Profile
Blog
Photos
Videos
Las Vegas-Flagstaff-Grand Canyon
Shoshonen jälkeen oli seuraavana päämääränä Las Vegas! Ou jee! Jo kolmekymmentä mailia ennen kaupunkiin saapumista onnistuimme autosta spottaamaan Stratospheren tornin. Huristelimme Katin ohjastamina ensin tsekkaamaan paikalliset tietokoneliikkeet ja yhden kenkäoutletin, ja sen jälkeen Imperial Palaceen, joka tulisi olemaan majapaikkamme seuraavien päivien ajan. Vuonna 1979 rakennettu Imperial Palace ei loistollaan häikäissyt, mutta sijainti ja hinta sen sijaan oli lähes täydellisiä. Vaikea uskoa, mutta Vegasin yöpymiset olivat matkan edullisimmat tähän saakka. Meininki Vegasissa on ihan käsittämättömiä. Koko kaupunki, tai no joo, the Strip on täynnä toinen toistaan uskomattomampia kasinohotelleita: on mini-Pariisi Eiffel-torneineen, mini-New York Vapaudenpatsaineen, Venetsia kanaaleineen ja laulavine gondolieereineen! Ihan hullua! Osa kasinohotelleista on koettanut saada yleisilmeensä mahdollisimman tyylikkääksi, kun taas toiset ovat aika mauttomia ilmestyksiä. Oli yritys mikä hyvänsä, niin täytyy kyl sanoo, et niitä alueita, mihin pelikoneet on sijoitettu, on yksinkertaisesti vaan aika vaikea saada tyylikkään näköisiksi...
Ensimmäinen Vegas-ilta kului lähinnä tillistellessä ja fiilistellessä Vegasin meininkiä. Muutamia pieniä panoksia kukin taisi pelikoneisiin upottaa, mutta Kotkanpesä oli ainoa joka teki voittoa. Ja eikä mikään pikkuvoitto: Kotkis nappasi kasinolta panoksellaan 1000% prosentin voiton! Jiihaa. Illalla kävimme Pariisissa syömässä, minkä jälkeen Kepponen sai houkuteltua Häksänkin nousemaan kanssaan Eiffel-torniin, joka oli puolet oikeasta tornista. Hissimatka oli varmaan tuon reissun kauhein osuus, sillä näkymät Las Vegasin yöhön tuolta korkealta olivat aika hienot! Yksi Las Vegasin ehdottomista nähtävyyksistä on Cirque du Soleilin esitykset, joita mekin halusimme nähdä. Ikävä kyllä monien kehuma 'O' oli loppuunmyyty, mutta onneksemme saimme liput 'Mystére'-näytökseen, joka menee yhdettätoista vuotta Treasure Islandissa. Lippujen hankinnan jälkeen menimme nauttimaan ihan mielettömän aamiaisbuffetin Bellagioon! OohOohOoh! Siinä on sellainen merkkari, jota en oo koskaan aiemmin kokenut! Mahat täynnä nappasimme taksin, rasvasimme sormet ja lähdimme Las Vegasin Premium Outlet Centeriin shoppaamaan. Aluksi sopimamme kahden tunnin aika venähti viideksi tunniksi, ja taisi sieltä tarttua kaikille reissulaisille aika tavalla tavaraa. Onneksi ylimääräinen matkalaukku on vielä aika tyhjä!
Illalla ennen esitystä Kotkis ja Bob kävi vetäsemässä jättiannokset pizzeriassa, kun taas Häksä ja Kepponen testasivat Las Vegasin varmasti ainoaa eläkeläisravintolaa. Sen lisäksi, että kaikki tarjoilijat olivat kuudenkympin paremmalla puolella, niin paikan asiakaskuntakin oli keski-iän tuolla puolen. OMG! Ruokailun jälkeen Kepponen lähti kohti Stratosphereä, jonka katolla oli noin kolmen sadan metrin korkeudessa kolme huvilaitetta. Kepsin eka yritys kariutui ajanpuutteeseen, sillä Cirque du Soleil painoi päälle, eikä sitä sopinut missata. Ja voi pojjaat, mikä esitys se olikaan! Ihan uskomaton, ja ihan uskomattoman hieno! Ja hauska. Enpä muista, milloin vajaat kaksi tuntia olisi kulunut niin nopsaan. Huikeita akrobatiaesityksiä, mielettömän hieno musiikki ja ihan uskomattoman upeat asut ja lavastus. Ääh, sanat ei riitä kuvaamaan sitä. Käykää ihmeessä kattomassa esitys, jos siihen vaan mahdollisuus tarjoutuu. Esityksen jälkeen Kepsi lähti kakkosyritykselleen huvilaitteisiin, kun taas me muut katsoimme Treasure Islandin merirosvot vs. seireenit show'n. Show itsessään ei ollut kummoinen, mutta lavastus oli kyllä aika hieno kaikkine pyrotekniikoineen. Kepposen huviajelut ei mennyt tokalla yrittämälläkään ihan putkeen. Paikka menikin ilmoitettua aikaisemmin kiinni, ja Keppos-parka ei ehtinyt kuin kahteen kolmesta laitteesta. Ja mikä pahinta, se paras kaikista, tornin huipulla oleva korkealle pimeyteen linkoava lintsin kuurakettia muistuttava laite jäi