Profile
Blog
Photos
Videos
Tovin kestaneen kulkurielamamme kevyesti moykkyisin matka suoritettiin sitten eilen Madikerin ja Dharmasthalan reilun 120 kilometrin ja tiettavasti 8 tunnin aikana. Tama uusi ennatys siis mukaanlukien taman reissun moykkyytykset Burmasta ja aiempien matkojen kuoppaisuudet, kuten usein helvetillisimmaksi tienpatkaksi tituuleeratun Kambodzan Poipet-Siem Reap-valin tai Mongolian yht'akkia hiekkalaatikoiksi katoavaisten teiden arvoituksellisuudet. Samalla paiva taisi olla useimman kokemamme bussin vaihtamisen juhlallinen voittaja. Ennatyksia on aina yhta kiva rikkoa ja vaihtoja alunperin onnettoman lyhyelle matkalle saatiin mahtumaan seuraavanlaisella kapasiteetilla:
Aamulla ylos kahdeksalta ja matkaan riksalla Seran kylasta kohti Kushalnagaria. Puoli tuntia, jonka jalkeen Kushalnagarista takaisin Madikeriin, silla aneluistamme huolimatta Kushalnagarista ei suoria bussilentoja ollut saatavilla. Pienella skeptisyydella olisi pitanyt suhtautua myos bussiaseman aina yhta luotettavaan notkujaporukkaan, jonka nakemyksella Madikerista Dharmasthalaan busseja menee 'lots of lots of'-linjalla. Kaikesta huolimatta Madikerissa tuumailimme jaamista mukavan kylan suojelukseen, mutta intohimo kiusata itsea pirullisilla bussimatkoilla oli jalleen sen verran pakottava, etta nousimme bussiin uuteen. Dharmasthalaanhan se ei meita voinut vieda, vaan saimme kuulla, etta tiet ovat katki ja matkaajien on lapaistava itsena Sampajen kylan kautta. Tientoiden huolettomassa universumissa taitoimme seuraavat repaisevat tunnit ja taisimme nahda jossain vilauksen jopa paallystettya asflattia.
Sampajen nurkilla moykytys sen verran huolellinen, etta harkitsimme vaihtoehtoja jaada kylalle majailemaan paivaksi. Selvisi siina sitten etta Sampajenkin kokoisia kylia on Intiassa - missaan ei mitaan - paatieta ja metsikkoa lukuunottamatta ja hautasimme kelposuunnitelmamme lodgen loytamisesta huolellisesti hiekkatien syvyyksiin. Tiet tassa vaiheessa alkoivat toden totta olla poikki - ja pian nousimme bussiin uuteen, joka jostain ilmaantui matkanteon yhtakkia pysahdyttya. Bussissa saimme kuulla tutun kuuloisen ilouutisen, jonka mukaan Dharmasthalaan ei bussi kulje, vaan matkaa saa jatkaa Putturin kylalta. Putturissa kouraan lopulta lyodaan lippu, jossa jopa lukee Dharmasthala ja parin tunnin paasta luulemme olevamme perilla. Toisin kay - edes lipunmyyjan napparalla tulostetulla bussilipulla ei nakojaan ole mitaan todistusvoimaa, silla lipun selkeista kirjaimista huolimatta karavaani pysahtyy Ujireen. Pelihousut repeilevat tassa vaiheessa kaikista saumoista ja kayn lipunmyyjalle vesikauhuiseen vauhkoamiseen lipun osoitteesta ja asioiden vallitsevista tiloista. Lopulta mies heilauttaa tyypilliseen etela aasialaiseen tapaan kouraansa ja toteaa bussin Dharmasthalaan juuri saapuneen. Hyppaamme kelkkaan maksamatta matkaa ja osoittelemalla jo ostettua lippuamme jossa kylan nimi keikkuu. Dharmasthalaan siis paadytaan viiden kulkuneuvon vaihdon, kahdeksan tunnin ja riekaileiksi kiehuneiden hermojen jalkeen.
