Profile
Blog
Photos
Videos
Lasten päivystykseen tultaessa Sambialaiset saavat valita, menevätkö he low-cost vai high-cost osastolle. Kuulemma noin kolmella sadasta on kuitenkin varaa valita maksullinen osasto, sillä perusosastolla hoito on täysin ilmaista. High-cost osasto taas maksaa aina ensin aloitusmaksun n. 100 euroa, sänkypaikasta maksetaan päivittäin 10 euroa, lääkärin käynnistä n. 7 euroa ja lisäksi kaikki testit ja kokeet maksavat erikseen. Maksullinen osasto oli kuitenkin todella miellyttävä muihin osastoihin verrattaessa, potilaita oli vähän ja hoito laadukkaampaa.
Työskentelin koko viikon kiireisellä lowcost-osastolla, jossa potilaita parhaimmillaan oli yli sata samaan aikaan - neljä lasta samassa sängyssä.
Hoitajia osastolla on samaan aikaan yleensä kaksi ja lääkärit tekevät kiertonsa aamuin illoin ja lähettävät potilaat sieltä eri osastoille. Kiersin paljon lääkäreiden kanssa ja näin opin erittäin paljon paikallisista taudeista, niiden diagnosoinnista ja hoidosta. Mitään monitoreja ei osastolla käytetä, hapetusarvoa näin jonkun lääkärin joskus mittaavan. Myös kaikki verenpainemittarit päivystyksessä olivat manuaalisia. Kuumemittarit kiersivät suoraan potilaalta potilaalle ja hoitajat sekä lääkärit eivät käsienpesua tai desinfiointia oikeastaan edes muistaneet.
Osastolla oli todella kuuma, kärpäsiä pyöri lasten ympärillä ja väsyneet äidit nuokkuivat tuoleillaan sänkyjen vierellä. Äideillä on yleensä kotona odottamassa melkein kymmenen muuta lasta. Äidit tuovat omat ruuat sairaalaan ja asuvat siellä niin kauan kuin lapsikin. Vaippojen vaihto, pottakäynnit, ruokailut ym. tapahtuvat kaikki omalla potilaspaikalla. Päivystyksessä yleisimmät taudit olivat pneumonia, tuberkuloosi ja malaria. Lapset yskivät ja tärisivät. Ne joilla malaria oli jo mennyt aivoihin, silmät vain pyörivät päässä. Epävakaita potilaita ei pystytä siirtämään resurssien vuoksi esim. teho-osastolle, vaan he jäävät tällöin päivystykseen kunnes tila on vakaa.
Ensimmäinen aamuni päivystyksessä alkoi vauvan elvytyksellä ja kuolemalla. Se on osastolla täysin arkipäivää, sillä päivässä kuolee yleensä noin viisi lasta. Lapsen kuoltua hoitajat vain sanovat "Sorry Mama" ja vievät vauvan takahuoneeseen, jossa ruumiit kääritään äitien omiin kuviollisiin liinoihin. Hoitajat kirjaavat kaikki potilaat sisääntulovaiheessa isoon kirjaan ja jos lapsi kuolee niin heidän peräänsä kirjoitetaan M.H.S.R.I.P (May her/his soul rest in peace).
Kaikille lapsille tehdään osastolle tultaessa aina Hiv-testi. Monilla lapsilla oli paljon arpia, jotka he ovat saaneet paikallisilta parantajilta. Suurin syy lasten kuolemiin onkin se, että äidit tuovat heidät sinne aivan liian myöhään. He haluavat kokeilla ensin kotikonsteja ja kylien omia parantajia.
