Profile
Blog
Photos
Videos
Ensiaskeleet uudella maalla
Lantinen Bengali on nyt korkattu - Kolkatan kaoottisuus, katujen ihmisvilina, hajujen ja makujen maailma. Intia on ihmeellinen paikka. Ruoka hyvaa, kuten jo monta kertaa todettu ja halpaa. Kusetusyritykset taattua tavaraa, johon tormailee joka puolella. Koyhia, rikkaita, raajarikkoja, tauteja, terveita, sairaita. Kaikkea hyvaa - kaikkea pahaa. Miljoona tarinaa.
Meidan tarinamme alkoi lennolla BKK:sta eilen odotetulla tavalla - myohassa niin kuin Aasiassa pitaa. Kellot siirrettiin kaksi tuntia taakse ja jossain siina valilla ehdittiin Intiaan. Sehan ei tietysti riittanyt, vaan vasta tanaan huomattiin, etta meilta yritettiin riistaa kahdesta voitetusta tunnista viela puolikas pois. Annoimme tulla itsemme ajallisesti ryovatyiksi ja jatkoimme elamaa lopulta puolitoista tuntia koyhempina. Kaytannossa tasta valloituksesta on seurauksena, etta pimea iskee yllemme saalimatta entista aikaisemmin. Ja toisin pain herattaa meidat aamulla ennen kukon pieraisua. Ei mahda mitaan - nailla mennaan.
Kolkata on taynna keltaisia Suurlahettilaita - Ambassodoreja. Dieselvetoisia takseja, jotka tukkivat kaikki kadut ja santailevat sekavasti kaikkialle mihin pienen pienikin rakonen ruuhkassa joskus avautuu - yha useammin myos sinne minne rakosia ei avaudu. Pelti kolisee ja tootit soivat tavalla jota en muista edes Vietnamissa nahneeni. Keltaisten paholaisten vietavina myos me olemme joutuneet Kolkataa koluamaan. Kolkata on niin kuin yleensa Intian kaupunki tassa kokoluokassa, saasteinen ja tukkoinen. Muutoin ensivaikutelmat ovat sen kaltaiset kuin olisi pamahtanut aivan uudelle linnunradalle. Epauskoinen olo valtaa tuon tuostakin matkailijan, sen verran toista maata Intia on. Hienolta tuntuu, vaikka kaikki on niin erilaista. Ehka juuri siksi Intia tuntuu juuri niin hienolta. Erilaiselta - ja aivan varmasti taas taysin erilaiselta kunhan paasemme jonnekkin muualle Intian kartalla.
Tanaan aloitimme sairaspaivakirjan tutkimisen ja paadyimme hakeutumaan sairaalan vietaviksi jalleen. Tutkimuksemme tuloksena oli, etta myos Intian sairaalat ovat hyvia - tosin eivat nyt niin hyvia, etta tietaisivat vielakaan mika Anskua vaivaa. Kuume nousi tuttuun tapaan puolen paivan tienoilla, joten Suurlahettilaan (lue taksin) johdolla loysimme etsimamme. Tohtori teki perusteelliset kyselyt, moralisoi siina tietysti kun emme olleet naimisissa, ja lahetti joukkomme verikokeisiin. Joiden tulos ... selviaa meille huomenna. Eli jatkamme salapoliisin tyota jalleen uuden auringonnousun jalkeen. Listalla ovat malaria, dengue ja joukko muita herkkuja, joista valita. Katsotaan tarppaileeko sitten kuitenkaan.
Intialaiset (vai pitaisiko nyt sitten puhua spesifisti bengalilaisista) ovat lupsakan aksyja ja hauskasti vakavan hilpeita ihmisia. Eli aivan kaikenlaisia mahtuu mukaan yleistyksia tekematta. Mutta hyvin porinaan taipuvaisia joka tapauksessa - eli minakin ostin eilen kirjan vain lahtiessani hakemaan sankyymme peittoja. Guesthousen (vaikka hotelli taitaa nimikyltissa jopa lukea) yovartija intoutui siina kauppasille ja kun mina sain hinnan paattaa tulivat kaupat. Ja lainasipa herra viela minun de Maupassantin yolukemistoksi. Reilu kaveri - kirja oli palautettu aamuun mennessa.
Kusetusosasto on tietysti sekin aivan taytta Intiaa - eli tanaan taksilla sairaalasta palattuamme jouduimme hankaluuksiin liian ison rahan kantajina. 500 seteli ei kelvannut, kun oli liian iso eika vaihtorahaa nakyvissa - kaikki pienet oli tietysti ladottu sairaalan tiskiin ja automaatista tyhjennetty vain naita "jattilaisia''. Ukko siina sitten etsi vaihtorahoja hyvan tovin ja taksin mittari raksutteli samassa - tosin ei jarin monen kolikon verran. Lopuksi loytyi toinen taksisuhari ja hanelta rahaa vaihtoon. Sitten oltiin vailla odottelu 'lisaa' alkuun sata rupiaa (vaihtokurssi 1 euro = 60 rupiaa). Nauroimme paalle ja uusi hinta kehiin 50. Ei tule helvettiakaan - pitka vaanto ja 10 rupiaa edelleen taysin keksitysta lisasta. Loin kolme rupian kolikkoa kouraan ja nousimme loppumattoman jakatyksen lyomissa tahdeissa ulos pirssista.
Koska Kolkata oli vieras kasite meille ennen ja jalkeenkin taman, paatimme lyottaytya Sudder streetin guesthouse-paljouteen. Rupisia majataloja on muutamasta eurosta ylospain. Valitsimme jotain asumisbudjettillemme sopivaa seitseman euron kohdilta ja saimme tunteja tai ainakin tunnin puolikkaita kestaneen hakuprosessin jalkeen Gulistanin hotellin. Kova etsinta kannatti, silla paatimme palkita itsemme etsimalla vaihteeksi jonkin vahemman homeisen luolan ja sellaisen sitten myos loysimme. Pieni ja hikinen, mutta kun yhta aikaa voi toinen paa roikkua vessan pontolla ja toinen sangyn puolella, ei kay valittaminen.
Koyhyys on kaduilla ja etenkin talla asuttamallamme Sudder streetilla erittain vahvasti nakyvaa. Onhan se luonnollista, etta tanne myos kulkeutuu vakea ymparistosta kun sana kiirii, etta joku on jonkun roposen antanut. Yllattavaa on ollut, etta kerjaysta on kuitenkin vahemman kuin arvelin. Aarimmaisesta koyhyydesta ja asioiden lohduttomasta tilasta kuitenkin kertoo se, etta ihmiset eivat kerjaa vaan useimmin haluavat ostettavan heille ruokaa. Aina valilla olemme niin myos tehneet. Kaikkia vain ei voi ruokkia - loputon jono taitaa kasvaa paivittain. Ja siina samassa rupia lyo ennatysalhaisia lukemia. Vielakin ruoka on halpaa ... meille, mutta koko ajan kalliimpaa koko ajan koyhemmille.
-K
"Time is a circus, always packing up and moving away."
-Ben Hecht
- comments