Profile
Blog
Photos
Videos
ERÄS ERÄ-JOUNIN ERÄREISSU
UKK-Puisto Ti 13.9.2011 - To 22.9.2011
Tänäkään vuonna en vielä pystynyt hakeutumaan eri paikkaan vaellusreissulle. Tuo UKK-Puisto kun vaan on niin kiva ja monipuolinen paikka. Jos joku ei tiedä missä UKK-Puisto on, se on Inarin kunnassa Saariselän itäpuolella aivan rajan tuntumassa. Tämä oli jo 5. kerta siellä.
Reittisuunnittelun lähtökohtana oli taas bongata kaikki laajan alueen kolme autiotupaa, joissa on sauna. Toinen tavoite oli suunnitella mahdollisimman paljon tuntureita huiputettavaksi. Lähtöpaikaksi valitsin uuden paikan, eli Orposen laavun, joka sijaitsee alueen lounaiskulmalla Lokan tekojärven pohjoispuolella.
Eka ja vika päivä oli suota. Toinen päivä ja toiseksi viimeinen melko tasaista ja loput 6 päivää oikein kunnon tunturimaastoa. Reissun vaelsin taas yksin lukuun ottamatta toiseksi viimeistä päivää, jonka tallustelin kaverini kanssa. Ei taaskaan osunut aikataulut yhteen. Onneksi kuitenkin edes yksi päivä osui yhteen.
Kymmenen päivän vaellussaldo oli yhteensä 151 km ja 66h taivallusta --> 15km 6h35' / pv.
Tämä taisi olla kaikista reissuista PARAS johtuen varmaankin noin 12:sta eri tunturin huiputuksesta
En tarinoi enempää, vaan lopuksi otteita reissun varrelta lähettämistäni tekstareista.
OTTEITA LÄHETTYISTÄ TEKSTAREISTA
1 pv ennen
Akku piiputtaa eli en voi soittaa. Täällä kaikki hyvin. Just syötiin aivan loistavan makuista Petterin saalistamaa metsäjänistä punaviinikastikkeessa. Njam. Puolen yön aikaan tallustan autolle ja noin klo 6 lähden tallustamaan kohti ääretöntä ja se yli ;) Pistelen vielä tekstaria ennen.
Pvä 1/10
Huomenta:) Käännyin nyt sit päätieltä pois ja tätä hiekkatietä on 40km sinne laavulle. Nyt alkaa kännykenttä hiipumaan. Pistelen sitten sieltä viestiä viimeistään joltain tunturilta. Älä ole huolissasi.
-
Klo 7. Perillä laavulla. Kohta lähden köpöttelemään :)
-
Pääsin autolla laavulle saakka vaikka tie olikin loppumatkasta aikas 'mielenkiintoinen'. Tuossa muutama sata metriä ennen mm. 'vesieste'. Nähtäillään tiistaina Luirolla. -Jouni-
-
Pääsin laavupaikalle klo 0615 vaikka tie oli loppumatkasta aikas 'mielenkiintoinen'. Näköjään elisa toimi vielä tänne saakka. Nyt kokkailen aamupuurot ja sitten menoksi.
-
Saavuin Karapuljun tuvalle ti klo 1330. Vuorossa kokkailua. Olen täällä yksin. Kamiinassa oli jo valmis hiillos. Kiva sain heti vaatetta kuivamaan. On satanut koko päivän. Hartiat ja alaselkä jomottaa ja jalat väsyneet ...ihan kuin olisi tehnyt jotain. :)
-
Ti klo 14. Olen karapuljassa. Taival kesti 6h ja koko päivä sateessa. Puolet matkasta on suossa rämpimistä ja loppumatkasta on kaksi kahluuta. -Jouni-
-
Menin mönkkäri'polkua'. Suota löytyi joka lähtöön. Kandee varata hyvin aikaa ja mennä tarpeeksi rauhallisesti.
-
Klo1506. Tää olikin iloinen ylläri et känny toimii täällä. Jopa yks palkki ja sekin vain välillä. Huomisen sitten olenkin Luirolla pimennossa ja seuraava pväkin on vähän siinä ja siinä. Mut älä huolestu silti.
-
Vinkki äsken tuvalle tulleelta pariskunnalta: Heti eka suon jälkeen kun pitkospuut loppuvat suunta itään kopsuskuusikon länsireunalle. Sieltä sitten pohjoiseen harrinselän lounaispuolen sillalle. Loppumatka mönkkäriuraa pitki .
Pvä 2/10
Täällä kaikki hyvin. Tosin koko ajan on satanut.
-
Klo 0807. Huomenta:) Nukuin vaatimattomat 11h. Taisi vähän vaikuttaa kun edellisen yön unet jäi kokonaan väliin. Aamupala syöty ja kohta matkaan. Sataa edelleen...
