Profile
Blog
Photos
Videos
Dharamsalan viimeinen sandaalisankari saapuu viimein kuvitelmiensa Intiaa
Dharamsala on ihmeellinen, hammentava, lammin (paitsi ilmanalaltaan) ja ystavallinen - paikasta ei kai voi olla pitamatta, mista johtuneekin, etta tanne tunnutaan palaavan aina uudestaan. Epailen etta myos tama seurakunta palaa naille laaneille ja mahdollisuuksien ja tilaisuuksien muodostamassa valossa mahdollisimman pian
Ja minkaslainen Dharamsala/McLeod Ganj sitten on? Tiibetilainen yhdella sanalla sanottuna. Mielenkiintoinen toisella. Samalla viilea etta lammin, kiireinen etta rauhallinen, kaupallinen etta henkinen. Kaikkea sita, mita Intia nyt on viimeiset nelja kuukautta jo ollut. Aarimmaisyyksiin taipuvainen olematta silti aarimmaisen koyha tai rikas. Tiibetilaisten pakolaisten lasnaolo on sen sijaan painavaa ja kaiken intialaisen viiksi-machoilun jalkeen leppoisien, naureskelevien ja lampiman oloisten tiibetilaisten antama leima kylalle on vahva ja vakeva. Kyllahan Dharamsala enemman tiibetilainen on kuin intialainen millaan osa-alueella. Sellaisena se on myos virkistava poikkeus ja uutuus jo valilla masentaviin intialaiskaupunkeihin, joiden uteliaat ihmiset kyselevat ne samat kysymykset kolmettakymmenettatuhannetta kertaa - kuulevat Finlandin Englantina tai Binlandina (roskismaahan se) eivatka opi haastavaa nimeani jatkuvan hokemisenkaan jalkeen. Eipa silla, ei elama Kallena nyt niin nimellista ole, etta sita tarvitsisi osata lausuakkaan. Ja onhan se vaikea sana (pitkakin viela) - enka kieltamatta osaa juuri yhtaan tapaamaani intialaista suoralta kadelta nimeta minakaan. Suurin osa porukasta on sitten ristinyt mita mielenkiintoisin nimin myos minut - Sri Lankassa sain olla Allah ja tosinaan lahes mita tahansa valilta Kylla, Kulla, Golle ja Bolle seka viimeisimpana Lassi (ja mistahan se sitten on tullut on jaanyt salaperaisyyksien verhoamaksi). Totta puhuakseni nimet ovat toissijaiset - antakaa minulle numero
Intian mini-Tiibetissa sen sijaan saa kuljeskella kaduilla rauhassa - kukaan ei kysele nimia tai halua valokuvata, vaan jokainen pyrkii kunnioittamaan toinen toisensa yksityisyytta. Joku voisi sanoa, etta onhan se toykeaa, kun ei aina huomata, mutta taalla paassa homma koetaan jo autuaana vieraanvaraisuutena. Tiibetilaiset eivat sitten tuijottele loputtomasti jokaista lankkaria ja se naureskelu on lahinna sita nauretaan-kanssasi, ei nauretaanpa-tassa-sinulle - siinakin muuten vissi ero. Mitahan ylistavaa tiibetin asukeista nailta main viela sanoisi. Sanotaan vaikka, etta jotenkin tiibetilaisten tietoisuus ymparistoasioista nayttaa olevan valovuosia intialaisia edella. Siina missa aiempi Intia on nayttanyt hukkuvan roskiin ja valitettavasti usein paksumpaankin saastepaskaan, on Dharamsalan viehatys pitkalti myos siina, etta roskaa on vahemman ja siella taalla ajoittain jopa roskakoreja muistuttavia asioita. Polkuja ja tienpientareita varittaa Free-Tibet pamflettien ohessa joukko ymparistoasian puolestapuhuvaa neuvonantoa. Samalla kaupasta ostetut ostokset kaaritaan muovin sijasta sanomalehtipapereihin. Maailman yksinkertaisin, mutta liian harvoin konkreettisessa kaytossa oleva keksinto. Tulee sille eilispaivan uutisellekkin arvoistaan kayttoa. Surullisinta lienee sitten se, kun viikonloppua kaupungeista viettamaan tulevat intialaiset tulevat sikailemaan ja kylvamaan niita hengettomiksi kayneita Lay's-sipsipusseja ja Kingfisher-kaljapulloja Dharamsalan ymparoivaan luontoon. Paatimmekin jo tuossa, etta joukkueemme suuntaa jonakin paivana vesiputouksen lomaan keraamaan roskia ihan vaikka vain esimerkin annon mittaisella tavalla
