Profile
Blog
Photos
Videos
Neljan paivan mittainen vuorenvalloittajakoulutuksemme on saatu paatokseen. Tuloksena kramppaavat ja tottelemattomat jalat, 84 tuntia lahes taukoamatonta vesisadetta ja perin veikkamainen kokonaisfiilis. Ja lahes kaikkihan meni jotakuinkin seuraavasti:
Lauantainen kirkas aamu Kandyssa vaihdetaan junamatkailujen saralla kuulemma jonkinlaiseen top-10-listaan (ja kukahan namakin muka pakolliset nahtavyydet ja listat keksii) kuuluvaan junailuun maisemiensa puitteissa. Jylhahkot kukkulat ja teeplantaasit todellakin odottivat matkaajia tosin junan kyytilaisiin oli nahtavyyksien perassa mahtunut kosolti muitakin matkanhalkojia ja loppujen lopuksi loysimme itsemme jonkinlaisen ravintolavaunun uljaasta menneisyydesta. Tosin nyt ei poydille sada oluita tai illallisia vaan lahinna istumapaikoitta jaaneita kolmannen luokan matkalaisia. 3-4-tuntia kolutaan kiskoja, vilkuillaan hetkittain hetkittaisia maisemia, mutta paasaantoisesti yritetaan pysya "ravintolan" poydilla yhtena kappaleena. Asema on Hatton ja suuri osa "pakollisen" junamatkan ottajista pakottaa itsensa jatkamaan paatepisteasemille Badullaan - me jaamme sen sijaan Hattonin hattulassa kyydista ja suuntailemme tuntosarvet Delhousien kylaa kohti. Mita ennen loydamme itsemme Maskeliyan kylasta, jossa bussin vaihto aariaan myoten tayteen ahdettuun minibussiin, joka vie meita Delhousien kylaan ja Adam's Peakin eli Sri Padan vuoren juurelle.
Delhousiessa alkaa sitten koko kiertueen kovakouraisin vesittely. Burman sadekaudetkaan eivat ottaneet tallaista vesittyneisyytta valtaansa, joten hammastelemme ensimmaisen paivan, illan, yon ja aamun touhua, mutta paatamme jaarapaisesti hakeutua valittomasti vuoren juurelle pienen sadettomuuden iskiessa tajuntaamme kuivan hetkisen muodossa. Sadettomuutta kestaa kenties kolme tuntia joiden aikana ehditaan kavuta 7 kilometrin matkaa 5 kilometria ja loput usvaiset kilometrit kahlataan sateen piiskatessa forrest-gumpmaisesti kaikista mahdollisista ilmansuunnista. Satelun ohessa ihmetellaan uskomattomia maisemia, jotka odotetunlaisesti, mutta silti jollakin yllattavalla niskaotteella valtaa vaeltajan mielen. 2200 metrissa onnitellaan itseamme ja todetaan, etta hindulaisten, buddhalaisten, kristittyjen ja muslimien yhtalailla kunnioittama vuori, jonne (samassa jarjestyksessa) Shivan, Buddhan, Aatamin ja Aatamin jalanjaljet ovat aikanaan (ilmeisesti hyvinkin eri aikoina ajanlaskuoppeja noudattavien mielesta) painautuneet. Eli yhdet jaljet, jotka sitten katsanto/uskontokannasta riippuen pyhat henkiloitymat ovat kayneet paikalle painimassa. Legendoista riippumatta meininki on vasynyt, joskin riemukas. Enaa tarvitse kuin alas pyoria. Maisemiensa suhteen vuorenhuippu, jonne temppelikin on hulluuksissaan rakennettu, on sateisen iltapaivan takia jokseenkin vaatimaton. Sen verran voi nahda, etta erottaa reissaajatoverinsa kolmen metrin paahan - toisaalta jonkinlaisessa toismaailmallisessa aavemaisuudessa usvainen vuorenhuippu toimii paremmin kuin Stephen Kingin kirjat - eli suhteellisen hyvin Kingia yhtaan vaheksymatta.
Alas aletaan painumaan hyvin nopeasti silla piiskaava vesisade yhdessa korkeamman ilmanalan kera tekee paikallaan keikkumisesta suhteellisen jaatavaa touhua. Jo naissa kokonaismatkan puolivalin krouveissa pohkeet kiroavat ja otteet tuntuvat lipsuvan - jalka etsii askelmaa, toisinaan sellaisen loytaenkin. Vesiputouksia ihaillaan tuon tuostakin, valilla konkreettisesti jalkojen allakin. Eteenpain rynnitaan, evasleivat loppuvat, mangot kayvat repuista vahiin ja viimeiset Marie-keksit jyrsitaan huolellisella otteella - lopulta kellahdetaan tasaiselle maalle ja todetaan etta nahtavasti vyorytyksesta selvittiin.