Hoitajien tehtävä osastolla on pääasiassa antaa lääkkeitä, sillä äidit hoitavat kokonaan lasten perushoidon. Äideillä on mukana omat kupit lapsille, johon he tulevat aina hakemaan erilaisia suun kautta otettavia lääkkeitä. Jotkut käyttävät siihen myös pullojen korkkeja. Antibiootit yleensä annetaan lapsille suoraan suoneen väkevinä annoksina ja lasten huudoista kuuleekin missä lääkekärry liikkuu. Kanyyleja ei huuhdella. Hoitajat eivät myöskään ole hirveän tarkkoja lääkehoidossa, vaikka kyse voi olla esimerkiksi päivän ikäisen vauvan annoksesta. Yhdenkin lääkkeen kanssa, jonka vahvuus oli 4mg = 1ml ja meidän piti antaa lääkettä 3mg, niin hoitaja totesi minulle vain että anna siis hiukan alle 1ml! Tai jos ruiskussa on ilmakuplia, niin hoitajien kommentti oli että jos et saa niitä helposti pois niin laita ne vaan sitten - ja ilmakuplat laitettuna suoraan suoneen ovat siis erittäin vaarallisia. Olisin myös saanut kanyloida niin vauvat kuin isommatkin lapset, mutta kieltäydyin kauniisti kunniastaJ Suomessa vain lääkärit kanyloivat lapsia.
Osastolla on muutama potilaspaikka, missä huonokuntoisimmille voidaan antaa happea, ei tosin happimaskin kautta, vaan katkaistulla iv-letkustolla, joka teipataan kiinni lapsen toiseen sieraimeen.
Äitiyslomaa ei Sambiassa ole, loma alkaa silloin kun lähdet synnyttämään. Sen jälkeen työssäkäyvät saavat olla kotona n. 20 päivää, mutta palkkaa on turha siltä ajalta odottaa.
Osasto oli kaikin puolin opettavainen kokemus!
Tämä viikko meillä onkin ollut ansaittua lomaa. Lähdimme Itävaltalaisten kanssa käymään Livingstonessa, jossa on vielä kuumempi kuin täällä. Bussi matka kesti kuusi tuntia.
Hyppäsimme Hennan kanssa Swing-hypyn yhdessä 90 metriä korkealta kielekkeeltä. 54 metrin vapaapudotuksen jälkeen keinuimme yläilmoissa. En ole varmaan koskaan huutanut niin paljon, oli supersiistiä! ;-)
Mentiin koko joukko myös laskemaan koskea. Pelastusliivit ja kypärä olivat tärkeimmät varusteet. Vettä on putouksilla nyt erittäin paljon ja kosken pyörteet olivat todella voimakkaita. Turvaohjeiden jälkeen kävelimme alas "rotkoon" varmaan puoli tuntia oksista tehtyjä erittäin jyrkkiä portaita pitkin, moni loukkasi itsensä jo tässä vaiheessa. Meidän vene kaatui koskenlaskussa kaksi kertaa ja kummallakin kerralla meinasin melkein hukkua.
Ensimmäisen kerran jäimme Hennan kanssa molemmat jumiin veneen alle, paniikki iski ja happi meinasi loppua. Muut alkoivat vaan ihmettelemään että mihin ne suomalaiset nyt hävisivät. Toisella kerralla veneen kaaduttua jouduin pinnan alla johonkin pyörteeseen, mutta onneksi en taas ollut ainut. Vene meni jo kaukana edellä koskessa ja yhdessä yritettiin saada se kiinni, jalat edellä kelluen/uiden, sillä koski on täynnä kiviä ja eikä kosken pyörteet yhtään helpottaneet asiaa. Koskenlasku oli siis todella extremeä! Päivän kruunasi vielä Sunset Cruise ja gintonicit. Mutta siis loppu hyvin kaikki hyvin ;-)
Viktorian putokset oli uskomattomat! En ole koskaan nähnyt mitään niin hienoa! J Siellä oli nyt sadekaudesta johtuen todella paljon vettä ja vesihöyryä, mutta se ei näkyä kuitenkaan paljoa haitannut. Putousten lähellä vettä tuli niin paljon, että tuntui kuin joku olisi kaatanut sitä suoraan ämpärillä päällemme. Näkymät putouksilla ja alhaalla laaksossa olivat suoraan kuin jostain satukirjasta, sateenkaarta unohtamatta!
Me lähdetään maanantaina viikoksi töihin Chikunin Mission Hospitaliin, eli pienen Sambialaisen maalaiskylän katoliseen sairaalaan. Ajomatka täältä Lusakasta on noin neljä tuntia, en malta odottaa! J
xxx
- comments
Tutta Varjo No huh huh. Kyllä on ollut huikeat kokemukset. Elämä muutuu kerta heitolla Jennalla. Siunausta työhönne.