Profile
Blog
Photos
Videos
Okra pokra!
Ville jätti meidät viimeksi Bukit Tinggiin... Siellä me vietettiin neljä yötä, mutta ei tehty juuri mitään ihmeellistä. Tää oli meille taas sellanen paikka missä vaihdettiin rahaa, hankittiin tarpeellisia tavaroita, pestiin pyykkiä, istuttiin netissä ja varattiin myös lennot Medanista Kuala Lumpuriin Malesiaan.
Rahanvaihto ei taaskaan ollu niin helppo homma kun me luulltiin. Pienet rahanvaihto kojut ei suostunu vaihtaan matkashekkejä ja alettiin koluaan sitten pankkeja. Käytiin läpi kaikki pääkadun pankkitoimistot ja kaikki vaan sano että ei meillä vaan tossa naapurissa. Viimesessä paikassa sanottiin niille että ollaan käyty jo kaikissa muissa ja ne sano et sit on vielä yks vähä isompi pankki puolen kilsan päässä. No sinnehän me sitten tarvottiin ja meidän onneksi tällä kertaa ne vaihto meidän shekit ja saatiin taas taskut täyteen rahaa.
Yhtenä päivänä päätettiin että tehdään jotain muutakin kun vaan vaelletaan edestakasin katuja ja mentiin kattomaan sellasta kanjonia sen kaupungin laidalle. Tää paikka oli ihan kävelymatkan päässä. Ei päästy itse sinne kanjoniin käveleen mutta sielä oli sellanen pikku näkötorni mistä tähysteltiin maisemia. Mua vähä pelotti että se sortuu kokonaan koska osa portaista oli jo ruostunu rikki eikä kaiteetkaan näyttäny kovin tukevilta. Siellä oli sellanen puisto missä paikalliset oli piknikillä ja paikalliset apinat kävi syömässä niitten eväitä. Sain valokuvan yhestä apinasta joka syö sipsejä suoraan pussista, että sellanen luonnonmukanen ruokavalio. J Siellä oli myös sellanen luolasto jonka japanilaiset oli rakennuttanu sodan aikana tukikohdakseen ja sielä ne piti kai paikallisia vankeina ja orjatyövoimana. Tää oli hyvin indonesialainen nähtävyys... Mitään ei ollu selitetty englanniksi ja puolet luolan lampuista oli pimeenä, että siinä oli vähän sellasta kummitusretki meininkiä. Paikallisia oppaita olis tietysti saanu vuokrata mutta ei siinä oo oikeen järkee ku ne ei ymmärrä mitä me puhutaan ja me ei ymmärretä niiden huonosta englannista mitään, joten mentiin vaan kaksistaan käsikynkkää sinne maan uumeniin.
Seuraavana päivänä oli lähtö kohti Lake Tobaa. Oltiin käyty aikasemmin jo varaan bussiliput kun meidän hostellin omistaja suositteli tätä bussiyhtiöö ja sano että täytyy varata etukäteen jos meinaa mahtua mukaan. Kaikkihan yleensä mahtuu mukaan indonesiassa... Meillä oli tässäkin bussissa varmaan kaks ihmistä käytävällä muovijakkaroilla ja yks tyyppi makas takapenkin takana ja yks vaihtokuski nukku takaoven edessä lattialla. Ja lapsillehan ei ikinä lasketa omaa istumapaikkaa vaan ne istuu aina vanhempien sylissä. Ja ylläri että meidän penkkien viereen oli vielä asennettu yks lisäpenkki siihen keskelle käytävää ja siinä istu tietenkin indonesian lihavin mies... Tää kaikki olis ollu varmaan ihan siedettävää sellasen viiden tunnin matkan ajan, mutta ei meidän bussimatka oli läpi yön yhteensä 17 tuntia. Mulle henkilökohtasesti vaikein paikka oli kun kaikki ympärillä poltti tupakkaa koko ajan. Ei ollu mahdollisuutta avata ikkunaa ja se savuhan jäi kivasti kiertämään sinne tuuletussyteemiin. Me kyllä tehtiin hyvin selväksi että mitä mieltä oltiin asiasta köhimällä ja aivastelemalla ja pitämällä millon mitäkin kangasta tai paperia nenän ja suun edessä. Osa ymmärsi pointin ja jätti seuraavan tupakka tauon seuraavalle pysähdys tauolle, Suurin osa ei ymmärtänyt... Sit tää indojen lihavin mies... Sillä oli paljon pienenpi penkki siinä käytävällä ja sen takia se yritti pursuta koko ajan sinne meidän penkin puolelle. Ville istu ensin sen vieressä ja kiehu niin raivosta koko ajan että mä päätin ekan pysähdyksen jälkeen mennä siihen herrojen väliin. Kyllä se setä aika estottomasti nojaili muhunkin mutta mua