Lauantai 23.1.2010: Kultainen kolmio piirtyy valmiiksi

Miellyttävä kuljettajamme vei meidät aamulla katsomaan hindutemppeliä, joka olikin näkemisen arvoinen. Se oli pyhitetty Siwa-jumalalle. Matkalla temppelille näimme Royal Albert Hallin, jonka ympärillä parveili käsittämätön määrä puluja. Elämä 3,5 miljoonan asukkaan Jaipurissa kukki vähintään yhtä värikkäänä kuin Delhissä, ja maantiellä kulkivat toistensa seassa niin norsut ja kamelit kuin erinäköiset autotkin. Kuorma-autojen paljous oli välillä samanlainen kuin Nuijamaan rajanylityspaikalla. Delhiin saavuttuamme ilma muuttui savuiseksi ja likaiseksi, ja viimeinenkin kappale kirkasta taivasta katosi näkyvistä. Kuljettajalla olisi ollut Jaipurissa tiedossa vielä muutama mukava basaari, mutta kieltäydyimme kohteliaasti menemästä enää yhteenkään liikkeeseen; olimme jo toissapäivänä vastanneet yhteen ääneen kieltävästi kuljettajan asiaa koskeneeseen tiedusteluun. Tuttuun hotelliin, vaikkakin eri huoneeseen, saavuttuamme kävimme buffetillallisella ja mietimme mukavan kuljettajamme tipin suuruutta ja tippijärjestelmän raadollisuutta yleensä. Intiassa, jossa yksi euro vastaa arvoltaan noin 70 rupiaa, tulotaso on järkyttävän alhainen länsimaiseen tulotasoon verrattuna, ja ihmiset ovat liikuttavan ystävällisiä pienenkin tipin toivossa.

Turisti on Sir tai Madame, jonka laukut kannetaan autoon ja sieltä pois, jonka vointia ja tyytyväisyyttä tiedustellaan koko ajan ja jonka tyytyväisyys määrää myös palvelijan onnellisuuden (niin meidän ainakin annettiin ymmärtää). Palvelijan naamasta näkee kyllä heti, miellyttikö tipin määrä vai ei. Tipin antaja on kohtuuttomassa asemassa ajatellessaan, että hänen tulisi päättää siitä, kuinka hyvin toinen on onnistunut tehtävässään ja kuinka paljon tälle tulisi tippiä antaa. Tuskaa lisää se, että suuri osa ihmisten tuloista tulee tipeistä. Emme pitäneet myöskään jatkuvasta huijatuksi tulemisen tunteesta, vaikka kaikki tuntuivatkin pitävän meistä (useampi taisi kyllä kuvitella meitä venäläisiksi, mikä on kai yleisempikin uskomus maailmalla). Kiltti ja meistä aidosti huolehtivan tuntuinen kuljettajamme oli korvaamaton apu maassa, jossa liikkumisesta ei muuten olisi tullut mitään; en tiedä, milloin joku seuraavaksi kysyy meiltä "Sir, olenko nyt vapaa?". Matkatoimistollemme Kilroylle voisi esittää kritiikkiä siitä, että paikallisen matkanjärjestäjän (STIC) tulisi informoida asioista paremmin niin hotelleita, kuljettajia kuin meitäkin. Turha säätäminen, jossa kukaan ei tunnu tietävän mitään, on rasittavaa ja kaikkien kannalta ikävää.