Profile
Blog
Photos
Videos
SNELMANNIN MAJA 11.9.2014
TAAKSE JÄÄVÄ ERÄMAA
Taakseni olen jättämässä hetken Itä-Kairan erämaassa.
Hetken vain, vaikka se kestikin puoli kuuta.
Kuitenkin vain hetki, hetki tässä erämaassa jossa aika pysähtyy.
Olen kahlannut poikki virtaavien jokien, rämpinyt kosteikoilla hypelleen mättäältä mättäälle, kulkenut mäntykankailla ihastellen ikihonkia ja kuunnellen konkeloiden nitinää niiden levätessä toisiin puihin.
Olen tunkeutunut läpi tiheiden tunturikoivikoiden ja seurannut niiden pienenemistä ylöspäin mentäessä, kivunnut tuntureille yli rakkakivikoiden ja louhikoiden, kiertänyt rotkot ja jyrkänteet kulkenut tunturiylängöillä jäkälä-sammalmatolla.
Niin paljon olen ehtinyt kokea, kuitenkin lopulta vain ohikiitävä hetki,
hetki jolloin aika pysähtyy.
Polkuja kartellen olen kulkenut vapaana aina sinne missä tunnen olevani lähimpänä luontoa, tuntureille. Minä siellä yksin, niin pieni avaruuden tomunen.
Tuntureilla saavutan mieleni rauhan ja levollisuuden.
Tunnen olevani osa tätä kaikkea.
Erämaassa olen yksin, en yksinäinen. Autiotuvilla saan seuraa kaltaistani.
Menee illat vaihdellen mukavia juttuja tai maaten teltassa tahi laavussa kuunnellen tuulen suhinaa tai sateen ropinaa.
Nyt kun retkeni on tältä erää pä'ättymässä ihmettelen kuinka ihmisellä voi samaan aikaan olla suru ja kaiho kun kun retki päättyy ja samalla ilo kun tapaa jälleen läheisiään.
Minä lähden Itä-Kairasta, mutta Itä-Kaira ei lähde minusta.
Minulle jää loputon määrä muistoja, joita ei pysty kuvien ja tarinoiden avuulla toisille jakamaan.
Muistoissani solisevat tunturipurot, tuntureiden tuulet pauhaavat ja mieltäni lämmittävät autiotuvat, jotka ottavat kulkijan raskaan päivän pääteeksi syliinsä.
Täältä lähden, mutta tänne myös palaan ...elämään.
Itä-Kairan kulkija - Pää pilvissä - Jalat maassa
- comments