita tavaroita, joita ei viitsinyt heittää roskiin. Edestakaisin kävely tuntui turhalta mutta myös palkitsevalta kun mielessä pyöri se että saa lisää tilaa rinkkaan ja mahdollisesti kivoja sisustusesineitä paketin saapuessa Suomeen.

Paketin paketointi oli ammattimaista. Mies askarteli isoon pahvilaatikkoon lisäpituutta, joka mahdollisesti myös pitkähköjen tavaroiden pakkauksen. Lisäsiiven kiinnityksen jälkeen paketti sullottiin täyteen tavaraa ja suljettiin, jonka jälkeen pakettiin tehtiin vielä jostakin lasikuitumuovista tiiviste sen ympärille. Paketoitsija sanoi, että paketit menevät hyvällä prosentilla perille. =) Lohdutukseksi pakettiin sai 250€ vakuutuksen, jonka kuulemma saisi kotimaan postista, jos pakettia ei ikinä kuulu. Paketin matkustusaika on sama kuin Australiasta eli 2-3 kuukautta.

Uudenvuodenaatto sekä sitä edeltävä päivä oli tosi lämmin Kutalla. Aurinko paistoi enimmäkseen eikä ollut totutun pilvistä ja sateista. Piipahdimme ekaa kertaa Kutan rannalla postitoimistossa asioimisen jälkeen. Ranta oli totuttuun tapaan täynnä turisteja ja etenkin surffareita. Rantaveden tuntumassa oli useita kymmeniä aloittelijoiden näköisiä tyyppejä, jotka yrittivät epätoivoisesti päästä rantaa pidemmälle siitä huolimatta, että aallot olivat aivan liian suuret aloittelijoille. Kerta toisensa jälkeen nämä osuivat aaltoihin ja yritykset saivat takapakkia. Hieman pidemmälle katsellessa pystyi huomaamaan Pro-surffareita, jotka olivat aaltojen päällä nautimassa kyydistä. Moni näistä Pro-surffareista näytti paikallisilta.

Hetken rannalla ihmeteltyä jatkoimme lounaalle hotellin viereiseen paikkaan, jossa olimme ennenkin käyneet todettuamme hintalaatusuhteen hyväksi. Uudenvuoden vieton aloitimme viiden kuuden aikoihin parvekkeellamme, jossa kuuntelimme musiikkia ja katselimme ensimmäisiä rakettisarjoja. Parvekkeelta näkymä taivaalle oli sen verran hyvä ettei tarvinnut päätään kääntää kun uusi räjähdepläjäys tuli näkyviin.

Kahdeksan aikoihin teimme lähtöä kyseiseen paikkaan, johon olimme ostaneet ruoka&bile-liput. Paikka sijaitsi vaivaisen minuutin kävelymatkan päässä hotellistamme. Paikkaan saavuttua tuntui siltä että järjestelyt olivat aivan kesken. Koristuksia ripustettiin seinille ja buffet ruokailukin alkoi vasta puoli yhdeksän aikaa sovitun kello kahdeksan sijasta. Äkkiä olimme kuitenkin ruokakojun auettua perunasalaatin, kanavartaiden, kananfileen sekä lasagnen kimpussa. Jälkiruuaksi sai mm. vaniljatäytteisiä pullia. Hillityn puolen tunnin ruokailun jälkeen siirryimme Vip-tilaan. Vip-tila oli rajoitettu kattohuoneisto, joka sisälsi kaikki puitteet onnistuneelle vuodenvaihtumisjuhlalle.

Aika kului kuten juhlissa kuuluu: tanssiessa, raketteja ihaillessa sekä seurustellessa.=) Tämä oli meidän molempien ensimmäinen uusivuosi Suomen ulkopuolella. Tunteja myöhemmin kadulle siirryttyä huomasimme, että katu oli täynnä juhlijoista. Ei näkynyt yhtään autoa saati mopoa vaan ihmiset olivat peittäneet tuon kapeahkon ajotien juhlinnallaan. Ilmeisesti tie oli suljettu aikaisemmin illalla, jotta pystyttiin turvaamaan turistien ja paikallisten juhlinta. Kadulta siirryimme takaisin hotellille ja yöpuulle. Tässä vaiheessa seuraavan päivän suunnitelmat olivat jo tiedossa. Olimme vuokranneet auton päiväksi ja suunnittelimme hakevamme ystäväni Rikun lentokentältä, josta oli tarkoitus jatkaa muutaman nähtävyyskohteen jälkeen Ubud nimiseen kaupunkiin...