Profile
Blog
Photos
Videos
Tammikuu, 4 kuukautta rantagrillaukseen.
Mikä siinä on että mitään ei vaan koskaan tapahdu ennen viime hetkeä? Välillä vaan tuntuu että on fyysisesti täysin mahdotonta tehdä yhtäkään esseetä ajoissa, dealinea edeltävä yö on luotu paniikille ja ne ihmiset jotka aloittavat koulutyönsä kuukausia etukäteen uhmaavat universumin lakeja. Sitäpaitsi se ihana tunne kun essee kolahtaa palautuslaatikkoon ei voi tuntua yhtä euforiselta jos sitä ei edellä paniikinsekainen aamuyö ja mitättömän lyhyet yöunet. Ei kovin euforinen on myös se tunne kun kävelee tietokoneluokkaan vain havaitakseen että myös ensimmäisen vuoden opiskelijoilla on deadline ja pieni lauma on päättänyt laittaa ei niin viisaat päänsä yhteen ja valloittaa kyseisen huoneen koko yöksi. Yhdeksältä aamulla ties kuinka monen energiajuoman ja sipsipussin jälkeen hysteria oli käsinkosketeltavaa. Onneksi tietokoneluokkia on useampia. Koko tammikuu on siis sujunut pienessä paniikissa, joululoman jälkeen esseiden hyökyaalto syöksyi päälle täysin odottamatta. Joskus sitä miettii että deadlineihin tulee keskityttyä vähän liikaakin. Esimerkiksi kun näkee hyvän ystävänsä ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon, tai kun huomaa poistuneensa kotoa työpöydän äärestä muutamaan viikkoon ainoastaan luentoja tai töitä varten. Myös kroppa antaa välillä hienovaraisia vihjeitä. Jos nukahtaa kahdeksalta illalla kahdesta espressokupillisesta huolimatta ja sairastuu sillä sekunnilla kun antaa itsensä rentoutua pitäisi varmaan osata hiljentää tahtia. Katselin kauhulla myös ystävieni elämää. Pitkiä öitä, lyhyitä yöunia, väsyneitä ilmeitä ja toistuvia flunssia. Samalla kun saarnasin loppuunpalaneen näköiselle ystävälleni rentoutumisen ja yöunien tärkeydestä tajusin ettei omakaan tahtini ole ollut kovin paljon järkevämpää. Päätin siis pitää pienen tauon ja nauttia Bournemouthin viihdykkeistä. Vietimme pitkän päivän rannalla, kävin kevein sydämin treenaamassa kunnolla, pidimme tyttöjen illan, kävimme brunssilla ja katsomassa 3D elokuvan, vietin kokonaisen päivän yliopistolla saamatta mitään aikaan ja yrittämättä sen kummemmin, ei kovinkaan uusi temppu tosin, ja juhlimme kämppäkaverimme syntymäpäivää koristelemalla kotimme ja poikaystäväni syntymäpäivää ystäviemme kanssa varaamalla erillisen huoneen intialaisesta ravintolasta. Siinä pöydässä istuessani mietin miten nopeasti tämäkin vuosi on mennyt. Kuuntelin hymyillen kuinka malesialainen ja italialainen ystäväni taistelivat kukin maansa ruokakulttuurin puolesta, annoin kiitollisena intialaisen ystäväni selittää minulle ruokalistan sisältöä ja lopulta vain tilata ruokani ja yksinkertaisesti nautin stressittömästä yhdessäolosta. Samalla tosin tajusin että vuosi on todella edennyt huumaavaa tahtia ja pian koittaa jo kevät, se kuuluisa rantagrillaus ja aika lähteä. Ja vaikka olemmekin toki täällä yliopistoa varten, joskus oleelliset asiat jäävät kaiken sen stressin alle. Niinkuin usein muutenkin elämässä, stressi velvollisuuksista jättää alleen ne asiat joilla loppujen lopuksi on merkitystä. Tästä alkaa siis kapina ja uusi yritys paremmin organisoituun, sosiaalisempaan ja stressittömämpään elämään. Ainakin siihen asti kunnes seuraava deadline häämöttää nurkan takana...
- comments