Profile
Blog
Photos
Videos
Matkapuhelimeni on saanut uuden loppukäyttäjän. Varastettu. Toivottavasti meni hyvään osoitteeseen jollekin sitä oikeasti tarvitsevalle köyhälle… Ei puhelimella niin väliä, uusia saa aina. Ja vakuutus sen kattaa. Mut sim-kortti vituttaa. Harmi.
Mikä menee ylös, tulee myös alas! Hengissä selvittiin takaisin Luklaan, ja paluumatka se menikin kivuttomasti. Koska paluumatkalla ei enää mitään jännää ollut kun samoja jalanjälkiä laskeuduttiin, niin vedettiin ennätyksellisesti koko matka Luklaan kahdessa päivässä! Päivämatkat oli siis todella pitkiä ja jalka lensi ripeään tahtiin!
Luklasta diilattiin lentoliput heti seuraavaksi aamuksi Kathmanduhun. Lento oli hauska kokemus, sillä kone oli pikkuruinen, 80-luvun kaksipotkurinen Dornieri , johon mahtui lisäksemme 10 muuta matkustajaa. Keulittiin tietysti etummaisille paikoille heti pilotin taakse. Matka kesti n. 30min, ja korkeutta parhaimmillaankin oli vain n. 3km, joten todellakin pujottelimme vuorten välistä! Välillä oli siistiä, kun molemmilla puolilla kohosi vuorten seinät niin lähellä, että olisi voinut melkeen koskea!
Kentällä repunkantaja huomasi mun repun sivutaskussa kuivalihapaketin, ja kysyi voisiko hän saada palan sitä tipiksi rahan sijasta. Jätkä oli ikionnellinen kun annoin pienen kourallisen! Ja taksikuskimme näki tapahtuman, joten maksuksi hänkin halusi kuivalihaa. Sehän passasi..
Taksilla vedettiin dösästeissille, josta hypättiin suoraan Pokharan bussiin. Kivuttomasti n. tunnissa lentokoneen laskeutumisesta oltiin jo taittamassa matkaa Pokharaan, ei huonosti! Matkakin meni leppoisasti, sillä meidän penkeissä sattui olemaan ihan ok jalkatilat ja kerrankin ei ollut niin täyttä, että kukaan olisi tullut syliin istumaan.
Pokhara oli ihan kiva pikku kaupunki järven rannalla. Rantakatu oli sellanen trekkareille suunnattu, missä oli paljon trekkikauppoja ja länkkäriravintoloita ja guest houseja jne. joten otettiin kämppä muutaman korttelin päästä, rauhallisemmalta alueelta (vaikka koko kaupunki oli kyllä rauhallinen, eikä länsimaalaisia kauheasti näkynytkään).
Pokharassa viettämämme kolme päivää oli yhtäjaksoista syömistä (ja ekana iltana myös juomista). Koska ruokavaliomme viimeisen kolmen viikon aikana oli koostunut lähinnä nuudelista, riisistä ja tonnikalasta, kroppa halusi selvästi vähän paikkailua tähän kokemaansa vääryyteen.. Meidät muistetaan varmaan ikuisesti yhdessä kantapaikaksemme muodostuneessa bakeryssä. Myyjien ilmeet oli näkemisen arvoisia, kun tilattiin pöydät täyteen settiä. Ja sitten vielä santsattiin…
Pokharaan mentiin siis chillaamaan ja miettimään että mitäs hittoa sitä seuraavaksi tekisi.. Itse tulin siihen tulokseen, että vaikka Nepal onkin tähänasti kaikista käymistäni maista ehdottomasti paras joka suhteessa, on aika kuitenkin vaihtaa maisemaa. Ja tämä tarkoittaa tietysti viisumihelvettiä. Ja viisumien hommaamiseen piti kääntää kelkka kohti Kathmandun sokkeloisia ja saasteen myrkyttämiä kujia.