-
Klo 1640. Luirojärvellä ja kaikki hyvin. Sain just vinkin mistä vois saada tekstarin lähtemään. Nyt on saunottu ja pyykätty :)
Pvä3/10
To 1115. Hietapää huiputettu. Sitten Kärppäpäät :)
-
Klo1255. Jälkimmäinenkin Kärppäpää huiputettu. Päivä ollut melko rankka mutta en kadu hetkeäkään. Seuraavaksi alkaa laskeutuminen. Tuvalle matkaa noin 5km. Tänään en ainakaan saa enään yhteyttä ja huomennakin vain jos viitsin kivuta Vuomapäälle. Hyvää päivänjatkoa. Palaan viimeistää la päivällä linjoille.
-
KLo 1540. Hammaskurussa. Tuli mieleen et parin sadan merin päästä mätuvalta voi saada kenttää. Mä oon nyt niiin väsyny ja niiin onnellinen. Eikä tuvallakaan ole muita. Eikun kokkaamaan :)
-
Terkut Hammaskurusta. Huiputin tänään Sokostin, Hietapään ja molemmat Kärppäpäät ....ja sen kyllä huomaa jaloissa ja hartioissa. On täällä upeeta olla. Pian nähdään.
Pvä 4/10
KLo1140. Vuomapään huipulla. En taida täältä vähään aikaan malttaa jatkaa. Näkymät joka suuntaan niin mahtavan upeita. Yritän huomenna tuntureilta seuraavaksi yhteyttä. Muistaakseni vongoivalta jo saattaa saada. Täällä ei sada ja pilvistä, mutta pilvet ovat mua korkeammalla ja välillä aurinkokin pilkahtaa. Kumma paikka tää lappi, nukuin viime yön kellon ympäri:)
-
KLo 1150. Terkut Vuomapään huipulta. Eilen huiputtelin Sokostin, Hietapään ja molemmat Kärppäpäät. Kyllä sitä osaa äijä olla onnellinen. Ja vielä kun on viinaakin jäljellä. Illaksi tahvolle saunomaan. -J
Pvä5/10
KLo1115. Vongoiva huiputettu. Tahvollakin olin ypöyksin. Saavuin sinne 1730. Kyllä se sauna ja pulikoiminen purossa maistuikin. Tänään lähdin klo 8 liikenteeseen. Täällä on puolipilvinen ilma ja nytkin aurinko paistelee. Näkymää tältä laelta on varmaan 100 km melkeen joka suuntaan. Kyllähän teitä ikävä on vaikka nautin täällä olosta suunnattomasti. Anterinmukassa ei taida känny toimia, mutta uskoisin et huomen kuikkapäässä. En ole ihan varma. Aivan viimeistään tiistaina saan yhteyden.
-
KLo1310. Putkahti sokostin huippu näkyviin, eli siis äkkii taas takstari. Kaikki ok. Oon vongoivan ja siliäselän puol välissä.
-
KLo1400. Siliäselän eteläpää. Meinasin äsken kivuta vahingossa Reutupäähän ...hups:) Jaloissa tuntuu kipuamiset, mutta eipä tänään enää ookaa kipuumista. Kaikki hyvin.
-
KLo1450. Siliäselän pohjoispää huiputettu. Nyt alkaa laskeutuminen kohti Anterinmukkaa, eli puhelinkatveeseen. Kaik ok.
Pvä 6/10
KLo1030. Rovapään huipulla matkalla .kuikkapäähän. Käyn katsomassa hienon vesiputouksen. Kartalla merkattu nro 50. Askel on kevyt pelkällä päivärepulla ja aurinkokin paistaa pilvettömältä taivaalta. Täältä huipulta näkyy tuntureita joka suuntaan silmän kantamattomiin. Illalla takas Anterinmukkaan saunoon ja lettuja paistaan. Hiirikin vähän maistoi viime yönä mu lettujauhoa. No siitä riittää molemmille ;( Täällä kaikki hyvin.
-
Terkut täältä kairasta yhden tunturin huipulta. Täällä näkyy tuntureita silmänkantamattomiin joka suuntaan ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Illaksi vanhalle Kekkosen tuvalle saunoon ja lettuja paistemaan. Täällä kaikki hyvin (loistavasti).
-
Klo1200. Kuikkapään laella. Kiva kuulla kuulumiset. Kohta treffataan. Karilta tuli just viesti et on jo rova mökillä.
-
KLo1200. Hurisee loistavasti. Olen just Kuikkapään huipulla ja aurinko paistaa. Vinkki: eväistä tykkääviä hiiriä paljon -> eväät muovirasioihin. -J
-
Vinkki: Karapuljusta Luirolle tosi helppo ja lyhyt polku. Poikkea kynttelivaarojen solassa kaffella. Kiva paikka :)
-
Klo1415. Rovapään luoteispuolen selällä paluumatkalla vesiputousta katsomasta. Wauuu. Enää laskeutuminen tuvalle n.3km. Nyt taas kenttä häviää. Täällä ollut kiva päivä, ehkä reissun paras. Palailen huomen tai ylihuomen kun pääsen taas kenttään. Mukavaa su päivän jatkoa kaikille.
