Profile
Blog
Photos
Videos
Väsymys tuntuu vain yltyvän päivä päivältä, (tällä kertaa syynä lienee hieman venähtänyt Bangkok by night) mutta luksusaamiainen ja temppelikierros kutsuvat. Hotellin aulassa odottelee opas, ja ulkopuolella jo tutuksi käynyt kulkupeli, tuk-tuk. Katuvilinän läpi puikkelehdimme rantaan, josta jatkamme matkaa jokilaivalla.
Hyppäämme kyydistä temppelialueen tuntumassa ja matkalla ihastelemme vielä upeita hedelmä- ja vihanneskojuja. Temppelit sijaitsevat keskellä suurkaupungin vilinää, mutta muurien sisäpuolella vallitsee buddhalainen rauha. Paikka tekee minuun vaikutuksen. Etenkin järjettömän kokoinen kultainen Buddha-patsas jäi mieleen. Patsas ei mahtunut kokonaan kuvaan, vaan tuloksena oli kuvasarja jossa vilahtaa osia Buddhan varpaasta päähän. Vaikuttava näky. Seurasin myös aikani puutarhurin työskentelyä. Vaikkei hortonomia ole lemppariaineitani, tuntui temppelialueen pensaiden leikkuu olevan senverran tarkkaa puuhaa, että pari valokuvaa jäi siitäkin toimituksesta matkamuistoiksi.
Temppeleiden rauhasta siirryimme "paheiselle" Khao San Roadille. Kontrasti näiden kahden maailman välillä oli aikamoinen. Tarvitsin aikalisän, ja se hoitui minkäs muun kuin fish span muodossa. Muutaman euron investointi oli kannattava, fisut popsivat temppelien tomut varpaistani ja matka pitkin Khao San Roadin backpacking-helvettiä saattoi jatkua. Matkaan tarttui muutama parin euron pakollinen t-paita-ostos, minkä jälkeen piti kiireen vilkkaa palata hotellille pakkailemaan tavaroita. Seuraavaksi matkani nimittäin jatkuisi Bangkokin pohjoispuolelle, Singburiin, kauas turistimassoista.
- comments