se ei hirveesti haitannu ja sit kun halusin lisää tilaa niin mä vaan nojasin lujasti takasinpäin, mikä yleensä toimi tarpeeks hyvin. Tää kaikki epämukavuus oli siis vaan bussin sisällä. Se mitä tapahtu bussin ulkopuolella oli sit vielä oma lisänsä. Meillä muun muassa puhkes rengas heti alkuillasta kun oli jo tullut pimeetä. Onneks se oli takapyörä ja onneks oltiin juuri jonkun kylän kohdalla niin oli helppo pysähtyä. Tää koko matka meinaan ajettiin vuoristossa ja tie meni ylös alas ja mutkaa oli joka suuntaan. Tie oli paikoin niin kapee etteirekka ja bussi meinannu mahtua toistensa ohi ja voitte kuvitella miten sydän hakkas kun meidän bussi oli se joka oli sielä kallion kielekkeen puolella missä ei ollut mitään suoja-aitaa. Ja tällasia ohituksia tuli koko ajan. Pahin oli aamuyöstä yks pätkä tiestä mitä ei ollut päällystetty ollenkaan ja mäki oli niin jyrkkä että sora vaan luisu renkaiden alla. Ulkona ihan pilkkopimeetä niin ettet nää mihin tien reuna loppuu ja mistä pudotus alkaa ja bussi heiluu puolelta toiselle ihan holtittomasti ja jarrut pohjassa silti valutaan mäkeä alas. Voin sanoo että siinä kohtaa jäi paikallisiltakin pari sydämenlyöntiä välistä. Ja on varmaan turha sanoo että ei nukkuttu sinä yönä varmaan kun 1 tunti yhteensä jos sitäkään.
Aamun sarastaessa päästiin Parapatin kylään joka on Lake Toban rannalla. Bussi jätti meidät päätien varteen ja siitä meillä piti olla lyhyt matka rantaan ja lauttasatamaan. 300 metriä luki mun opaskirjassa no se ei ihan pitäny paikkaansa koska ne oli siirtäny kaikki lautat lähteen vähän kauempaa (1,5km). No me kun oltiin jo kävelty puoleen väliin sitä matkaa niin päätettiin sit tarpoa loppuun asti. Parapatista siis otetaan lautta Samosirin saarelle ja me haluttiin vielä Tuk Tukin kylään missä kaikki majotus on. Satamassa yritettiin sit kysellä että koska se meidän lautta lähtee kun sielä oli muitakin lauttoja menossa muihin kyliin. Kun kukaan ei oikein ymmärtäny meitä niin ne vaan sano että ei mee lauttaa. No me oltiin jo hätää kärsimässä kunnes yks kiltti kioskin täti tuli kysyyn että mihin me ollaan menossa ja osas sitten myös kertoa että me oltiin ihan oikeassa paikassa mutta aamun ensimmäinen lautta tulee vasta 45 minuutin päästä. No ei se mitään me istuttiin odottelemaan kun tiedettiin että ollaan oikeessa paikassa. Kun istuttiin siinä penkillä niin tuntu edelleen että istuis bussissa kun päässä heilu ja pomppi vieläkin. Kun viimein päästiin sille lautalle niin oltiin jo aikas väsyneitä. Sielä oli sellanen paikallinen mies joka oli mainostamassa yhtä hotellia sielä saarella ja me päätettiin että no mennään nyt katsomaan, ei siinä ainakaan mitään häviä. Loppujen lopuksi päätettiin jäädä sinne. Saatiin hyvällä hinnalla tosi hyvä huone ja mikä parempaa tosi hyvä sänky ja lämmin suihku, mikä on tääläpäin maailmaa aika luksusta. Ja vielä siihen kaupan päälle oma parveke johon ville heti ripusti riippumaton roikkumaan.
Se ensimmäinen päivä meni siihen että otettiin hyvin pitkät päikkärit ja sit käytiin illalla vähän kävelemässä kylillä ja syömässä ja sit takas sänkyyn ja unta palloon. Toisena päivänä herättiin jo vähän virkeempinä ja päästiin ihan ihmisten aikaan aamupalallekin. Sille päivälle ei ollut mitään sen erikoisempia suunnitelmia joten tutkittiin vähän enempi sitä kylää ja käytiin vaihtamassa kirjoja uusiin ja tietysti käytiin huljuttelemassa koska sitähän varten Toballe oli tultu. Yllätyttiin ilosesti kun mentiin ekan kerran uimaan kun vesi ei ollutkaan jäätävän kylmää vaan aikas kivan virkistävää. Meidän hotellin rantaan oli vielä raahattu kasa aurinkotuoleja missä oli hyvä kuivatella uinnin jälkeen. Niin ja olihan siihen rakennettu kotitekonen ponnahduslautakin mitä villen tietysti piti päästä testaamaan.
