Profile
Blog
Photos
Videos
Mt McKinley, paikallisten Athabaskan-intiaanien mukaan Denali (tarkoittaa suurta), on Pohjois-Amerikan korkein vuori ja kintuissa mitattuna kohoaa 20,320 jalkaan eli 6194 metriin merenpinnasta. Suhteellisella korkeudella eli base campin ja huipun valilla Denali tosin paihittaa jopa Mt Everestin, joka toki sekin melkoisen korkea ja mahtava vuori on, ainakin telkkarin, matkakertomuksien ja kauhutarinoiden mukaan. Ensimmainen McKinleyn huiputtanut ryhma kulkee nimella Sourdough expedition, johon kuuluneet nelja paikallista kokematonta vuorikiipeilijaa saavuttivat huipun kahden miehen, donitsipussin, kaakaomukien ja 14-jalkaisen kuusentyngan kanssa vuonna 1910. Joidenkin lahteiden mukaan ensimmainen oikea nousu tapahtui tosin vasta 1913, uskokoon ken tahtoo.
Kuluneen viikon aikana kavimme alkuviikosta Randallin ja Tanneren kanssa vasta-avatussa Imax-teatterissa Anchoragessa katsomassa the Other Guys -leffan, jossa Will Farrell latelee tuttuja sutkautuksiaan ja yksi jos toinenkin ihminen saa komediapatkista tuttuja iskuja naamaansa. Hengailin myos hyvan kaverini Andrewn kanssa muutamaan otteeseen, seikkailin Hatcher Passin kukkuloilla nauttien Alaskan jylhista maisemista ja vuorista hiihtokavereitteni Andrewn ja Davisin kanssa. Tormasimme samalla myos vanhan kouluni maastojuoksujoukkueeseen ja osallistuimme kannatusmielessa treeneihin vahaksi aikaa, silla valmentajana haari tuttu muinainen Yhdysvaltain historian opettajani. Vaihdoimme kuulumisia Wylien (joka on vanha koulu/juoksu/hiihto/jalkapallokaverini ja nykyinen college-tason juoksija) kanssa ja lyhyen lenkin jalkeen jatkoimme Hatcher Passin tutkimista Andrewn ja Davisin kanssa. Alun maisemien ihastelun jalkeen ajauduimme sumupilveen ja tovin samoamisen seka Taru sormusten herrasta -leikkien jalkeen palasimme takaisin laaksoon ihmisten ilmoille pelaamaan ultimatea Sherrod Fieldseille Palmerin keskustan viereen. Frisbeen heittelyn jalkeen kerasimme joukon vanhoja hiihtojermuja ja pystytimme nuotion Matanuskajoen viereen mahdollistaen hauskojen ja outojen tarinoiden vaihdon. Menin yoksi Ryanille (joka on eras parhaista kavereistani Alaskassa) ja keskioisen small talkin hanen perheensa kanssa (Alaskan pitkaaikainen senaattori Ted Stevens oli kuollut lento-onnettomuudessa ja eras toinen seurue seka avustushelikopteri oli rymahtanyt jaatikolle parin sadan kilometrin paahan odottamaan seuraavia pelastajia reilun kymmenen hengen voimin) jalkeen vietimme amerikkalaista iltaa penkkiurheilun, oregonilaisen oluen seka Barneyn ja ystavien kanssa. Barney and Friends on siis noin nelivuotiaille suunnattu lastenohjelma, jossa violetti dinosaurus laulaa ja opettaa lapsille aakkosia. Minka ihmeen takia moinen tulee telkkarista kello kaksi aamuyolla?
Seuraavan aamun vietimme Barneyn ja Ryanin kanssa heraten hitaasti ja lahtien metsastamaan Ryanille futiskenkia, jotta paasisimme kirmaamaan viheriolle Wylien, Seanin, Danielin, Tedin, Jasonin ja parin muun miehenalun kanssa. Jason on siis paikallinen isantaperheeni lukioikainen poika ja muut edella mainitut ovat vanhoja koulukavereitani kahden vuoden takaa. Synteettisten nahkakuulien potkimisen jalkeen kavimme paikallisissa nahtavyyksissa: Vagabond Blues -kahvilassa ja turisti-infossa. Pienen paikkakunnan ollessa kyseessa turisti-infossa tyoskenteli totta kai Wylien isosisko Julie, joka ennen vanhaan pelasi jalkapalloa samassa koulussa kuin allekirjoittanut. Haimme autoon golfmailat ja ajoimme eraalle maailman eksoottisimmista golfradoista Palmer-Wasilla Fishook Roadin varrelle. Ryan (jep, tunnen saman nimisia henkiloita useammankin kappaleen) ja Will saapuivat myos paikalle ja aloimme pitkan, mutta sitakin antoisamman viherion tamppaamisen vuorten savyttamissa maisemissa; kierros tosin jai kesken, silla pimeys ja useamman golffarin, kuten meikalaisen, taidot eivat riittaneet koko pelin loppuun saattamiseen. Onneksi valokuvaus on myos hyva harrastus.
