Fountains Hotel sijaitsi Kapkaupungin ydinkeskustassa, St. George´s Mallilla. Huoneeni oli siisti ja miellyttävä ja aamiainen runsas; kiinnitin huomiota jo retkellä esiintyneeseen tapaan tarjoilla juusto raasteena myös hotelliaamiaisella. Ajatuksenani oli kivuta Pöytävuorelle heti ensimmäisenä päivänä Kapkaupunkiin saavuttuani, mutta kurkistettuani ulos hotellin aamiaistilasta havaitsin, että ulkona tuuli niin voimakkaasti, ettei vuorelle nouseminen ehkä ollut viisasta. Myöhemmin kävi ilmi, ettei se ollut mahdollistakaan, mikäli halusi käyttää Cable Caria, sillä Cable Car ei kulkenut voimakkaan tuulen vuoksi. Hyväntoivonniemen luona hiisi lienee vienyt monta retkeä ja myrsky repinyt monta laivaa; niinhän laulussa, jota uutena vuotenakin lauloimme, sanottiin.

Tutustuin hotellin lähiympäristöön pienellä aamukävelyllä, jolla näin mm. Kapkaupungin vanhan raatihuoneen, metodistikirkon ja parlamenttitalon, jonka puistossa seisoi kuningatar Victoria, sama kuningatar, jonka olimme kohdanneet mm. Lontoossa ja Sydneyssä ja jonka mukaan Livingstone oli nimennyt löytämänsä vesiputoukset Sambian ja Zimbabwen (entisen Rhodesian) rajalla. Käyskentelin myös Company Gardensissa, jossa kohtasin valkoisen albiino-oravan. Paraatikadulla nykyisen kaupungintalon edustalla oli käynnistymässä jonkin uskontokunnan järjestämä marssi, jota varten torilla harjoittelivat torvisoittokunta, naiskuoro ja lasten tanssiryhmä. Asut olivat värikkäät ja kokonaisuus toi mieleen partioliikkeen. Eräs paikalle osunut skotlantilainen herrasmies kertoi kaupungintalon edessä olevan patsaan esittävän kuningatar Victorian poikaa, kuningas Edwardia. Kävin myös katsomassa Hyvän toivon linnaketta, vanhaa buurilinnoitusta, jonka hollantilaiset olivat aikoinaan rakentaneet. Pöytävuori oli edelleen pilvessä, mutta Leijonanpää, toinen huippu, pilvetön.

Päätin käyttää hyväkseni monessa muussakin maailman kaupungissa kulkevaa Hop On / Hop Off -bussia, jonka punaisella ja sinisellä reitillä näki merkittävän osan kaupungin nähtävyyksistä ja kuuli selostukset haluamallaan kielellä; suomi ei ollut valikoimassa, mutta ruotsi kyllä. Tässä yhteydessä mainittakoon matkan kokonaisuutenaan olleen erinomaista paitsi englannin myös ruotsin kielikylpyä, eikä tarvinnekaan erikseen mainita, miten paljon ajatukset ja näkökulmat maailmaan jälleen avartuivat. Päivä oli lämmin, ja tuulet alkoivat vähitellen hellittää. Näköalakierroksella tekivät erityisen vaikutuksen kaupungin itäiset rannat, joita hulppeampia on vaikea kuvitella missään näkevänsä. Rannoilla voi bongata kuuluisuuksia aina kuninkaallisista alkaen, mutta yksityisrantoja ei ole olemassa, vaan kaikki rannat ovat yhteisessä käytössä. Jäin kyydistä Water Frontilla, jossa aikani kierreltyäni söin lounaaksi strutsihampurilaisen. Satamassa otettiin parhaillaan vastaan Volvo Ocean Racen venekuntia: kilpailu alkoi Espanjasta kolme viikkoa sitten. Luin seuraavana aamuna hotellissa lehdestä, että tuulet olivat olleet niin voimakkaat, että matkaan lähteneistä 6 venekunnasta vain 3 oli selviytynyt ensimmäisestä etapista Kapkaupunkiin saakka.

Nobel-aukio, jolle oli pystytetty Etelä-Afrikan neljän rauhan nobelistin Albert Luthulin, Desmond Tutun, FW de Klerkin ja Nelson Mandelan patsaat, oli hyvä johdanto iltapäivän laivamatkalle Robben Islandille, jossa mm. Mandelaa pidettiin pitkään vankina. Minulle oli suositeltu saarella käymistä useammaltakin taholta, ja itse olisin saarelle tekemäni retken jälkeen valmis asettamaan Robben Islandin lähes pakolliseksi matkakohteeksi kaikille, jotka käyvät Kapkaupungissa. Katsellessa kuoppaa, jossa poliittisten vankien käskettiin auringon paahtaessa ilman suojalaseja ja muita työvälineitä rapsuttaa maata ja kantaa ensin kivikasa yhteen paikkaan ja siirtää se sitten huvin vuoksi toiseen paikkaan, ei voinut kuin ihmetellä valkoisen ihmisen mielettömyyttä. Pala meni kurkkuun viimeistään siinä vaiheessa, kun yksi saaren entisistä vangeista esitteli entistä vankilaansa ja kertoi kokemuksistaan saarella. Näimme myös saaren ehkä tunnetuimman nähtävyyden, sellin, jossa Nelson Mandelaa pidettiin vankina monta pitkää vuotta. Saimme suosituksen lukea Mandelan kirjan Long Walk to Freedom, jonka sitten hankinkin matkalukemisekseni lentokentältä. Moni ikuisti koskettavan retken päätteeksi itsensä vapauden portilla.

Kysyttäessä, miten entiset vangit ja entiset vartijat voivat nykyisin elää saarella sulassa sovussa keskenään, saimme vastaukseksi, ettei tulevaisuutta voi perustaa väkivallalle. Moni musta ei olisi malttanut olla kostamatta valkoisille vallanpitäjille kaikkea sitä, minkä olivat vuosien varrella kokeneet, mutta järki voitti: lapsiemme tulee voida elää rauhallisesti yhdessä huolimatta siitä, mitä heidän vanhempansa ovat toisilleen tehneet. Nobelin rauhanpalkintoa olisi vuonna 1993 tuskin voinut myöntää parempaan osoitteeseen kuin de Klerkille ja Mandelalle, jotka loivat perustan Etelä-Afrikan rauhanomaiselle yhteiselolle, joka taas on edellytys maan taloudelliselle menestykselle ja koko maanosan rauhanomaiselle kehitykselle.

Palatessamme Robben Islandilta pilvet olivat lähes väistyneet Pöytävuoren yltä. Rannalla hohti ilta-auringon loisteessa Cape Stadium, jolla pelattiin vuonna 2010 jalkapallon MM-kisojen loppuottelu. Vietin illan Waterfrontilla tutustuen kauppaliikkeisiin, joista monessa oli jo joulu. Maailmanpyörä oli valaistu jättimäiseksi timanttisormukseksi. Kävin etsimässä Afrikan tähteä eräässä liikkeessä, jossa oli myös "jalokivimuseo", ja söin illallista ravintolassa, jossa ruokalistalla oli mm. strutsia, krokotiiliä, pahkasikaa ja antilooppia. Palasin hotellille taksilla, sillä kaupungilla ei ollut viisasta liikkua jalkaisin iltamyöhään.