Eilisen paivan sitten satoi. Eika todellakaan mitaan muutamaa tuntia, vaan sen kokonaisen paivan. Nain ollen ropsauttelun lomassa keskityimme sanataiteeseen, pyykinpesuun ja hataisten ruokailutapahtumien suorittamiseen. Aurinko ei juuri pilkahdellut pilvien lomasta ja asteet celsiuksen nousivat tuskin kymmeneen. Hyytava meno hyydytti hetkeksi mielemme ja hataannyimme jo etta tallaistako nyt sitten on elo Dharamsalan, mutta turhaan. Tanaan olivat sateet poissa ja kelit lampoiset. Eilisen illan ohjelmanumeroksi kehitimme valistavan ja raastavan dokumenttituokion muuan kahvilan ylakerrassa. Tiibetilaisten 2008 kansanmurhastahan siella kerrottiin ja vaikka kaikki tiedamme, miten paska suurvalta Kiina on, niin eihan se muuta tosiasiaa, etta asialle ei mitaan tulisi tehda. Suurvaltavastaisena tiedan toki myos Intian synnit ja jatkuvan pullistelun Aasian kartalla, mutta sentaan jotenkin taalla osataan kunnioittaa sita uskontojen kirjoa, vaikka vaaryksilta ei valtyta taallakaan. Eihan tuota tarvitse kuin katsoa muutama sata kilometria taalta pohjoiseen - Kashmiriin - taman huomatakseen. Eiko meidan kaikkien olisi niin paljon helpompaa kun kaikki olisi pienta ja kaunista - kommunitarismia ja miekat auroiksi ja maailma pieniksi palasiksi. Siina saisi Kashmir ja Tiibetkin oman tilansa ja kuivuisivat miloonat kyyneleet. Intian vaaryyksista sanotaan, etta Kashmir nyt tulisi antaa Pakistanille (kuten kansa Kashmirin haluaa) tai lyoda itsenaiseksi, mutta islamin suhteen Intia jatkaa ikuista taisteluaan siita osittaisesta uskontojen kunnioituksesta huolimattaan
Sanotaan tassa tiibetilaisten ylistyksesta politiikan puhumiseen kaantyneessa puheenvuorossa nyt viela sekin, etta nayttaisi silta etta olen Dharamsalan viimeinen, siispa ehka myos ainoa sandaalinkantaja. Minahan vedan jamakasti edelleen etelaisen Intian valinevarustuksessa, mika kaytannossa tarkoittaa slabareitten ohessa shortsi ja t-paita linjaa. Anskulta valiaikaisesti sosialisoima farkkutakki on lammittanyt mukavasti, mutta viileys jalkopaassa on osin huomattavaa. Eilisen tiibetilaisdokumentin yhteydessa paljastin itselleni, etta eihan taalla kahvilan eteisessa ollut kuin yhdet sandaalit ja nekin tutuissa tuoksuissaan kuuluivat bloginpitajalle. Ylpeana viimeisena mohikaanina sain tietysti kolauksen kun hurjat buddhalaismunkit tallustelivat hymyssasuin avojaloin ja t-paitasillaan eilisesta kaatosateesta valittamatta
Lienee myos paikallaan huomauttaa pitkaksi venahtaneessa Dharamsala tuuletuksessa, etta olen lopulta loytanyt Intian, jota vuosia sitten sen kuvittelin olevan. Kaippa se sitten on lahempana sita ei-niin-totuudenmukaista kuvaa, joka lahinna vaikuttaa Tiibetilta. Jo menneina aikoina aavistelin ja mielissani riemuitsin Intiasta, joka vasta nyt viimeisten kuukausien aikana avaa ovensa minulle. Pohjoinen on erilainen, ennen kuvittelin jotenkin Intiankin olevan tallainen: kivasti viilea, jossa teekupposten aaressa varjotellaan sateiset paivat. Luonnoltaan kaunis, vuoristoinen ja jylha, rauhallinen ja hiljainen. Ah - niin erilainen kuin se Intia mihin etelassa tuli tormattya. Kylla siihenkin on tullut polvia myoten rakastuttua - sen rakkauden vaihdellessa vihan ja ihanuuden valissa, mutta kylla pohjoinen on sitten ihmeellinen. Odotusten Intia loytyi - nelja kuukautta jaljessa ja tiibetilaisten avustuksella
-K
- Dalai Lama
- comments