Yksi paiva vierahti myos Alaskan suurimmassa kaupungissa Anchoragessa, jossa kavimme parit turistikraasaa pursuavat kaupat lapi Ryanin kanssa ja lounastimme Sakk's nimisessa loungessa 4th Avenuen kulmassa. Iltapaivan jalkeen sovimme tallit retkeilykaverimme Codyn kanssa ja menimme katsomaan Salt-vakoiluleffan tuttuun Imax-teatteriin ja metsastamaan donitseja sen jalkeen 24h Golden Donutsiin Muldoon Roadin lahelle. Cody valmistuu kohta collegesta ja talla hetkella (seka ilmeisesti tulevaisuudessakin) han saattaa karttoja digitaaliseen muotoon hyvaa korvausta vastaan. Ryan sen sijaan tyoskentelee oljynporauslautalla Pohjois-Alaskassa alueella, joka tunnetaan nimella North Slope. Arktisella tundra-alueella on hyvin vahan elamaa napakettuja ja jaakarhuja (seka itse asiassa lukuisia muitakin lajeja) lukuun ottamatta, mutta maisemat ovat erittain kauniita ja lahistolla on myos suuret oljyvarat katkeva alue (toinen sellainen), joka on tosin viela onneksi luonnonsuojelukaytossa monimuotoisuutensa vuoksi; tama alue tunnetaan nimella ANWR, joka tulee sanoista Arctic National Wildlife Refugee. Alueen peurat pitavat itsensa hengissa saastamalla suurimman lampomaaransa kehonsa sisaosien toiminnan turvaamiseen: peurojen jalkojen lampotila voi olla jopa 50 paikallista astetta alhaisempi kuin niiden ruumiinlampo. Maaoravat sen sijaan talvehtivat niin, etta niiden ruumiinlampo laskee alle (kylla: alle) nollan asteen. Jos joku osaa selittaa miten otuksien solut toimivat jalleen jaatymisen jalkeen niin jakakaa ihmeessa tietonne.
Viikonlopuksi suuntasimme vanhan isantaperheeni kanssa Denalin luonnonpuistoon illallisteatteria, retkeilya ja melontaa varten. Illallisteatteri nimensa mukaisesti on satunnaisessa turistiporukassa istumista ja syomista samalla kun tarjoilijat, jotka toimivat myos nayttelijoina, kantavat potya poytaan lohen, kyljysten ja marjapiiraan muodossa ja esittavat palan Alaskan historiaa humoristisilla vivahteilla savytettyna. Tassa vaiheessa pitaa myos tehda selvaksi etta normaalin amerikkalaisen perheen kasitys retkeilysta on seuraava: ajetaan pakettiauto aivan leiripaikan viereen, otetaan ulos teltta, ostos tv:sta tutut ilmapatjat, retkituolit, sipsit, limsat, vaahtokarkit, suklaat, hodarit ja muu mutusteltava ja nieleskeltava ja laitetaan leiri pystyyn. Samalla kun istutaan nuotion aaressa ja perheen pienimmat pelaavat Nintendo DS:lla voidaan nauttia luonnosta kunnes palataan taas ihmisten ilmoille entista karaistuneempina. Kokemus on kuitenkin varsin opettavainen silla nopeasti tulee ikava Lapin vaellusretkia tai edes paivan visiittia Nuuksioon makuualustan ja trangian kanssa. Viimeisen luontopaivamme vietimme onneksi Byers Lakella, jossa vuokrasimme kajakit ja meloimme tutkien jarven rantoja ja toivoen loytavamme mustakarhuja (joita oli nahty viikko aikaisemmin jarven toisella rannalla). Nallet kuitenkin loistivat poissaolollaan ja tormasimme vain pariin majavaan, huikean kokoiseen ankkaan ja muutamaan loheen seka muutamaan muuhun paikalliseen kalalajiin.
Huikeiden luontopaivien jalkeen oli aika palata kotiin ja purkaa viikonlopun tavarat autosta. Ruskea/harmaakarhun niska on lihaksikkaampi kuin mustakarhun, koska edella mainittujen on kyettava kaivamaan maaoravia koloistaan ja jos naette polun vieressa maahan lysahtaneita saniaisia suurella alueella, on kyseisessa paikassa makoillut muutamasatakiloinen karhu. Pimealla musta- ja harmaakarhun erottaa toisistaan kuonon muodosta (joka muistuttaa harmaakarhulla koiran kuonoa kun mustaharhulla klyyvari taas on enemman roomalaisen muotoinen) ja jalkimmaisen tassut ovat myos huomattavasti isommat ja varpaat ovat jaljissa lahestulkoon yhdessa. Se niista nalleista.
Minun Amerikkani:
- Retkeily
- Amerikkalainen retkeily
- Kaikki tuntee kaikki -ilmio
- Valtateiden mailitolpat
- comments