Paikkahan sinansa on aivan oiva - pyhiinvaelluskohde sellaisella aksentilla, etta emmepa ole muita reissaajarassukoita edes nahneet. Jainalaistemppeleista lahinna koostuvan keskittyman mielenkiintoisia piirteita lisaa se, etta periaatteessa majoitus etta ruoka on ilmaista. Tallaista budjettimatkaajan hellittelyahan Intiassa saa vastaanottaa lahinna sikkhien Kultaisessa temppelissa Amritsarissa. Nailla kompassin kohdilla sen sijaan majoitus on melkein ilmaista ja mita ilmeisemmin on sita joskus myos kaytannossa ollut. Parilla eurolla on kuitenkin aivan asuttavia huoneistoja mahdollista itselleen kaapata, joskin me maksamme omastamme muutaman euron enemman, silla eilisissa koomailuissa ei tuntunut huumoria riittavan ensimmaista majapaikkaa pitemmalle. Ruoka on sen sijaan kaikessa giardiaisuudessaan ilmaista ja suuressa ruokasalissa pistaydyimmekin tanaan apetta huiviin heittamassa. Nyt odotellaan giardian ystavaa suolen toimintaa vauhdittamaan.
Miksi sitten Dharamsthalaan ja miksi kaikki se tuntien koettelemus. Jalleen kerran syy on yhta irrationaalinen kuin jarkiperaisyytta kaihtavien matkalaisten syyt vain voivat olla. Viime Intian sukelluksestamme rakkaisiin muistoihin uponnut Dharamshala jaa meilta talla reissulla todennakoisyyslaskelmien hyytavassa maailmassa valiin - lahinna ajan juoksun seka siihen lisattavan taman hetkisen pohjoisen Intian jaatavyyden tahden. Naiden syiden pakottavassa kuristusotteessa paatimme karttoja tutkailtuamme valita paikan, joka aakkosiamme mukaillen osuisi lahimmas ihanaista Dharamshalaa. Dharmasthalan on lopulta vain yhden vokaalin siirron ja ainokaisen konsonantin lisaamisen verran paratiisimaisesta tiibetilaiskylasta. Niinpa ollen olemme taalla - ja huolella viela huomiseen.
Taman paivan ohjelmiksi kehkeytyi jainalaistemppelin hurmosteluissa visiteeraaminen. Kokonaisuudessa aikaa heilahti puolitoista tuntia siita kun kananhakkiin ensin itsemme paastimme ja kun mina sitten sielta labyrintista ulos loysin. Ansku oli messissa myos ensimmaisen puolen tunnin verran ja kaksikossa paasimme aina kaytava-asteelle eli temppelia kiertavan hakitetyn aitauksen suojan puoleenvaliin. Sitten lakkasi matkanteko ja Anskun hermot jossain vaiheessa. Seurauksena han kapusi aidan yli ottamaan temppelielefantilta siunauksia ja mina jain itsepaisyyksissani keskustelemaan kepeasti paikallisten pyhiinvaeltajien kanssa 45 asteisessa ja jokseenkin turhan matalassa peltikatollisessa paistoastiassa. Tunti odottelun alkamisesta jonomme nytkahti matkaan ja hiljalleen etenivat sielupolot kohti temppelin katkoja. Hattua ja paitaa sai riisua jainalaispyhiinvaeltajista mallia ottaen, kengathan eivat paasseet lahellekkaan jonoa saati temppelia. Loputtomia kujia, labyrinttisia kaytavia, pysahdyksia, hurmosteluja, temppelitulia, tuoksuja ja tunteita seka viimein ulkona kompleksista yhta hamillaan kuin sinne mennessakin.