Suurin osa reissaajaressukoista kiipeilee Sri Padalle aurongonnousun valaisevuuden toivossa niin, etta huipulla ollaan pimeassa ryomimisen jalkeen auringon juuri ja juuri pilkahdellessa taivaanrannan tuolta puolen. Kaytannossa tama perverssiys tarkoittaa heraamista kolmelta yolla ja laumoittaista kiipeilya vuoren huipulle lassyttamaan maailman hienoudesta ja harmonisesta hammentavyydesta. Maailma on hieno ja harmoninen on hammentavyys, mutta hammentavaa on myos se miksi niin moni tekee juuri niinkuin opaskirja (ja niitahan on monen mielesta vain yksi - Lonely Planet) kaskee. Nenat kirjassa sitten noustaan vuoret ja kierretaan laaksot - koskaan tormaamatta mihinkaan yllattavaan tai ennalta tuntemattomaan. Kenties suurimmalle osalle reissaajista reissujen pelastus on juuri se arvattavuus, jota tallainen touhu ruokkii. Kaytannossa siis halutaan kaiken olevan ainakin mahdollisimman pitkalti sellaista kuin kotonakin - arvattavaa. Ei tule yllatyksia - ei pettymyksia, tosin ei myoskaan mitaan valmiiksipureskeltua kummempaa. Vaaratonta, harmitonta ja jollain tavalla muiden kanssa yhteen sulautuvaa mossoa ilman minkaanlaista halua etsia ja todella loytaa. Kriittisia sanoja - joiden jalkeen totean, etta tiettyyn rajaan asti itsekin haluaa tietaa, etta kylalla X on majapaikka tai useampi jne. mutta hammentaa tama lonelyplanet-turismiksi nimeamamme opaskirjan kanssa naimisissa matkaaminen. Jalleen kerran sita sai kuulla ja ihmetella, kun muut kuuliaisesti lahtivat kolmelta yolla matkaan (missaten ylosnousun nakoalat tai vuoren huipun aavemaisuudet joskin saaden todennakoisesti auringonnousun palkkioksi) ihmetellen miksi me menemme silloin kun kukaan muu ei vuorele kiipea. Helvetti - siinahan se idea juuri onkin... Talla kertaa matkaseuranana olivat ainoastaan tyon taakkansa alle lahes musertuvat urhoolliset lankalaistyolaiset, jotka kiikuttivat paittensa paalla sementtisakkeja ja morjestelivat meita hymyilevin beetelin tuhrimin hampain. Ylhaalla seurana pari paikallista tulilla varjoittelijaa ja kaksi koiraa, joiden kanssa kookoskekseja kavimme jakamaan. Sellaista mina arvostan - mutta menkoot lonelyplanet-turisti minne kirja kaskee ja milloin kirja niin sanoo - jaapahan muillekkin matkantekijoille teita ja aikoja kuljettaviksi.
