Profile
Blog
Photos
Videos
Elämä ikkunan takana
Joskus tulee ikävä menneitä. Erityisesti Stellan laulu elämä ikkunan takana. Se vain herkistää minut. Ja tuo mieleen monia muistoja. Lapsuudesta, parisuhde ajoilta, ajoilta jolloin olin töissä sekä talvesta, jolloin yritin kielelläni saada kiinni alas leijailevia lumihiutaleita. Se laulu kertoo myös tästä hetkestä. Se kertoo siitä miten kaunista elämä voi olla jos jää vain peiton alle nukkumaan. Se kertoo siitä miten kaikkeen ei tarvi mennä mukaan, sokeana seurata ihmisvirtaa. Vaan on välillä oikein jäädä kotiin ja katsoa elämää ikkunan takana. Nähdä ohi kiitävä kiire ja tehokkuus. Pysähtyä katsomaan tehtaan piipun takaa nousevaa aurinkoa. Kiire.. semmonen rutiinien tuoma kiire ja se ettei kerkeä näkemään.
- Me noustaan joka aamu ennen seitsemää. Isä aamukahvin tuskin juoda ennättää, kun se työhön jo kiiruhtaa. Tehtaan piipun takaa nousee aurinko. Aamuvuorolaiset ahkeroivat jo. Liukuhihnalta leivän saa.. Mä painan nenän vasten kylmää ikkunaa ja katson ulos elämään. Jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan. En haluaisi mennä mihinkään.
Ja tätä olen nyt tänä vuonna tehny… Minun ei ole tarvinnu mennä ja olen saanut levätä. Olla ei tehokas ja tuottelias. Olen saanut vain olla. Nauttia elämästä. Olla laiska. Olla saamaton. Minun ei ole tarvinnu mennä. Mutta välillä olen halunnut mennä. Olen halunnut matkustaa. Liikkua pienen rinkkani kanssa paikasta toiseen. Liikkua, matkustaa, kulkea, taivaltaa, patikoida, paeta. Kiireettä, ilman paineita, ilman suunnitelmia. Vailla päämäärää. Löytäen sitä mitä tie tuo tullessaan. Mennä sinne minne polku vie ja tuulet puhaltaa.
Se voi olla raskasta. Se vaatii paljon. Pitää olla joustava, pitää tehdä päätöksiä. Pitää uskaltaa kohdata tuntematonta, pitää luottaa ja tutustua. Pitää keksiä keinoja jaksaa ymmärtää ihmeellistä ja tsempata itseä eri tavalla kuin tutussa ja turvallisessa. Niin paljon olen uutta oppinut, nähnyt, kokenut ja ymmärtänyt kun olen lähtenyt pois sieltä missä kasvoin. Siellä missä kävin kouluni. Siellä missä oli kaverini. Torniossa, siellä missä välillä
- Mietin miksi aina täytyy kouluun ennättää, enää tuskin koskaan ehdin leijaa lennättää. No kenties ahkeruus palkitaan.
Onko lapsilla nykyään aikaa olla lapsia. Milloin heiltä aletaan vaatia tuloksia. Tehokkuutta. Parhautta. Näyttävätkö lapset lapsilta. Otetaanko heiltä pois jotain kun heille annetaan valmiita muovisia liukuhihnalla valmistettuja leluja. Mitä lapset oikeasti tarvitsevat.
Itken kotini keittiössä. Kuunnellessani tätä laulua. Katsoessani maailman karttaa ja miettiessäni missä olen ja minne menen. Ollessani kotona. Pysähtyneessä olotilassa. Paikassa jossa olen taas oppinut tuntemaan. Itkemään. Aina kun tunnen kyynelaallon pyyhkivän kehoni läpi. Värisyttävän sitä. Tunnen myös iloa. Suurta iloa siitä että pystyn taas itkemään. Että tunnen. Elämä ilman tunteita on kylmää. Kyyneleet avaavat jotain, ne puhdistavat sieluni. Ja siitä tulee läpinäkyvä. Kuin lasista. Ohuesta kauniista lasista. Jos joku koskee siihen liian lujaa se särkyy. Olethan varovainen. Halaa minua hellästi. Tarvitsen sitä juuri nyt.
Ihmettelen ja olen kiitollinen siitä miten löysin tämän kaiken. Kaiken sen mitä tarvitsin. Paikan jossa olla. Tehdä töitä. Oppia. Pysähtyä. Joogata. Kuunnella kehoa. Toivottavasti olen ansainnut kaiken tämän hyvän. Löysin myös paljon vanhoja vaatteita ja tavaroita. Ja niistä olen hyvin kiitollinen myös. Löysin kiviä ja kankaita, simpukoita ja lankakeriä koristamaan huonettani. Rautalangasta väänsin sydämen, pojat antaa mulle lahjoja. Rakkaudella antavat. Ihania ovat. Rakastan niitä. Ja rakastan sitä että saan olla oma itseni. Ja toivon että mulla olis joku sisko tai veli tässä vieressä. Ja onhan mulla. Kun vain voisin nyt antaa halauksen jollekin. Niin rutistaisin. Tarvitsemme sitä joskus. Tai aika useinkin. Toivon että olen antanut näille ihmisille, kämppiksilleni, jotain. Heiltä olen saanut paljon.
- Mä painan nenän vasten kylmää ikkunaa ja katson ulos elämään. Jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan. En haluaisi mennä mihinkään. Hiljaa. Hiljaa. Lumihiutaleet leijailee.
Stella ja elämä ikkunan takana. Sit vain antaa kyynelten vieriä. Tuo laulu on hemmetin kaunis! Ja olen onnellinen siitä että tunnen. Elän. Ja tämä hetki on täyttynyt. Kokonainen. Se ei tarvitse mitään muuta. Varpaita palelee kun ei ole sukkia jaloissa mutta on ihan lämmin olla. Ja olen saanut syödä. Ja juoda teetä. Ja voin vielä painaa nenän vasten kylmää ikkunaa eikä minun tarvitse mennä mihinkään. Ei kiiruhtaa töihin. Ei kuluttamaan lisää. Ei tarvitse paeta. Ei juosta. Ei pelätä. Saan olla kotona, jossa mulla on hyvä olla.
Nyt on sinun vuoro katsoa. Mitä sinä näet ikkunan takana?
Kiitos Stella ja elämä ikkunan takana.
- comments