Profile
Blog
Photos
Videos
Hola a todos!
Täällä sitä ollaan, perillä La Serenassa. Matka paikan päälle sujui, no ei nyt ihan mutkitta, mutta yllättävän hyvin kuitenkin. Lähtöpäivänä yllättäen ilmeni, että lääkkeet ovat kuitenkin varustettu väärällä päivämäärällä (terveisiä vaan Turun apteekkiin, siihen palvelevaan sellaiseen), joten osa piti jättää kotiin. Miten ne saadaan minulle, no se selvinnee jossain myöhemmässä jaksossa. Matkalla lentokentälle tuli vielä luettua viikon vanha maili Chilestä, jossa pyydettiin mm. ilmoittamaan saapumispäivä.. Onneksi olin varautunut ajomatkaan kera mokkulan. Ja koskaan en tee mitään viime tipassa, ei kuulu tapoihin!
Lentokentällä oli hirmuinen ruuhka, tottakai kun olin lähdössä juuri siihen parhaaseen aikaan; sunnuntaina ja lennon lähtöaika sopivasti iltapäivällä. Tällä kertaa olin ajoissa, ihme sinänsä. Turvatarkastuksen jälkeen jäi vielä hurjat 30 minuuttia aikaa juosta lähestulkoon sille viimeiselle portille mikä on olemassa. Ehti sillä matkalla joku jo kaupata huipputarjouksessa olevaa Hesariakin. Eivät kuitenkaan luvanneet toimittaa osoitteeseen x Chileen kyseistä lehteä, ihme touhua ;)
Ensimmäinen määränpää oli Madrid, jonne lento kesti nelisen tuntia. Onnekseni sain kerrassaan loistavan paikan siiven eli varauloskäynnin kohdalta ja naapurikseni kaksi penkkiä vievän henkilön. No, eipä tuo nukkumistani haitannut. Suuremmaksi kärsimyksen aiheuttajaksi koitui edessäni istuva, "lievästi" lannalta tuoksahtava pariskunta matkalla "ihanalle pariskunta-kaupunkilomalle ihanaan Madridiin moneksi viikoksi". Toivon, ihan vain madridilaisten ruokahalut säästääkseni, että heidän ihanassa residenssissään ovat myös ihanat suihku ja saippua.
Madridin lentokenttä olikin mielenkiintoisempi kuin mitä muistini syöverit minulle olivat tarjonneet. Mielenkiintoa lisäsi se, että sekä allekirjoittanut että nelihenkinen perhe eivät mahtuneet busseihin. Naurussa oli pidättelemistä kun me viisi seistä tönötimme lentokoneen poistumisportailla odottamassa bussia vain meitä viittä varten. Kentälle sisälle päästyä jännitys kohosi entisestään, kun taulussa luki lähtöaula U. U? Mitä ihmettä. Kyltit kohti U-aulaa yrittivät innokkaasti ohjata minua kohti liukuportaiten ihmemaata ja maan alle. Ristin merkki ja menoksi. Maan alta löytyi, no, mitä sitä nyt voisi kuvitella isossa kaupungissa maan alta muuta löytyvän kuin metro. Metrolla pääsikin sitten seuraaviin liukuportaisiin ja työhönsä kyllästyneiden espanjalaisten vartijoiden luo. Ja passi kiitos, kas kun eivät hammasharjaani halunneet. Tosin sekin olisi varmaan löytynyt nopeammin kuin passini sieltä jostain syvältä, mihin sen olin näpsäkästi tallettanut. Kas, kaunis 8.luokan kuvani olkaa hyvät, ja taas tunkemaan passia paikkaan nimeltä hyvä säilö.
Aulassa U oli kuoleman hiljaista. Ihmisten määrän pystyi näyttämään kahden käden sormilla, jos työntekijöitä ei laskettu. Tosin kuka hullu sitä keskellä yötä tönöttäisikään aulassa U, mikä jo itsessäänkin kuulostaa typerältä. Aikaa lennon lähtöön oli vielä pari tuntia. Kylmälaukussani, siinä hienossa eli super rumassa ihan tätä varten hankitussa, lääkkeeni huusivat hoosiannaa. Rohkeutta pappa, ja kysymään kahvilan selvästikin ylitöissä olevalta naisihmiseltä josko olisi mahdollista laittaa kylmäkalle jäätelöiden sekaan. Onnistuihan tuo. Odotteluaikaa lentojen välillä oli hieman liikaa, ainakin puhelinlaskun kannalta.
Iberia osoittautui positiiviseksi yllätykseksi, liekö johtunut siitä että olin varautunut pahimpaan. 13,5 tunnin lentoajasta 11h vietin uskoakseni nukkumatin, tai jonkin vastaavanlaisen mielikuvitusolion seurassa, joten pahaa sanottavaa kyseisen lentoyhtiön matkustusmukavuudesta ei ole. Tiedä häntä mitä kaikkea siellä sitten on tapahtunut, itse vietin lentoni oikein rattoisasti. Juomien tilaaminen espanjaksikin onnistui oikein hyvin (kukapa ei tuntisi lausetta: una cerveza, por favor). Vieressäni istui ilmeisestikin chileläistä verta suonissaan kantava naishenkilö Lontoosta. Siinä sitä sitten heitettiin small talkia lontooksi viimeiset pari tuntia lennosta ja ihailtiin Andeja yläilmoista.
