Profile
Blog
Photos
Videos
Ennakkotehtävä arkkitehtikouluun - check! Lähes kahden kuukauden "aloittamisen vaikeus" -taistelu on ohi, ja rakennelma on matkalla Suomeen - käärittynä pyyhkeisiin yms, tiedostaen silti, ettei se kotiin asti ehjänä päädy...
Tänään oli tunti aikaa hakea tytöt koulusta ja ajaa kaupunkiin viemään paketti postiin sekä tankkaamaan auto huomista kisareissua varten. Ja niinkuin yleensä kiireessä, asiat takkuavat ihan varmasti.
Nuorempi tytöistä hukkaisi taatusti päänsäkin, jollei se perinteisesti olisi kiinnitettynä hartioiden väliin. Viikon aikana tyttö on kadottanut kouluun takkinsa, yhden kengän ja kouluhatun. Näitä kamoja ollaan opettajan kanssa joka päivä pengottu ympäri luokkia ja pihamaita.
Niin myös tänäänkin. Viisi-vee odotti koulun portilla tapansa mukaan ilman kenkiä. Kysyttyäni, onko kengät repussa, vastaus oli että ne on hukku. Tietysti! Vartin etsinnän jälkeen klitteriavokkaat löytyivät omalta paikalta pulpetin alta.
Juostessani paketti kainalossa juuri sulkevaan postikonttoriin eräs saksalaisen näköinen nuorimies sivukadulta huikkasi minulle, olenko travelleri vai vaihto-oppilas (miten se voi olla niin ilmeistä etten ole kiwi??). Totesin nopeasti olevani jotain siltä väliltä olematta silti yhtään kumpaakaan. Mies sanoi olevansa munkki Australiasta, ja todistaakseen tämän otti hatun päästään paljastaen kaljunsa sekä takaraivolla pilkottavan pienen ponnarilla olevan hiustupon.
Aina-niin-kiltti luonteeni pakotti minut kuuntelemaan puoli minuuttia munkin esitelmää intialaisista jumalista, mutta tämän kysyessä onko minulla koskaan stressiä huijasin, kiitin ja pahoittelin, ja singahdin postikonttoriin. Kuuluuko paha karma munkkiuskontoon..?
Viime torstaina ladies riden emännöi edellisenä päivänä Auckland Cup:in voittaneen jockeyn vaimo, joten ilta oli varsin riemukas. Ratsastusosuus suoritettiin toisen naapurin täysverisiittolan mailla, jossa nuoret hevoset innostuivat laukkaamaan ympäriinsä meidän ratsastaessa laidunten välissä. Rouvien ratsut lähestulkoon villiintyivät, ja päätettiin, ettei sinne mentäisi enää uudestaan.
Viime lauantaina oli A&P Show Morrinsvillessä. Minut oli ilmoitettu luokkiin nimellä Kaisa Streisand (sen ärsyttävän renkutusbiisin, Barbra Streisandin mukaan, sisäpiirivitsi - sukunimeni on kuulemma helpompi ääntää noin..) Tuomarin sihteerin kysyessä nimeäni yritin ensin tavuttaa oikean sukunimeni - ei löytynyt, tarjosin Streisandia (sisäisesti tikahtuen nauruun) - ei sekään löytynyt listalta. Hätäpäissäni tarjosin emäntäni nimeä - osui! Mikäs siinä sitten.
Tarkoitus oli hypätä Jimmyllä seitsemän luokkaa, mutta keskeytin kahden luokan jälkeen hevosen tuntuessa epäpuhtaalta liikkeissään. Ei harmittanut lopettaa, sillä lämpötila oli lähellä kolmeakymmentä (takkini sisällä hiki kiehui).