Kriittisesta ryopytyksesta ja toisia magneetin lailla puoleensavetavan murskaavan samankaltaisuuden hammentavasta vetovoimaisuudesta jatkamme paivajarjestyksen mukaisesti vaihtamalla majapaikkaamme. Delhousien Punsisi guesthousessa vietettyjen kahden suhteellisen kliinisen, mutta tylsahkon yon jalkeen paatamme suunnata White House-nimisen tuttavuuden suuntaan. Paikka tarjoaa kepeat 500 rupian hintaiset yopymiset, joten tartumme tulevasta tietamatta syottiin ja astumme ansaan. No joo - totta puhuaksemme tamakin paikka on mainintansa siina kirotussa opaskirjassa saanut, joka selviaa pian myos meille suhteellisen huomattavan kavijamaaran muodossa. Jalleen yksi tapa, kuinka kirjaa voi kayttaa hyvaksi on tarkastaa jokin guesthouse joltain kylalta ja majoittautua puolet halvempaan, mutta samantasoiseen viereiseen guesthouseen. Joka tapauksessa White House tuntuu lupsakkaalta paikalta parannella ja venytella venyttelematta jaaneita lihaksia, sitten kun se on jo liian myohaista. Ensimmainen yo menee suhteellisen napparasti - jossain vaiheessa nurkissa rapisee siihen tapaan, ettei uskalla juurikaan katsella mika nurkissa mellastaa. Aamulla heraillaan huomaamaan, etta puisen majapaikkamme reikaisista seinistahan ovat hiiret moyrineet tupaan ja pistelleet naamoihinsa ylimaaraiset banaanipolot. Seuraavan illan aikana teippaillaan (pian nahtavin tuloksin) seinat ja ovet ja kaydaan lepoon luottavaisin mielin ylimaaraiset ruokatarpeet seinalle nostettuina. Rapsuttelu alkaa kuin ulkomuistista jalleen ja odotettua aikaisemmin tana yona. Tovin lattialla viipottelua kuunneltuamme ryomimme hyttysverkkojen suojista lattiatason elamaa ihmettelemaan ja toisin kuin oletimme pienet jyrsijat ovat talla kertaa loytaneet hammentavia (tai ainakin minulle jokseenkin tuntemattomia) kykyja ja kiipeilevat seinilla ja peilipoytamme paalla tonkien epamaaraisia tavaroitamme oletuksella, etta sielta jotain maistuvaa loytyisi. Piestaan nyrkkia poytaan ja saadaan jyrsijat katoamaan... vahaksi aikaa. Seuraavat riemun hetket koetaan kun talon koira alkaa ulvoa pihamaalla (todennakoisesti kaarmeita, joita edellisena paivana bongasimme - tai sanotaan totuuden nimissa, etta koirat toimivat talla kertaa varsinaisina bongaajina ja antoivat haukunnoillaan kyytia kiemurtelijoille). Haukunta ei tunnu lakkaavan ennenkuin puisen majamme suojista Ansku kay karjumaan vakevia sanoja ja aanenpainon osuessa nahtavista oikeaan lakkaa myos haukunta. Perinteisesti hieman kolmea ennen alkaa kuuliaisen LP-turistin tossua painaa sen verran, etta on aika kivuta vuorelle, ja nahtavasti heratella asian myotatuulessa koko muukin guesthouse-vaki - meidat mukaanluettuina. Lopulta aamuyo antaa muutaman tunnin rapsuttelematonta, haukutonta ja lassyttamiselta vapaata aikaa ja nukahdamme herataksemme pian julmaan heratyskellotteluun, jonka myota nousemme bussiin, toiseen bussiin ja loydamme itsemme kotoa Kandyn Olde Empire Hotellista.
Huomenna isketaan sitten kohtalon leimasimella meidan viisumeihin ja passeihin paivamaaria, jotka osaltaan maaraavat tulevaisuuden kulun. Jannityksella ja pelolla, sekaisuudesta puhumattakaan odotellaan tuloksia. Niista sitten lisaa toisella kertaa. Muutoin tuntuu hienolta paasta Kandyn kulmilta hiljalleen kulkeutumaan muuallekin. Etelan rannat ovat jo liian pitkan aikaa pysyneet talla reissulla meilta koskemattomina, joten muutoksia asioiden tilaan on odotettavissa. Kandy on kuitenkin miellyttava paikka viettaa, vaikka sen viikonkin mikali esimerkiksi viisumin odotus sita ehdottomasti vaatii. Delhousiesta ei hetkittaisesta rottaisuudestaan huolimatta voi sanoa pahaa sanaa siitakaan. Ehdottoman leppoisa paikka - vaikka suuri osa LP-turisteista ihmetteli mita taalla on tekemista Sri Padan lisaksi, kun selvisi etta olisimme kulmilla nelja yota. Ehka juuri tuon leppoisuutensa takia paikka oli ihanteellinen. Valitettavasti saa ei talla kertaa tehnyt paikallaanolosta pelkastaan autuasta. Silti mikali kelit osuvat kohdalleen voisi noissa maisemissa touhuilla viikonkin. Uida joessa (jossa tietenkin piti kastautua ei-edes-puoli-vahingossa heti tilaisuuden tullessa), kiipeilla teeplantaaseilla ja tallustella kukkuloiden laaksoissa, jarvisissa maisemissa ja havupuisissa metsikoissa. Ehta kokemus - suosittelisin ilman vastarintaa ja avosyleilylla jokaiselle luontoon paluuta halajaavalle ja 3/4 muualle halajaavalle. Ainakin hammentavan erilainen Sri Lanka taalta teevyohykkeen kupeesta - alavien maiden toiselta puolen on loytyvi.
Soidessa: Mad Juana - Circus Downtown
-K
- Abbie Hoffman
- comments