Profile
Blog
Photos
Videos
Maanantai 18.1.2010: Maailmanympärimatkan loppuhuipennus: Intia
Istumme pimeässä autossa matkalla Agrasta Jaipuriin. Matkanteko on yhtä suurta seikkailua, sillä liikenteessä ei ole minkäänlaisia sääntöjä. Vähän aikaa sitten moottoritien vasemmanpuoleisella kaistalla (Intiassa on brittiläisen kansanyhteisön maiden tapaan vasemmanpuoleinen liikenne) ajeli vastaan autoja, mikä saisi Suomessa aikaan lehtiotsikoita mutta on Intiassa jokapäiväistä. Autoissa on turvavöitä, mutta niitä ei käytetä. Voisi kuvitella, että istuisimme autossa pelosta jäykkinä, mutta ei: meillä on hyvä kuljettaja, joka tekee kaikkensa, jotta meillä olisi kaikki hyvin. Hän on välillä lähes akrobaattisesti ohjannut autoa kaoottisessa liikenteessä, jossa liikkuu kaikkea, mitä vain voi kuvitella: ihmisiä, eläimiä, polkupyöriä, moottoripyöriä, rikshoja, traktoreita, kuorma-autoja, linja-autoja, erinäköisiä henkilöautoja yms. Kaupunkien välinen maantie saattaa välillä kutistua pahaiseksi kylätieksi, jonka varrella näkee elämän kaikissa muodoissaan. Säiden puolesta tammikuu on Intian-vierailulle kuitenkin onneksi optimaalinen ajankohta: ei ole uuvuttava helle eikä monsuunisateiden aika.
Olimme aamulla käyneet Kaarinan kanssa läheisessä ostoskeskuksessa postittamassa kortteja ja ihailemassa Australian mahtavaa hedelmävalikoimaa. Lento Sydneystä Hongkongin kautta Delhiin oli pituutensa vuoksi raskas, vaikka lentoyhtiöt Qantas ja Cathay Pacific selvisivät osuuksistaan hyvin tai vähintäänkin kohtalaisesti; jälkimmäinen ei ollut mikään nautinto. Qantasin lennolla oli miellyttävä matkustaa. Erikoista lennolla oli se, että koneessa oli lentoemäntien sijaan lentoisäntiä, vanhempia herrasmiehiä, joita harvemmin näkee matkustamotehtävissä. Hongkongista Delhiin lähtevä lento oli helppo tunnistaa jo matkustajien profiilista. Pysähdys Hongkongissa oli lyhyt, sillä lentojen välillä oli vaihtoaikaa vain noin tunnin verran. Matkatavarat saapuivat silti onnellisesti Delhiin, jonka lentoaseman matkatavarakarusellissa vierähti kyllä tovi jos toinenkin. Olimme väsyneitä ja kylmissämme, sillä Intiassa oli talvi. Etsin viimeisillä voimillani ulkopuolella odottavien (useamman kymmenen) kuljettajien joukosta sen, jonka lapussa luki oma nimeni, ja niin alkoi automatka kylmän ja sumuisen kaupungin halki hotelliin.
Jo aamuyön hämärissä pystyi päättelemään, että olimme saapuneet aivan toisenlaiseen maailmaan kuin mistä olimme lähteneet. Australian lämpöä ja tuttuja ihmisiä tuli ikävä. Olimme matkalla suureen tuntemattomaan. Intiassa saattoi tapahtua mitä vain, ja meitä oli peloteltu erilaisilla sairauksilla ja turvallisuusriskeillä niin, että keskeisin tavoitteemme oli yksinkertaisesti selvitä maassa sunnuntaihin asti. Opin, että jokainen päivä on suuri seikkailu: aamulla ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan, ja odottamattomia käänteitä sattuu koko ajan. Siinä on kuitenkin myös maan viehätys: Intiassa täytyy vain uskaltaa heittäytyä vietäväksi ja kerätä kokemuksia kaikilla aisteillaan. 'Intiaa ei voi ymmärtää, ellei siellä ole käynyt' on usein käytetty kuvaus maasta, mutta se pitää hyvin paikkansa. Maanantai-illan ja tiistaiaamun kylmissä hämärissä, oikuttelevan pohkeeni kipeydyttyä jälleen, ymmärrys oli kaikesta huolimatta vähissä, ja päällimmäinen tunne oli halu palata kotiin.
