8.1.2010 / klo 12.30pm / MC Finland vs. rynnakkokivaari-faistisotilaat

Edellispaivana palasin tosiaan Chiang Raihin, ja bookkasin taalta viela roomin, tarkoitus oli irrottaa seuraavana aamuna Laosin rajalle. Illalla kuistilla kirjaa lueskellessani kuitenkin samaan Guest Houseen ilmestyi kaksi Suomalaista jatkaa, joiden kanssa lahdettiin iltabisseille. Kerroin jatkille tripistani vuorille, mista tietysti ottivat huumaa. Paatettiinkin, etta jaan viela pidemmaksi aikaa tahan kaupunkiin ja lahdetaan seuraavana paivana Suomi-porukalla ajelemaan pyorilla ympari maakuntaa! Ja nain toimittiin.

Aamulla etsittiin kaikista vuokraamoista parhaat ja isoimmat pyorat, ja plaanattiin kartalta reitti. Ensimmaiseksi ajettiin idan kautta Kultaiselle Kolmiolle, joka on siis Myanmarin, Laosin ja Thaimaan yhdeinen rajapyykki. Silkka turistirysa. ja ajomatka sinne ei ollut mitenkaan ihmeellinen. Valissa kaytiin kerran syomassa ja pysahdyttiin kuvaamassa jotian hienoja kohtia, yksi seurueesta oli innokas fotari.

Triangelilta lahdettiin kurvaamaan kohti niita kunnon vuoria, eli ihan pohjoista Myanmarin borderia pitkin lanteen. Matkalla tajuttiin, etta meilla ei muuten kellaan ollut sitten passeja mukana! Yhdella tais olla kopio passista ja yhdella ajokortti, mulla ei mitaan identifikeissonia muistuttavaakaan! En tajua, miten sellaset voi unohtaa ottaa mukaan. Tajuttiin, etta jos poliisit tai sotilaan pysayttaa, ollaan todella liemessa.. Ja tottapa tosiaan, heti kun paastiin vuoristoon Myanmarin rajan tuntumaan, ilmestyikin mutkan takaa eteen tiensulku jossa pyori maastopukuisia sotilaita, jotka tietysti pysaytti meidat! Voin kertoa, etta hiukan allekirjoittaneella nousi pala kurkkuun, kun ensimmainen kommentti naiden fasistien suusta oli "Passport!". Jotenkin uskomattomalla tavalla paastiin luimimaan tilanteesta, kun paniikissa kaivoin taskusta kartan ja rupesin vaan nayttamaan kartalta jotain pistetta ja sonkottamaan "lost lost, we most go to that place, where is it" jne enka antanut virkapuvuille ollenkana suunvuoroa. Olimme jo ottamassa irti tilanteesta ja lahtemassa vaan takaisin tulosuuntaan, kun yhtakkia jatkat nostivat puomin ja paastivat meidat ajamaan sisaan! En oikeen tieda etta mita tapahtui, mutta nain kuitenkin kavi, ja matka jatkui!

Ei oltu tassa vaiheessa ihan varmoja, etta ollaanko enaa edes Thaimaan puolella, vai eksyttiinko Myanmarin puolelle.. ja ilman passeja! Hetkenpaasta nahtiin pieni kylan tyyppinen, ja paatettiin pysahtya ottamaan muutama foto. Vedettiin pyorat parkkiin tien reunaan, mutta todettiinkin aika nopeasti etta ei tarviikkaan ottaa kuvia! Puskista nimittain ilmestyi valittomasti maastopukuisia miehia rynnakkokivaarit kadessa meidan ymparille mesoamaan! Oltiin ilmeisesti vahan vaaran kylan kohdalla, olikohan joku opiumin salakuljettajien levahdyspaikka vai mika, sita en tieda. Mutta jotain hamaraa siina kylla taisi olla! Taas kartta vaan kateen ja pokkana osottamana kartalta jotain spottia ja selittamaan. Kylmat hikikarpalot valui otsalta mutta pokka piti ja lopulta kivaarimiehet nayttivat meille viela oikean suunnan ja paastiin jatkamaan matkaa! Reitin varrella tuli viela muutamia tiensulkuja, mutta niista paastiin ajamaan aika helposti lapi kun tietysti olettivat, etta meidat on tarkastettu jo aikaisemmilla tsekkareilla.

Maisemat oli niin mielettomat, vuoret korkeita ja rehevia. Tuli ihan mieleen kun ois ollu Jurassic Park-leffassa! Ja parasta oli se vapaudentunne, kun sai moottoripyoralla kurvailla vailla maaranpaata. Hirveesti ei kylla uskallettu jaada kuvia ottamaan mihinkaan, mutta muutaman kerran oli niin hienot maisemat etta oli vaan pakko! Kerran huomattiin taas, etta juuri sen spotin lahella, mihin pysahdyttiin kuvaamaan, olikin joku tahystystorni josta joku jatka juuri oli ottanut meidat piikille, joten lahdettiin aika hataisesti jatkamaan matkaa..

Jossain vaiheessa loydettiin tiemme lahemmas sivistysta alueelle, joka oli jo hiukan sen oloista, etta siella liikkui muitakin ihmisia kuin vain sotilaita, rikollisia ja salakuljettajia. Loytyi jopa pieni tienvarsitori mista ostettiin paikallista kyrsaa. Ja noustiinpa moottoripyrilla 2900m korkeuteen vuorenhuipulle, eipa ole niin korkealla tullut ennen oltuakaan! Ja oli aika henkeasalpaavat nakymat. Vuoristotautia odotellessa... Alastulomatka vuorilta oli enemmankin ajosta, kuin maisemista nauttimista. Tie oli loistavassa kunnossa, ihan vahan aikaa sitten laitettu asfaltti pintaan, ja riittavan levea. Joten kilometrien lasku hyvaa, mukavan mutkittelevaa alamakea oli ihan siisti ajokokemus! Moottoritielle ehdittiin juuri ennen pimeantuloa, ja aloitettiin tuskallinen, tunnin paluumatka kohti kaupunkia. Oli jo niin hamaraa, etta aurinkolaseja tai kyparan visiiria ei voinut pitaa alhaalla, joten karpaset ja pikkukivet yms pommittivat naamaa, erityisesti silmia koko matkan (seuraavana aamuna oli silma mustana). Hangissa kuitenkin selvittiin Chiang Raihin asti, ja henkilokohtaiseen huoltoon! Palautettiin pyorat, kaytiin kuosittautumassa ja sitten viela syomassa ja imuroimassa yhdet biisonit. Ja uni maistui naiden seikkailujen jalkeen!

Nyt istutaan juuri nettikahvilassa, jatkat jaa tanne viela taksi paivaksi, mutta itse paatin jatkaa matkaa jo tanaan tonne Laosin rajalle ja ehka rajan yli. En tieda yhtaan, koska seuraavan kerran loytyy netti, joten elakaa ihmisiksi, soronoo!

(P.S., kaikille tutuille, erityisesti aidille siella suomessa.. OK, kuulostaa aika hurjalta toi seikkailu, ja niin se olikin! Selvisin kuitenkin hengissa, joten toivon etta jatette kaikki saarnaamiset sikseen, ei meidan ollut tarkotus tollasene paikkaan menna eika sille enaa voi mitaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin!! :)