Amerikka on siitä itsetuntoa kohottava paikka, että täällä on vaikea tuntea itseään tyhmäksi. Yhtenä päivänä luennolla keskusteltiin kulttuurieroavaisuuksista, ja yksi tyttö selosti, kuinka hänen ala-asteen leiriohjaajansa oli heille opettanut, että kiinalaisilla on siksi vinot silmät, kun niitten pitää siristellä koko ajan auringossa. Tokihan ihmisissä on evoluution tuomia eroavaisuuksia (tumma iho sietää paremmin aurinkoa jne), mutta tuo oli kyllä jo ihan uutta tieto minulle. Noo, siitä kun oli hetki keskusteltu ja todettu, että leiriohjaajalla oli ihan hyvä yritys, mutta ei kyllä oikeaa tietoa, niin seuraava tyttö aloitti puheenvuoronsa. Hän totesi, että tuo edellinenhän nyt oli toki keksittyä, mutta "this is fact; all chinese people are more intelligent." Mietin pienen pääni sisällä, että ovatkohan nämä kuulleet koskaan sellaista yleistystä, kuin kaikki amerikkalaiset on tyhmiä... Vieressä istunut kämppäkaverini onneksi kiirehti kuiskaamaan, että eivät he kaikki ole tuollaisia. Vastaavia pieniä juttuja on tullut vastaan muitakin. Jostain totuuden siemenistähän ne stereotypiat aina muodostuvat, vaikka en yleistää haluakaan.

Itsetunto kohoaa myös siinä, kun katselee ihmisten ulkomuotoa. Valitettavaa mutta totta, amerikka on ylipainoinen. Kriittisyys omia muhkuroita kohtaan vähenee, kun näkee sairaalloisen lihavia ihmisiä. Osaa arvostaa omaa kroppaansa ihan eri tavalla. Samaan aikaan kuitenkin myös oma motivaatio urheiluun kasvaa. Kun arvostaa itseään ja vartaloaan, haluaa sen pitää vahvana ja terveenä. Salilla tietysti näkee myös timmissä kunnossa olevia ihmisiä. Yliopiston joukkueissa pelaavat urheilijat erottaa joukosta selvästi, oman joukkueen vaatteita pidetään koko ajan, ja shortseissa ja lenkkareissa käydään niin luennoilla kuin ruokalassakin. Ylpeys joukkueeseen kuulumisesta näkyy.

Noniin, nyt kun on saatu tämä kuulostamaan siltä, että amerikkalaiset on vain tyhmiä ja lihavia, niin muistutellaanpas, että löytyy sieltä paljon muutakin. Tuo ylpeys omasta joukkueesta ja johonkin kuulumisesta on vahva. Omia juuria vaalitaan ja niistä puhutaan paljon. Omista saavutuksista osataan olla iloisia, eikä itsetuntokaan tunnu suurimmalla osalla mitenkään erityisen huono olevan. Itsekeskeisyys on asian kääntöpuoli, mutta enemmän olen tähän mennessä saanut tavata sellaisia, jotka vain aidosti osaavat olla ylpeitä siitä, mitä ovat. Olen myös päässyt todistamaan, että täältä löytyy fiksuja ihmisiä, jotka osaavat ajatella asioita omilla aivoillaan. Useimmat näistä ihmisistä ovat päässeet näkemään maailmaa, jolloin perspektiivi on myös muuttunut. Savannahista löytyy paljon ihmisiä, jotka eivät ole synnyinkaupungistaan koskaan poistuneet.

Täällä syvällä etelässä kun ollaan, niin ihmiset ovat avoimia, ystävällisiä ja iloisia, ainakin noin enimmäkseen. Heti ensimmäisinä päivinä tuli todettua, että ruokalassa nauru raikaa koko ajan. Naureskeltiin sitten suomalaisuuttamme siinä, että kyllä meitäkin naurattaisi, jos sää olisi koko ajan näin hyvä. Eipä olisi kaamosmasennuksesta tietoakaan. Bussissa olen saanut jo monta kertaa viereeni ihmisen, joka alkaa juttelemaan tuosta noin vaan. Yksi mies kertoi juuri muuttaneensa tänne Nebraskasta, ja ikävöivänsä nyt hevostaan jonka oli myynyt pois. Kanat olivat jääneet kotiin isän hoiviin. Toinen nuori mies taas aloitti keskustelun kysymällä, luenko paljon, ja pyysi minua auttamaan eri kirjallisuuslajien listaamisessa. Hän oli aloittamassa kirjakerhoa opiskelijoille. Siitä sitten juttu eteni musiikkiin, ja kun kerroin kuuntelevani myös raskaampaa musiikkia, viereisessä penkissä istunut mies osallistui keskusteluun. Hän kertoi itse eläneensä nuoruteensa 70-luvulla, jolloin raskaan musiikin kuuntelijoiden baareissa oli ollut häkkejä, joihin oli saanut mennä hakkaamaan seiniä piikein varustetuilla nyrkkiraudoilla. Eräältä tuttavuudelta taas sain tarjouksen mennä katsomaan Nascar-kisoja, ja uusi kurssikaveri osti meille liput dubstep-tapahtumaan huhtikuulle.

Olin etukäteen toki kuullut etelän osavaltioiden ihmisten ystävällisyydestä. Kuulemani mukaan osa ystävällisyydestä on kuitenkin vain pinnallista, sanotaan asioita sanomisen vuoksi, ja "let's study together someday" tarkoittaa todennäköisesti, että moikkaatte jos näette - ei, että opiskelisitte yhdessä. Tähän en kyllä ole itse vielä törmännyt. Kaikki, mistä on ollut puhetta, on toteutunut, ja kaikki uudet tuttavat ovat pitäneet yhteyttä. Kun ei pidä omia odotuksiaan liian korkealla, ei voi pettyä. Oma aktiivisuus on myös tärkeää. Erityisen syvälliseltä ihmiset ei ensi alkuun vaikuta, ja kaikki on mahtavaa ja kaikkia rakastetaan. Mutta miksi sitä aina tarvitsisikaan olla niin diippi?

Kävin tänään kickboxing-tunnilla. Odotin suomalaiseen tyyliin kunnon rääkkiä, aggressiivista menoa ja väliin vähän rockia ja heviä. Sain kyllä potkia ja nyrkkeillä, mutta yhtä paljon tanssittiin, ketkuteltiin peppua ja naurettiin. Siinä kiteytyi mielestäni tämä yleinen mentaliteetti täällä. Tunnin lopuksi miespuolinen ohjaajamme muistutti: ain't no one gonna love you before you love yourself. Siinäpä mottoa näille viidelle kuukaudelle, toivottavasti myös siitä eteenpäin.

ps. Olen ollut täällä nyt kolme viikkoa, joten nämä kaikki ovat vasta ensivaikutelmia. Hauska laittaa itsellekin ylös, ja katsoa parin kuukauden päästä, vieläkö olen samaa mieltä.