Tiistai 19.1.2010: Ensivaikutelmia Delhistä
Hankkiuduimme vain muutaman tunnin nukkumisen jälkeen hotellin (New Delhi Regent Continental) aamiaiselle, jotta emme olisi nukkuneet sen ohi. Yksinomaan miespuolinen henkilökunta oli ystävällistä, mutta aamiainen ei erityistä ihastusta herättänyt. Meillä ei ollut matkanjärjestäjästä (STIC) muuta tietoa kuin se, että joku oli lähettänyt meitä vastaan autonkuljettajan yöllä lentokentälle. Kuljettaja antoi meille aamuyöllä puhelinnumeronsa, mutta en ymmärtänyt, että hänet olisi täytynyt kutsua paikalle iltapäiväohjelmaksi suunniteltua kaupunkikiertoajelua varten. Hotellin henkilökunta järjesti meille kiertoajelun oman kuljettajansa kanssa, ja niin lähdimme saamaan ensikosketusta kaupunkiin, jossa on asukkaita 14 miljoonaa. Ensivaikutelma oli sekava, likainen ja kaoottinen. Tuntui siltä, ettei Delhistä saa minkäänlaista järkevää käsitystä ja että ympärillä näkyi vain köyhyyttä ja kurjuutta.
Kuljettaja (Ali) ajoi meidät Jama Masjid -nimiseen paikkaan, jossa meille selvisi, että olimme saapuneet Intian suurimpaan moskeijaan. Meiltä riisuttiin kengät, ja Helen puettiin asianmukaiseen asuun. Kaikkialle tuli maksaa tippejä. Meidät vastaanottanut opas esitteli lumoavan kauniin itämaisen rakennuksen perusteellisesti, ja saimme kirjoittaa nimemme kirjaan, jota pidettiin profeetta Muhammedin pyhäinjäännösten yhteydessä moskeijan eräässä kulmassa. Rakennus on yksi islamilaisen maailman suurimmista pyhätöistä ja vanhan Delhin maamerkeistä. Kiersimme punaisen linnoituksen (Red Fort) ja pysähdyimme Mahatma Gandhin haudalle, jonka läheisyydessä olivat myös monen muun intialaispoliitikon muistomerkit. Meidät vietiin kuin takaovesta basaariin, jossa tulimme juoneeksi monta kupillista teetä ja tehneeksi kangas- ja korukauppoja tähtitieteellisen summan edestä. Lounaspaikaksi kuljettajamme oli valinnut perinteisen intialaisen ravintolan, jossa tuntui olevan runsaasti muitakin turisteja.
Kävimme vielä Humayunin mausoleumissa, joka on maailmanperintökohde ja eräänlainen Taj Mahalin esikuva, sekä Lodin puutarhassa, jossa alkoi jo olla pimeätä auringon laskettua. Matkalla hotellille näimme iltavalaistua uutta Delhiä, jossa oli runsaasti brittivallan ajoista muistuttavia piirteitä. Alueella oli hienoja hotelleita ja hallintorakennuksia. Intian lipun väreillä valaistu Indian Gate muistutti erehdyttävästi Pariisin Riemukaarta. Hotellilla kohtasimme murheen murtaman miehen, eilisiltainen kuljettajamme, joka kertoi olevansa yhtiön kuski ja odottaneensa meitä tai soittoamme hotellilla koko päivän. Asiaa selvitellessämme puhuin puhelimessa myös salaperäisen STIC-yhtiön edustajan kanssa. Kuljettaja sanoi tulevansa noutamaan meitä aamulla opastetulle Delhi-kierrokselle ja vievänsä meidät sen jälkeen Agraan. Olimme saaneet ensikosketuksen brittiläisen kansainyhteisön 'kuningattaren jalokiveen'.