kokematta. Blaah. Seuraavana päivänä testasimme Harrah'sin buffan, joka oli hyvä, mutta ei kylläkään vetänyt vertoja Bellagion buffalle. Sen jälkeen koetimme etsiä kuumeisesti kaupungista Ticketmasteria, jotta olisimme voineet selvittää The Nationalin keikan lippuja koskevan sähläyksen. Internetin ja Katin opastamina päädyimme loppujen lopuksi Ticketmasterin corporate officeen. Mahtoi se koneellaan jotain kirurgia-sivuja surffaava jamppa säikähtää, kun toimistoon pamahti kolme ulkomaalaista kyselemään joistakin Nykin lipuista. Sieltä kuitenkin saimme selville, että Ticketmasterin myyntipisteet sijaitsevat - missäpä muuallakaan kuin Smith's Food and Drug Storessa. Luonnollisesti. Lippupisteeltä meidän oli pakko mennä autonvuokrauspisteelle: Dodgen arvaamaton käytös käynnistettäessä oli alkanut ottaa sen verran pannuun, että asialle oli tehtävä jotain. Las Vegasin lentokentälle siis. Valikoima vapaiden California-kilvissä olevien autojen suhteen oli aika heikko; valittavana oli joko city-maasturi, normaali farmari tai seitsemän hengen van. Me päädyimme jatkamaan matkan tekoa Kia Sportagella, johon matkatavaramme mahtuivat nipin napin. Upea ja uljas Dodge jäi kentälle. Nyyh.
Las Vegasin jälkeen lähdimme suuntaamaan kohti Grand Canyonia. Heti Vegasin jälkeen matkan varrelle osui Hoover Dam, jota ihailimme hetken. Koska matkaa kanjonille oli kuitenkin sen verran, niin päätimme yöpyä matkan varrella Flagstaffissa, ja jatkaa sitten vasta seuraavana aamuna itse kanjonille. Flagstaff oli radan varrella oleva kaupunki, joka oli fiilikseltään jotenkin erilainen kuin moni muu kaupunki, joiden motelleissa olemme öitä viettäneet. Illalla kävelimme motellilta kaupungin keskustaan syömään. Päädyimme vanhaan Weatherford-hotelliin, joka oli ilmeisesti töröttänyt tuossa samaisessa paikassa jo 1800-luvulta lähtien. Sapuska oli erinomaista, samoin tarjoilu, tosin alkupalaksi tilaamamme nacho-lautanen pääsi hieman koollaan yllättämään. Aika tuhtia. Illallisen jälkeen testasimme motellimme pyykinpesumahdollisuuden, ja täytyy myöntää, että sellaisen illallisen jälkeen oli aika vaikea odottaa hereillä kuivurin pysähtymistä. Seuraavana aamuna lähdimme Flagstaffista huristelemaan kohti suurta kanjonia. Oli perjantai, joten ihmisiä ei näyttänyt oleavn vielä niin paljon kuin viikonloppuisin voisi olettaa. Näkymä kanjoniin on aika vaikuttava. Kanjoni on vaan niin hillittömän suuri! Eteläpuolella pystyy kävelemään helposti kanjonin reunaa pitkin, ja mekin kävelimme länteen päin jonkinmoisen matkan. Matkan varrelle mahtui aika monta sellaista paikkaa, johon suomalainen olisi vetänyt kaiteen tai jopa jonkinmoisen pleksilasin, mutta ei vaan täällä. Ehkä juuri siitä syystä noin viisi ihmistä tippuu kanjoniin vuosittain, useimmiten 24-35 -vuotiaita miehiä. Muutaman tunnin ihmittelyn jälkeen lähdimme katselemaan lähistöltä yöpaikkaa, ja onnistuimmekin saamaan majapaikan Tusayanista, reilun kymmenen minuutin päästä kanjonin reunalta. Päädyimmekin vetämään taas napamme täyteen sapuskaa, ja lähdimme takaisin kanjonille katselemaan auringonlaskua. Olihan se aikasta vaikuttava, vaikkei kanjonin seinille ihan niitä kameramiehien odottamia värisävyjä kai sit ilmestynytkään. Onneksi jotkut sentään sai täydellisiä otoksia. Tunnelmasta nauttimista ehkä hieman varjosti (ainakin Häksää ja Kotkista) uhkaavana taustalla häilynyt ukkosmyrskyä. Vaikka Bobia ja Kepposta moinen pelko vaan nauratti, niin pelko oli ihan aiheellista: kanjonissa kuolee joka vuosi yksitoista ihmistä salamaniskuihin. Niin. Auringon painuttua taivaanrantaan lähdimme tallustelemaan lepakkojen saattelemina autolle päin. Jäimme kuitenkin matkan varrella olleelle amfiteatterille kuuntelemaan 25 vuotta kansallispuistossa palvelleen Mike the Rangerin hauskaa esitystä kanjonista. Esityksen jälkeen palasimme motellille poksauttamaan hienosti ilmastointilaitteella rinkan päällä jäähdytetyn samppanjapullon, jonka nautimme yksittäin pakatuista kertakäyttömukeista. Mielestäni ansaitusti.
- comments