Pippi oli mukana myös, ensimmäisessä showsaan! Ja sen kyllä huomasi - tuntui kuin olisin ratsastanut heliumilla täytetyllä, hetkenä minä hyvänsä räjähtävällä jumppapallolla. Tilannetta ei helpottanut viereiselle viheriölle muutaman minuutin välein laskeutuva helikopteri, eikä ylitäysi virtsarakkoni, jota en ehtinyt tyhjentää ennen luokkia, sillä letitysoperaatio vaati kaksi ihmistä ja huikean litanian suomalaisia kirosanoja.
Tuomarilta saimme vain sääliviä hymyjä, mutta harjoituksen vuoksihan siellä olimme!
Täällä 21-vuotis synttärit ovat kova juttu, niinkuin Suomessa ehkä rippijuhlat tai 18veet. Pääsin mukaan näihin kemuihin lauantai-iltana.
Sankarin perhe oli varannut koko pubin tyttärensä juhlia varten. Tarjoilijat kiersivät vieraiden seassa pikkusuolaisia tarjoillen. Tunsin itseni HYVIN alipukeutuneeksi: jok'ikisellä tytöllä oli iltajuhlameikki, mekko ja läskipohja korkkarit (ihan kamala muotivillitys!!) - minulla farkut ja harmaa wesc:n t-paita, eikä pään kunnostuksesta tietoakaan. Onnekseni tytön ystävät ja vanhemmat pitivät monia puheita, joiden jokaisen jälkeen oli nostettava malja. Tai tässä tapauksessa hörpättävä snapsi koeputkesta. Pian olin monille yhteyshenkilö Suomessa, kun he tulisivat ihastelemaan revontulia iglussa maaten.
Pukeutumiseni oli suunnattu enemmän "normaalimpia" nuorisokarkeloita varten. Yleensä 21:sillä - tai ainakin poikien juhlissa - sankarin on juotava jaardi olutta, eli vajaan metrin korkuisesta pullosta vajaa puolitoista litraa niin nopeasti kuin mahdollista. Yöööh..
Keskiviikkona veimme nuoret hevosemme elämänsä ensimmäisiin estekisoihin. Hevosten jännitysmomentti ei onneksi ollut niin suuri, kuin viime lauantaina, ja selvisimme ensimmäisistä radoistamme lähes kunnialla läpi. Tunnelma harjoituskilpailuissa oli mukavan rento ja ymmärtäväinen. Kun oli opiskellut jonkun radan kolmesta vaihtoehdosta sai liittyä jonoon odottelemaan radalle pääsyä. Ratsastin molemmilla kaikki kolme rataa, esteiden ollessa 50-80 cm korkeudessa.
Eilen pääsin pitämään ratsastustuntia naapurin italialaiselle tytölle. Tyttö saapui viikko sitten, tarkoituksenaan isäntäperheen loman ajan ruokkia lehmät, koirat ja hevoset sekä ratsastaa. Tytön puheista huolimatta hän ei pärjää hevosten kanssa, ja rouva pyysi minut avuksi. Valitettavasti tapaus on niin epätoivoinen, etten millään kykene opettamaan hänelle johtamistaitoja parissa viikossa. Varsinkin, kun jokaisen (epämuodostuneen, hevosen reitittämän) pääty-ympyrän jälkeen tyttö dramaattisesti heitti ohjat hevosen kaulalle ja lähestulkoon heittäytyi alas selästä. Rouva aikoi palkata minut ratsastamaan hevoset.
Tänä iltana kotiuduttuani hevosilta vältin juuri ja juuri, suureksi onnekseni isän ja tytärten välisen "keskustelun" siitä, kannattaako uutta kokolattiamattoa maalata ronskin ottein oranssin-sinisen-vihreäksi muutamaa päivää ennen virallisia taloesittelyjä. Tytöt menivät tosi kiltisti nukkumaan.
Huomenna kello soi 4.45am, ja kisat Kumeussa kutsuvat.
Kuvassa piirustuspöytä-keittiönkorvike alias kodinhoitohuone (keittiöremppa lähes valmis!)
- comments