Profile
Blog
Photos
Videos
Kuvan kaveria on kayty tollistelemassa. Kyseessa erehdyttavan erehdyttamattomasti oranki jonka veriveljeen kavimme tutustumassa Kota Kinabalun laheisessa Lok Kawin puistossa. Borneohan on kaikenlaisen orankivakoilun luvattu maa jo luonnostaan siitakin syysta, etta naita sukulaisiamme nailla mailla viela jonkin verran sentaan elelee. Paaosa luonnonvaraisista orankeista naamailee itaisen Sabahin seutuvilla, jonne meidan rahkeet eivat enaa kuitenkaan riittaneet. Toisaalta pieni skeptisyys on iskenyt siihenkin, kuinka autenttista orankin bongaus sitten lopulta on isolla porukalla yleensa tehtaviin suuren rahan hajuisiin bongailumatkoihin. Jonossa kuljetaan kuin pahaisimmatkin laitesukeltajat ja lammastellaan oppaan johdolla pusikkoon mutustelemaan 7-11 kiskasta kaavittuja evaita ja filmaamaan muistikortit tapoonsa 'autenttisia' luonnontilaisia kuvia aivan kuin itse olisi jotain loytanytkin. Mehan emme siis moiseen lankaan enaa tassa vanhoilla paivilla harhautuneet, vaan menimme aivan suoraan ja suhteellisen hapeilematta elaintarhan kaltaiseen leiritykseen, jossa ei edes tarvitse valehdella itselleen loytaneensa jotain perin alkuperaista. Pusikkoihin voi ja on suositeltavaakin aina toisinaan menna ja jos siella nyt sitten puolivahingossa tormaa luomakunnan hammentaviin elainihmeellisyyksiin, niin sitten nostan hattua ja voin myontaa autenttisen tilanteen mahdollisuuden. Sellaista ei talla kertaa sattunut meillekkaan, mutta orankin katselu suopean rehellisessa mielessa sattui.
Lok Kawin puistoon piti kulkea hyvinkin maaratietoinen joskaan ei aivan erityisen tasmallinen minibussi-liikekanta. KK:sta nousimme ensimmaiseen bussiin joka vei Donggonganin kylaan, josta sitten vaihdeltiin kulkuvalinetta. 15 ringgitilla (3 euroa) suostui lopulta tyhja pakettiauto meidat puistoon Lok Kawin kylaan heittamaan ja paatimme ottaa pitkan ja lopulta euron verran pudonneen tinkailun paalle kyydin puistikkoon ja loysimme itsemme yllattavan pian elainkatraiden seasta. Lok Kawi osoittautui suhteellisen tervehenkiseksi elaintarhaksi - kammottaviakin elainten kohtelun saralla joskus nahty - mestoilla heilui tiikereita, lajapain apinoita, kaarmeksia ja lintuja. Aivan puolta ei nyt sentaan puiston elainkunnasta oltu nahty, mutta laskeskelimme, etta onpa sita maihalla onnistuttu tallakin reissulla nakemaan aika kokoelma kavereita luonnossakin. Oranki-osasto oli jokseenkin valju - yksi veijari esiintyi kolmen vartin show'ssa jakaen areenan lintujen ja pythonin kera. Varsinainen orankien reilun kokoinen aitaus oli jonkinlaisessa korjauksen tilassa (ollut sita muuten jo hyvan aikaa), joten useampien rotunsa edustajien nakeminen jai nyt sitten nakematta. Lintutarha sen sijaan oli puiston ehdotonta karkiosastoa. Lintujen hakkiin paasi talla kertaa jopa itse kahden oven kautta sisaan - ja siella sitten koitettiin vaistella lahes paallekayvia siipiveikkoja. Borneon oma erityislajinsa (jota nyt kuitenkin esim Pangkorilla lantisessa Malesiassa on paasty nakemaan) kavi yllattavankin kaverilliseksi ja alkoi lahennella Anskua pitkalla keltaisella nokallaan - vain vesipullon siirtaminen kohti siipeilijaa sai sen jahmettymaan, mista seurasi lahinna se, etta kaveri alkoi nokkia pulloa tutkien samalla malesialaisen vesipullon muovipinnan muotoilua. Itse sain elaimen lopulta itsestani innostumaan, jotta Ansku saatiin tuijottelijalta vapaaksi. Ihan ei jalasta kaynyt nappaamaan, mutta kaukana ei kylla ollut sekaan tamankertaiselta Hornbillilta.
