Tätä aamua on odotettu. Vihdoinkin!! Pääsen paikalliseen kouluun tutustumaan lapsiin ja opettamaan englantia/leikkimään/mitä nyt ikinä keksinkään. Käyn järjestön edustajan Philin kanssa tutustumassa eri luokkiin ja saan halutessani jäädä kuhunkin luokkaan joksikin aikaa tutustumaan/leikittämään lapsia. Koska en tule olemaan paikalla kauan, päätän etten aloita englannin kielioppirakenteista, vaan keskityn peleihin ja yhdessäoloon. Pelaamme tervapataa, hippaa yms. Ilma on kuuma kuin mikä ja naperot ovat niin innoissaan että päivä menee rankasta liikuntasuorituksesta.

Lapset ovat tosi suloisia ja innokkaita tutustumaan. Vaikkei yhteistä kieltä ole, huomaan ettei se menoa haittaa, sillä pelit, ilmeet ja eleet ovat universaaleja. Käyn iltapäivällä lastentarhan puolella ja teemme palapelejä, laulamme (=lapset laulavat ja minä taputan) ja leikimme halihippaa. On ollut niin kiva päivä etten millään malttaisi lähteä. Onneksi huomenna pääsee takaisin!

Illalla kirjoitan muistiinpanoja, luen Lonely Planetia ja valvon muiden kanssa yöhön asti naapuribaarin terassilla. Pelaamme korttia, kuuntelemme musiikkia, kerromme reissukokemuksia ja sellaista. Baarin omistajaa nainen, joka pyöritti aiemmin paria rantabaaria surullisen kuuluisassa Khao Lakissa. Tsunamin myötä meni elinkeino, ja naisen piti aloittaa elämä alusta. Onneksi perhe säilyi kuitenkin hengissä, ja hän on saanut kustannettua molemmat poikansa yliopistoon. Tällaisia tarinoita kuultuaan arvostaa entisestään tämän kansan optimismia ja yritteliäisyyttä. Ostanpa siis toisein Mai Tain :)