Pvä 7/10
Klo1045. Tulinkin Anterinpään huipulle 623m lähettämään sulle tekstarin:) Matka jatkuu, yllätys yllätys tuntureita pitkin Muorravaarakan tuvalle. Kaikki hienosti. Mukavaa työpäivänjatkoa ja pian treffataan.
-
Klo1050. Terve täältä Anteripään huipulta. Taidat ehtiä just ennen hämärää tuvalle. Pistelehän sieltä viesti (muistaakseni löytyy kenttää). Älä anna eka päivän rämpimisen masentaa. Jatko on helpompaa.
-
Klo1205. Viel yks nyppylä ja sit alan laskeutua tuvalle.
-
Satuin sopivasti oleen juuri tunturin laella jossa känny kuuluu. En oo vielä päättänyt haluunko täältä enään ikinä pois ;) Mukavaa työpäivän jatkoa sinne kaikille.
Pvä 8/10
HIENOA!! tule hitaasti... Siel on aikas kiva riippusilta kohta edessä. -J
-
Klo1255. Jos yhtään lohduttaa, on huominen tiistai pelkkää kuivaa helppokulkuista polkua. Eli lälläripäivä edessä :)) tsemppiä!
-
Klo1130. Riitelmäpään huiputus brändyä maistelemassa. Kohta lähden tästä kohti luiroa. Iltapäivällä perillä. Kumpi eka siellä varaa rajan kämpästä paikat. Vai?
-
Klo 1130. Riitelmäpää aurinkoiselta, mutta tuuliselta huipulta terkut. Taidan oikke ottaa ohuen siivun brändyä huiputuksen kunniaksi;) Kohta jatkan kohden luiroa minne Karikin ilmestyy iltapäivällä.
-
Klo1500. Luirolla olen ja Karia oottelen.
Pvä 9/10
Klo1215. Sokostilla soneran maston juurella Karin kaa päiväretkellä. Haahuillaan täällä päällä jonkun aikaa ja sit takas luirolle. Nyt pilvistä ja kova hyinen tuuli.
-
Klo1940. Luirolla ja saunasta tultiin just. Yritän lähteä aamulla ajoissa.
-
1530. Takaisin luirolla. Nyt on sit Karikin valloittanut sokostin. Ny si ruoanlaittoon. Tästä viimeisestä sapuskasta sit puuttuu se repen popsima jauheliha.
Pvä 10/10
Saavuin autolle 1430. Kaikki ok. Palailen paremmin kun saan taas elisan kuuluviin.
-
Klo1425 maistui autolla olut. Hyvä reitti. Saat myöhemmin pari vinkkiä mun norminumerosta. Onko tuiskussa muita ja menikö matka hyvin?
-
Pohjoiselle mönkkäri sillalle oli hyvä maasto ja helppo löytää. Harrinselkä tosi hyvä mennä. Seuraa mönkkäriuraa. Harriselkä kesti 45min taukoineen.
-
Menin kopsuskuusikossa suoraan etelään jolloin oli alamäen jälkeen helppo löytään reitti länteen niepamaalle. Suon yli vain yksi kohta. Mene missä puita kasvaa
-
Ole tarkkana siellä suolla. Meinasin taas upota. Eli se loppupätkä siitä missa ne harvat puut kasvavat niin pääset kyllä. Mä vähä eksyi sen jälkeen.
-
Ajauduin jotenkin pitkospuu suon itäiseen metsäniemekkeeseen kun luulin olevani niepamaan niemekkeessä.
-
Tässä varoiksi pitkospuiden pohjoispään koordinaatit. P 68 07.667 I 27 47.370. Tulehan varovasti ja pistele autolta viestiä. Mulla kesti koko matka 6,5h.
The End
- comments



Anne Seulanto Sul on ollut mahtava reissu :) yksinäinen, mut omaa ääntänsä kuunnellessa.
Rikku Hanus Moi, kiitos päiväkirjastasi. Mistä löyttää kuvia?
Eräjouni Terve Riku. Täältä samasta paikasta löytyy kuvia ja pari videoklippiä :)
Pete Eipä huonompi reissu lainkaan. Pitänee itsekin joskus virittää samanmoista :)
Brokan Kolmea tonnia le4hdin juaaesmkon, mutta yf6vuoron je4lkeen koneesta irtosi vain 2750metrin tulos. Olis tarvinnut Pasin tai Joken je4nikseksi. Pite4e4 vete4e4 sit keve4e4lle4 reilusti yli 3 tonnia, perkele. Kakkosradan pituus on sitten n. 408m tiedoksi kaikille.