Profile
Blog
Photos
Videos
Lumihuippuiset ystavamme
Amritsarissa vietettyjen viimeisten paivien kantavat teemat muodostuivat Kultaisen temppelin kyttayksesta. Ja nayttavaahan se oli touhu sikhien hurmostelussa. Muutenkin mainittava, etta mielenkiintoinen ja erilainen kokemus tuo Amritsarin nahtalevyys. Mikaan ei maksa mitaan, ilmaista asumusta, ruokaa ja temppelia itseaan. Mehan sitten tilaisuutta hyvaksikayttamaan ja lounastelemaan temppelin pilttuissa. Desibelien riemu lapsi korville silla tahdilla, etta kuulo oli siirtya muille asumuksille. Peltisia thalilautasia hakattiin ja tiskattiin urakalla kymmenien ellei satojen kasien komennuksella. Ruoka sinansa oli aivan kelpoa intialaista. Vaijyimme siina sitten muilta mallia, miten homma sujuvasti toimitetaan loppuunsa. Ja lahdettiin masut taynna intialaista apetta temppelia palyilemaan.
Temppeli oli kultainen, mistahan lie nimensa siis saanut. Ensimmaisina askeleina pyyhkaistiin jalat altaissa puhtoisiksi, jonka jalkeen paalaet huivitettiin valituilla vareilla ja huiveilla. Itse valitsin (kuten kuvista voinee nahda) kornihkon oranssin Kultaisen temppelin mainoshuivin. Niilla sitten mentiin ja tapahtumia seurailemaan. Lukuisat paikalle kertyneet sikhit kastautuivat temppelialueen keskiota ymparoivassa pyhassa altaassa, taisimme kayda itsekin uittamassa ruumiinosia kalaisissa vesissa. Jattimaiset kultakalat (tottahan toki) polskuttelivat vesistoissa ja saivat sikhilaisilta ruokkijoilta armonpaloja suuhunpantavaksi. Altaan reunoihin kiinnitetyt kettingit varmistelivat etteivat pyhiin altaisiin kastautumaan menneet babat hukkuneet altaan vesiin. Loppuun saastelimme paikan museossa piipahtamisen. Siella sitten sikhilaisten karua menneisyytta kuvattiin lukuisten veristen taulujen ja maalausten voimin. Kahtia sahaamista ja elavalta kattilassa kiehuttelua - sellaista se sikhin arki.
Taman paivaisen korottelimme komeasti uskomattomia tien silmukoita ja paasimme vihdoin virallisesti sinne pohjolaan. Dharamsala on tietysti se Dalai Laman nykyinen koti ja siina lomassa asuttaa lajapain tiibetilaisia pakolaisia. Samalla vaihdoimme laania Himachal Pradeshiin ja ero oli konkreettinen ja mullistava valittomasti uuden laanin avajaisten myota. Punjabin tasainen ja polyinen maa - kuiva, kivinen kentta on jatetty taakse ja Himachal Pradeshin vihreys rajahti silmille saman tien. Samoin teki maan tasaisen katoaminen - valittomasti alettiin kiipeilemaan siksakkiin vuoren rinnetta. Vaikeahan tuo oli kuvitella, mutta todellakin ero oli valiton ja ehdoton, silti ainoastaan oikeaan suuntaan. Itse pidan jo nyt vuorten juurella lojumisesta ja maisemia on tietysti mahdoton edes kuvailla (ja jatkossa taytyy vain yrittaa silla... ja siita myohemmin), vaikka viela ei millaan Annapurnan juurella ollakkaan. Dharamsalan itsensa keskuksesta vaihdetiin pikaisesti paikkaa McLeod Ganjiin - tosin katsotaan mita vaihtoehtoisia mahdollisuuksia viela keksitaan lahiaikoina. Ganj sijaitsee 4-10 kilometrin (riippuen kaveletko vai autoiletko matkan - jarjestyksessaan) paassa varsinaisesta Dharamsalasta. Suhteellisen ruuhkaisaahan taalla pienilla tukkoisilla kaduilla tuppaa olemaan, mutta silti aivan leppoisaa. Guesthouse on englantia nihkeasti puhuvien, mutta buddhalaisuuteen kuuluen autuaasti hymyilevien tiibetilaismunkkien yllapitama, siisti ja paksut paksut peitot sisaltava valiaikaiskoti.
Sen viela sanon, etta yllatinpa itseni tiedostamalla faktan, etten muista lumisia vuorenhuippuja aiemmin nahneenikaan. Sen verran matalilla mailla aina majailtuani tama yllatti todellakin itseni hammentavyydellaan. Tassahan voi laiskurista viela kehkeytya 'mika-lie' Everestin valloittaja. Valloitetaan nyt kuitenkin ensin vaikka taman Dharamsalan ymparisto ja jatetaan korkeimmat huiput siitakin valiin. Silti bussin ikkunasta ja nyt myohemmin parvekkeeltamme nahdyt majesteelliset 'toblerone'-huiput ovat aivan hakellyttavat. Jokseenkin hakellyttavaa on myos se, etta keli on muuttunut nainkin radikaalisti. Ei nyt suoranaisesti kylma ole, mutta alkumatkan Venajan ja Mongolian hytistelyt tulivat hetkittain mieleen kun paivalla t-paidassa keikuin. Nyt on sitten koko 7-kiloisen rinkan sisalmykset puettu paalle ja hiljalleen tarkenee - ainakin sisatiloissa. Vuorten laheisyys epailematta iskee keliin omat jaahdytysnesteensa, mutta toisaalta koska tata pohjoisemmas ei nailla nakymaisilla taivalleta jatetaan villapaidat sinne koti-Suomen talvipaiviin (tuleviin siis - mikali pohjolassa vedetaan jo plussan puolisilla).
Jotenkin tasaisista, karuista ja kuivista Punjabin, Rajasthanin ja Gujaratin maisemista siirtyma Himachaliin on kylla suuri, mutta erittain tervetullut. Jotenkin ehdin ainakin omalta osaltani hieman jo kyllastya tasaiseen kyytiin, joten nyt maisemat ovat mahtavat. Ja koska maisemien tuuletus ei nakojaan ota loppuakseen lainkaan, kerrotaan sitten ne paskat uutiset. Valokuvia vaijyville ja meille niita napsiville ikavia sanoja tien paalta. Kamera on tyhjennellyt menneet sata kuvaa muistikortilta samalla kun leipoi itsensa siihen tilaan, etta kameran tarkennus on silla tasolla, ettei Himalajaa pysty erottamaan hiekkalaatikosta. Siina meni sitten seka menneet etta tulevat kuvat viimeisen kuukauden ja tulevien kahden edesta. Noh - katsotaan nyt viela mita asialle on tehtavissa. Tuskin ihmeita, mutta materiaahan tama vain on - sinansa taytyy nyt vain tuijotella tulevat kuukaudet maisemia, jotta edes jotain muistoja jaisi mieliin. Ikavaahan se kun vihdoin alkaa olla vahintaan kuvaamisen arvoista tavaraa. Mutta kaikkihan on katoavaista. Olkoon tama taas muisto meille siita. Olkaamme siis siita iloisia.
-K
"Only those who will risk going too far can possibly find out how far one can go."
- T.S.Eliot
- comments