Pitkaksi tuppaa menemaan, mutta annetaan viela paukkua kun energiaa on nahtavasti varastoituna. Viela mukana keikkuvat kuulijat vienkin ruokakulttuurin maiskuttelevaan maailmaan. Intiahan on kulinaristinen paratiisi, mutta kuten paratiisissakin - kuuluu myos Intiassa mukana heilua muutama mausteisuutta lisaava ja kivasti pakkaa sekoitteleva kaarme. Kuvainnolliset kaarmeet ovat olleet mukana myos talla reissulla ja selkosanaisesti, metaforitta ja eufemismista sekamelskaa valtellen - koskevat lahinna kahta tekijaa: ruoka-aikoja ja ruuan saatavuuden rajallisuuksia. Ruoka-aika joka kaikkiin peruskouluihin ja lukioihin viela kuulunee - ei pitaisi kuulua Intiaan joka niin useilla sarakkeilla kay taistoon perinteista loogista jarjestelmallisyytta vastaan. Ja tavallaan jalleen logiikka sumenee peri-intialaisella tavalla, silla ruoka-aikojenkin kunniottaminen voitaneen kaanteisesti nahda osaksi tata hammentavaa sekavuutta. Kyse on lahinna pienempien kylien ja kaupunkien riippakivesta, mutta tapaapa hammentavyytta myos muualla. Ruoka-aika tarkoittaa kaytannossa tiettyja tiukkoja kellonlyomia jolloin muuten usein monumentaalisista ruokalistoista saa valita vain tiettyja tuotteita. Karkeasti mutta riittavaa selkeytta noudatellen ajat jakaantuvat seuraavasti: Aamupala, joka ruokalistalla syrjemmilla kylilla noudattelee idlien ja muiden pehmeiden riisileipasten riemastuttavaa harmoniaa - seuraa lounasaika thalien lumoavassa, mutta jokseenkin tylsistyttavassa maailmankaikkeudessa - seuraa tiffin-aika, jolloin naamariin saa vetaa kaikenlaista pienta naposteltavaa yleensa dosien muodossa - seuraa huipentumana suhteellisen myohainen illallisaika, jolloin curry-kastikkeita yleensa naamaroidaan erilaisten leipien kuten naanin kanssa suihin. Jarjestys on sitten usein jarkahtamattoman tiukka - jos myohastyt viidella minuutilla kahden tunnin mittaisesta lounasajasta elat kaytannossa omilla evailla tai nalka ystavanasi.
Toinen muuten loistavan ruokakulttuurin pienoinen kirous Intiassa tuppaa piilemaan listojen problematiikassa. Siina missa ruokalista on usein huolella ja hartaudella suunniteltu ja sisaltaa nain ollen kymmenia erilaisia curry-kastikkeita ja leipavaihtoehtoja jne. kaytannossa useimpien ravintoloiden ruokalistoilla voi pyyhkaista giardiaisen perseensa, silla listoilta saa yleensa konkretisoitumaan yhdesta viiteen prosenttiin tuotteista. Tama harmillisuus aiheuttaa yleensa sen, etta pienempien kylien ravintolaan saa menna suoraan tiskille kyselemaan: "mita saatavilla on?" Taman taktiikan lohduttomuus on kuitenkin siina, etta saa vastaukseksi suoraan idli-dosa-masala dosa-litanian ilman suurempia yllatyksia, eika enaa edes pysty tuudittautumaan ruokalistan mahdolliseen monimuotoisuuteen. Erittain harmittava asia, joka kutistaa intialaisen ruoan monimuotoisuuden kutakuinkin pistaasi-pahkinan kokoiseen kuoreen. Toisaalta mikali kylilta loytaa suuremman hotellin, josta yleensa myos ravintolan, saa intialaisen ruoan legendaarisia vivahteita nauttia huoletta ja vapaalla kadella. Ruokaisissa selonteoissa lahdemmekin tarkemman vatsankurinan opastamina huutelemaan taman kylan ravintoloiden kadonneiden, vanhaksikayneiden tai muuten vain paivityksia sisallaan pitavien ruokalistojen peraan masailemaan, dosailemaan ja idlittelemaan kaikissa etelaisen Intian ruokakulttuurin periaatteessa loputtomissa variaatioissa.
Soi: The Go! Team - Panther Dash
-K
"Life is like a box of sardines and we are all looking for the key."
- Alan Bennett
- comments