Hommattiin siis aamulla itsemme Kathmandun dösään ja aloitettiin siirtyminen kohti pääkaupunkia. Dösämatka alkoi jännissä merkeissä, sillä kuski oli ehkä n. 16-vuotias ja ylettyi juuri ja juuri polkimiin. Lisäksi sillä oli kolme saman ikäluokan kaveria mukana kyydissä kannustamassa. Kaikki merkit viittasivat siihen, että joko jätkä on juuri saanut ajokortin ja tän uuden duunin, tai sitten se on "lainannut" isin työautoa ja lähtenyt kavereineen tekemään vähän taskurahaa. Tämän tiedosti myös monet paikalliset, sillä monet paikallisista jäi suosiolla odottamaan seuraavaa dösää…
Poika osoittautui kuitenkin ihan säntilliseksi kuskiksi saatuaan autoon hiukan tuntumaa. Mutta loppumatkasta, joskus kuuden tunnin ajomatkan jälkeen onni kääntyi. Vastaan tuli rekka joka oli lähtenyt uhkarohkeaan ohitukseen aiheuttaen ilmeisen törmäysvaaran ajoneuvomme kanssa. Taitava kuskimme onnistui kuitenkin vetämään auton pientareelle välttäen törmäyksen. Mutta tälläkin oli hintansa - auton jarrunesteet ruiskahtivat tielle. Siinäpä sitten oltiin…
Todettiin Laten kanssa, että tähän ei jäädä odottelemaan. Kiivettiin katolta hakemaan rinkat alas ja tienvarteen seisomaan - peukalo pystyssä. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun ystävällinen pakettiautokuski pysähtyikin ja poimi meidät kyytiin ja matka jatkui. Autossa tosin jouduttiin istumaan maailman epäergonomisimmassa asennossa pienen lankun päällä, polvet suussa ja selkä menosuuntaan. Onneksi matka ei enää kestänyt kuin pari tuntia.
Kathmandussa ajateltiin, että ei oteta kämppää tällä kertaa hektisestä Thamelista vaan vähän syrjempää, rauhallisemmalta Jochen kadulta. Ekan päivän jälkeen todettiin, että koska meillä on niin paljon juttuja hoidettavana, käytännönkannalta Thamel on kuitenkin järkevämpi valinta. Roudattiin kamat siis sinne.
Ekana iltana tsekattiin, mitä Kathmandun yöelämään kuuluu. Aamulla oli miehekäs darra ja taskussa paperilapuilla paikallisten puhelinnumeroita. EI mitään muistikuvaa että miksi tai kenen. Noh, sama se kun mulla ei enää puhelintakaan ole.
Nyt on kevyt ja huoleton olo - rinkka sisältöineen lähti postipakettina takaisin Suomeen. Tilalle ostin tavallisen pikku selkärepun. Sellasen käytetyn koulurepun näkösen. Kannossa on niin vähän kamaa, että ei tarvii hirveesti huolehtia! Mitä enemmän on omaisuutta, sitä enemmän on menetettävää. Nyt mulla on enää läppärin lisäksi kolme paria sukkia, kolmet kalsarit, kolme paitaa, huppari, housut, kengät, hammasharja, lääkelaukku, hammastahna, rahapussi ja yks kirja. Niillä mennään!Loput kamat kävin myymässä ja yks pussi odottaa hyväntekeväisyys keräykseen kelkkoutumista.
Huomenna pitäis heittää passi Intian konsulaattiin viisumin toivossa. Jos kaikki menee hyvin ja myöntävät viisumin, näillänäkymin ylihuomenna alkaa matka kohti Intian rajaa!
P.S. niille jotka ihmettelee miksi blogiin ei enaa tule niin paljon settia, niin vastaus kuuluu:
taalla on sahkot vaan oisin. Joten koneelle ei tule kirjoiteltua paivisin, koska akku ei kesta loputtomiin. Ja sillon kun jotain tekstia on saanut aikaiseksi, niin sen nettiin saaminen on oma projektinsa. Sillon kun netin jostain sattuu loytamaan, on se tolkuttoman hidas, joten sen vahaisen nettiajan kayttaa ensisijaisesti johonkin tarkeampaan. Sorry!
- comments