Keskiviikko 20.1.2010: Ihmeiden Intia
Perehdyimme aamulla lähemmin vanhaan Delhiin, jonka kapeilla kujilla oppaanamme toiminut nuori mies kierrätti meitä rikshoilla. Kierros alkoi sumuisesta Red Fortista. Vanhan kaupungin kujilla oli päivä vasta alkamassa: kadut alkoivat täyttyä nuotioiden äärellä värjöttelevistä ihmisistä, kuormiaan purkavista kaupustelijoista sekä erinäköisistä kulkupeleistä. Jotkut olivat jo ehtineet parturiin asti. Talojen katoilla juoksenteli apinoita. Opas vei meidät vanhaan hindutemppeliin, jossa meille avautui hindulaisuus kaikessa värikylläisyydessään ja mystisyydessään. Temppeli oli hyvin kaunis, ja siellä heräsi halu tietää enemmän hindulaisesta uskonnosta sekä sen jumalista ja tavoista. Kävimme torilla, jolla myytiin mm. mausteita, ja useissa eri temppelissä, joissa kaikissa vallitsi hartaan kaunis tunnelma. Joissakin temppeleissä täytyi ottaa jalasta sekä sukat että kengät, mutta senkin teki mielellään, kun tiesi, minkälaisia kulttuuriaarteita olimme tutkimassa. Tunnetuin hindutemppeli, jossa kävimme, oli nimeltään Laxmi Narayan. Vanhan kaupungin kierros päättyi basaariin, jossa tuli tehdyksi lisää vaatehankintoja. Helen hankki mm. sarin.
Uuden Delhin nähtävyyksistä tutustuimme Lotus Templeen, jonka ensivaikutelma muistutti erehdyttävästi Sydneyn oopperataloa. Temppelin ajatus on olla yhteinen hiljentymispaikka kaikkien uskontojen edustajille, ja se ihastutti pelkistetyllä kauneudellaan. Voisi kuvitella, että Delhin kokoisessa kaupungissa olisi enemmänkin kuin yksi ravintola, mutta niinpä vain päädyimme lounaalle samaan hyväksi havaittuun paikkaan kuin edellisenä päivänä. Lounaan jälkeen näimme vielä 26.1. vietettävän kansallispäivän suureen paraatiin valmistautuvan hallintokaupungin, jossa sijaitsevat Intian parlamentti ja hallitusrakennukset. En voinut olla hymyilemättä sille, että Intian kokoisessa maassa kansanedustajien lukumäärä on 542 ja Suomen kokoisessa maassa 200, väestösuhde kun on jotakin aivan muuta. Hyvästelimme oppaamme jatkaaksemme oman kuljettajamme kyydissä Agraan. Matkalaukku köytettiin intialaiseen tapaan auton katolle, jossa se sai kokea niin kaupunki- kuin maantieliikenteen aitiopaikalta.
Matka Delhistä Agraan oli suuri seikkailu, jota ei malttanut olla silmät pyöreinä seuraamatta. Maantien varrella näki elämän kaikissa muodoissaan. Mietin jo hetken, mitä eläintä en olisi matkan aikana nähnyt: lehmiä, lampaita, sikoja, aaseja, hevosia, koiria, apinoita, kameleita ja riikinkukkoja, kaikki kuljeksimassa vapaina ihmisten seassa. Mietin myös, mitä kulkuvälinettä en olisi matkan aikana nähnyt tien päällä. Reitti kulki läpi lähiöiden ja kylien, joissa kaikki elämä tuntui keskittyvän tien varteen. Liikenteessä, jossa ei ole sääntöjä, soivat torvet yhtenään; useimpien ääni muistutti vapputorvea tai jotakin sen tapaista. Ei voi kuin hämmästellä liikenneonnettomuuksien vähäistä määrää Intiassa. Matala elintaso näkyi kaikkialla, ja kaupustelijoita ja kerjäläisiä oli koputtelemassa auton ikkunoihin lähes jokaisessa pysähdyksessä. Sydäntä särkevimpiä olivat suurisilmäiset lapset, joita vanhemmat kuulemma käyttävät keinoja kaihtamatta hyväkseen saadakseen lisää tuloja. Kuin vastakohtana kaikelle muulle näkyi tien laidoilla ja talojen seinissä yksityisten koulujen ja Nokian tapaisten yritysten mainoksia (suomalaiset hissit tuntuvat myös olevan suosiossa Intiassa). Saavuimme Agraan (hotelli Pushp Villa) iltahämärissä ja tilasimme huonepalvelusta pientä iltapalaa. Hotellin lähes pelkästään miespuolinen henkilökunta oli jälleen hyvin ystävällistä.
- comments