Lento laskeutui Santiagoon paikallista aikaa 7.30. Pienehkössä horkassa kompuroin kaikkien käsimatkatavaroideni (joihin siis laskettiin takki, reppu, kylmälaukku ja kannettava tietokone) kanssa muiden perässä kohti passikontrollia/maahantulotarkastusta, mikä ikinä viralliselta nimeltään liekään. Tämän jälkeen suureksi hämmästyksekseni ylipainoa vastaan taisteleva laukkuni tuli hihnalta! Tilastoykkönen löi minut ällikällä. Ja voi kuinka ihanaa olikaan raahata nyt myös tätä laukkua mukanaan kohti tullia. Ja jotteivät asiat sujuisi liian helposti, saatika muulina olo helpottaisi, keksivät tullivirkailijat vielä pistää minut avaamaan laukkuni. "Onko laukussasi elintarvikkeita, kuten leipää tai muuta vastaavaa?" Ei, ei ole. Neuloja riittää vaikka muille jakaa, mutta leipää ette sieltä löydä murustakaan. Onnekseni olin varautunut tälläisenkin tilanteen varalta, ja ojensin mahtavan, jopa chileläisellä postimerkkileimalla, varustetun lappuni kaikkine mahdollisine allekirjoituksineen mitä Suomesta käsin voi moiseen lääkärintodistukseen saada. On se luojan lykky olla virallisesti sairas :D
Poistumisaulassa vastassa oli monen montaa lapullista heppua, joiden tulvan läpi kahlattuani törmäsin taksikuskien muuriin. Voi niitä innokkaita. Selvisin kuin selvisinkin siitäkin rytäkästä sivummalle hetkeksi hengähtämään ja lieventämään painolastia. Kello lähestyi yhdeksää aamulla, ja jotenkin olisi selvittävä vielä La Serenaan asti. Vaihtoehtoja ei ollut kovin montaa, ja päädyin niistä nopeampaan. Kimpsut ja kampsut kouraan ja muulin hommia hoitamaan eli kohti chileläisen LAN-lentoyhtiön toimipistettä. Sain kuin sainkin lipun lennolle, joka lähtisi kello 10. Pientä murhetta vain aiheutti se, että lennon buukkaus alkaisi 10 min päästä ja sisämaan lentojen check-in-piste sijaitsi toisessa päässä aulaa. Tuli todettua, että kyllä siihen muuliinkin vauhtia saadaan, vaikkei se tunnetusti kovin ripeäkinttuinen otus olekaan. Henkihieverissä ja yltä päältä märkänä saavuin lähtöportille 20B kymmenisen minuuttia myöhässä. Pieneksi ihmetyksekseni lentoni lähtöportti oli kuitenkin 20A, josta minut erotti seinän verran lasia eikä konetta näkynyt mailla halmeilla. Portilta 20B löytyi kuitenkin erittäin epäystävällisen näköinen rouvashenkilö, joka tiesi kertoa että kone on myöhässä. No, tulipa päivän kalorit poltettua siinäkin hässäkässä.
Lento La Serenaan kesti 45 minuuttia suunnilleen, ja on sarjassaan erikoinen lento sillä en nukkunut silmäystäkään. Yksi merkintä historian kirjoihin. La Serenan lentokenttä oli pieni, todella pieni. Koneesta käveltiin sisälle huoneeseen, josta napattiin laukut (tulivat sentään pienellä hihnalla). Myöskin tällä kertaa laukkuni saapui minne piti, mahtavaa! Ulkona paistoi aurinko ja ilma oli suhteellisen kuuma. Taksi hostellille, tavarat huoneeseen ja ueloes.
Päivän tarkoituksena oli vielä tavoittaa yliopiston kv-koordinaattori, mikä osoittautui mahdottomaksi. Tapaamisaika 5p.m.-7p.m. taisi olla oikeasti siinä 6-8 välillä. Matkalaisen odottelukiintiö alkoi kuitenkin olla sen verran täyteen ahdettu, että puolentoista tunnin odottelun jälkeen päätin lähteä suunnistamaan takaisin hostellille apulaisenani saamani kartta. Melkein ei lasketa, vai miten sitä sanotaan.. Eli en eksynyt, se oli vain melkein. Jos nyt hieman kiertää ympyrää, niin voihan sitä ajatella vaikkapa kuntolenkkeilyksi :) Lenkkeilyn jälkeen on kuitenkin mukava käydä suihkussa.. paitsi jos sieltä ei tule lämmintä vettä pisaraakaan. Eipä siinä, onhan sitä joskus tullut avantoonkin pulahdettua. Väsynyt matkaaja sammahti (ei oteta kirjaimellisesti) jo puoli kahdeksan aikoihin maanantai-iltana.
- comments