Puistosta sitten palailtiin parkkipaikalle siina toivossa, etta joku minibussin kaltaisuus voisi meita kuskata johonkin lahikylaan jatkamaan matkaa. Mita ei tietenkaan ollut tapahtuva - taksikuskin kaveri siina jo sitten heilui myhailevasti poloisten matkalaisten iholla ja ehdotteli soittelua lahimmalle taksikaverilleen. Toisin kuin esim Intiassa taalla taksikuskitkin ovat yleisesti ihmisia... tai siis inhimillisia ja jattavat rauhaan jos sellaista on kaipaava, eivatka roiku loputtomana jonona molemmissa hioissa ja lahkeissa kilometreja alkuperaisen kieltaytymisen jalkeen. Tamakin kuskin kaveri naureskellen jatti meidat rauhaan - tietaen ilmeisesti etta eivat nama raukat taalta muulla kuin taksilla pois paase. Oli sitten pakko osoittaa, etta muutenkin paasee pois. Ja bongattiin parkkipaikalla sopivia uhreja liftauksen linjaan. Ensimmaisilta joilta satuttiin kysymaan saatiinkin positiivinen kadenpuristus, joten hyppasimme pirssiin ja loydettiin itsemme kotoisasta KK:sta hyvinkin pian. Kuskina toiminut managerismies tuntui intoutuneen kertomaan meille Suomen tietamystaan ja luetteli ne perinteiset formula-kuljettajat, mutta myos muutaman tommi-makisen siihen joukon jatkoksi. Kas kas - Tommi Malesia sinut viela muistaa...
Taman paivan lottonumerona toimi siirtyma askeleen lahemmas mystismielista Bruneita johon siis ylihuomenna oltaisiin itsemme eksyttamassa. Askel oli talla kertaa saarettuminen Labuanille, josta lauttoja lahtee eteenpain (ja taaksepainkin tiettavasti) Bruneihin. Labuan liike jyllaa talla saarella onneksi vahan Suomen (ilmeisesti Pers-suomalaisten toimesta edelleen jatkuvana) liikehdintaa erilaisemmilla asetelmilla. Astelma on sellainen, etta Labuanin vetonaulaksi on taytynyt keksia jotain ja kun saarella sinansa ei ole tiettavasti mitaan mielenkiintoista nahtavyytta tai luonnonoikkua - on tasta kolmion muotoon asettuneesta saaresta tehty verovapaa vyohyke. Ja sehan tarkoittaa rankasti verotetussa Malesiassa lahes puoli-ilmaista viinaa. Myos Brunei on mielenkiintoinen oikku tassa sopassa. Maahan on kuiva kuin pesusieni kesaloman jalkeen eli kaytannossa viina on kielletty pienia henkilokohtaisia varastoja lukuunottamatta. Ei sitten kovin yllattavaa etta Labuan on viinaltaan verotonta - naitahan tuppaa olemaan muuallakin kuivien vyohykkeiden nurkissa. Ensin mieleen tulee esim. Intian Gujaratin tipaton laani, jonka etelaisessa nokassa kuitenkin on verovapaa Diun viinaparatiisi. Osataan sita taallakin.
Soi: The Racounters - Steady As She Goes
-K
"Reality is that which, when you stop believing in it, doesn't go away."
- Philip K. Dick
- comments