Kolmantena päivänä me vuokrattiin skootteri ja lähdettiin tutkimaan saarta vähän pitemmältä. Samosirin saari pitäs olla saman kokonen kun singapore eli olihan siinä tutkimista. Ei me nyt sentään koko saarta koluttu. Suurin osa saaresta on korkeaa mäkeä missä ei ole asutusta ollenkaan. Suurin osa ihmisistä asuu järven rannalla tai ainakin lähellä. Ja toinen puoli saaresta on niin huonokuntoista tietä että poika joka vuokras meille skootterin sano ettei sinne kannata mennä ajeleen ellei halua puhkoo renkaita. No me pysyteltiin siis tällä paremmalla puolella saarta. Oli vielä niin tuoreessa muistissa teiden kunto edelliseltä bussimatkalta ettei tehny mieli edes lähtee yrittään. Tähän väliin pieni tietoisku Lake Tobasta, joka on siis kraaterijärvi, joka on muodostunut joskus vuonna kivi ja kanto kun aivan sairaan jättimäisen kokonen tulivuori sillä paikalla poksahti ja sen reunat sortu ja sit niitä rinteitä pitkin on valunu vesi ja pikkuhiljaa muodostanu järven, joka on niinkin syvä kun 450 metriä parhaimmillaan. Kaikessa tässä rytäkässä on jotenkin pullahtanu pinnalle se Samosirin saari, missä ihmiset nyt asuu kaikessa rauhassa ja nauttii kaikesta mitä se järvi tarjoo. Okei eli me puksuteltiin sillä skootterilla kattomaan pikkunähtävyyksiä mitä sinne oli matkanvarrelle kasattu.
Saaren alkuperäiskansa on nimeltään Batak ja heillä on hyvin omalaatuinen tapa rakentaa talonsa. Katto on sellanen veneen tai kanootin mallinen ja hyvin jyrkkä harjakatto, minkä alla on asuintilat yleensä yhdessä kerroksessa, mutta maan pinnan yläpuolella. Jos talo on iso niin sielä on yleensä vielä sellaset pienet parvet molemmissa päädyissä ja pienet kurkistusluukut. Ulkoapäin talot on yleensä tosi koristeltuja joko veistetty tai maalattu erilaisia kuvioita. Me käytiin paikallisessa batak museossa tutustumassa kaikkiin arkipäivän tavaroihin mitä he ovat vanhaan aikaan käyttäneet ja päästiin myös käymään itse näissä taloissa. Toinen paikka missä käytiin oli vanha oikeudenpito paikka missä kylien johtajat kokoontu päättään asioista ja missä kuulemma rankaistiin myös pahimmat rikolliset katkasemalla kaulat niiltä. Kun oltiin päristelty reilu 40 kilometriä saaren toiselle puolelle niin päästiin vierailemaan kuumilla lähteillä. Ne ei ollu ihan sellaset mitä me odotettiin.. Ajateltiin että sielä olisi sellasia luonnon tekemiä altaita joihin sit pääsee pientä maksua vastaan pulikoimaan. No eipä ollutkaan.. Kuuma vesi pulppusi jostain sieltä korkealta mäen päältä ja fiksut kyläläiset oli sitten pienillä putkilla johtanu tän veden omiin normaaleihin uima-altaisiinsa ja sinne pääsit sitten pientä maksua vastaan pulikoimaan. No me mentiin kun meidän pakarat oli vielä niin uuvuksissa siitä pitkästä ajomatkasta. Ja oli kyllä nimensä mukaan todella kuuma allas. Ulkona oli varmaan sellanen lähemmäs 30 astetta ja vesi oli varmaan lähelle 40 astetta, joten kyllä siinä hiki rupes virtaamaan. Mä ajattelin ensin etten pysty meneen sinne ollenkaan kun se on niin polttavaa mutta kun vaan pikkuhiljaa hivutti niin kyllä siihen tottui. Kauaa siellä altaassa eii kyllä pystyny olemaan kun sydän rupes hakkaan tupla vauhtia vaikka seiso vaan paikallaan ja seuraavaksi rupes pyörryttää. Onneks sinne oli laitettu vessan yhteyteen suihku josta tuli vähän viileempää vettä niin käytiin vilvottelemassa välissä. Vaikka vesi oli pirun kuumaa niin kyllä se teki tehtävänsä ja rentoutti lihaksia. Ainakin sen verran että jaksettiin ajaa takasin kotiin. Kotimatkalla pysähdyttiin ottaan vielä valokuvia järvestä ja mä pääsin kokeileen skootterilla ajoa kun en oo ikinä sellasella pelillä ajellu. Tuntu ihan kätevältä ajokilta en vaan uskaltanu ottaa villee kyytiin niin piti vaihtaa kuski takasin omalle penkilleen että päästiin kotiin asti.
Seuraavana päivänä päätettiin ettei tehä mitään muuta kun luetaan kirjoja ja käydään uimassa ja makoillaan auringossa ja hyvin me onnistuttiin tässä tehtävässä. Lake Toba on kyllä todella hyvä paikka vaan olla ja rentoutua eikä tarvi tehä mitään erikoista. Meidän alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti lähtee seuraavana päivänä mutta päätettiin olla vielä yksi yö. Oli niin kiva paikka ja sitten törmättiin suomalaisiin jotka oli järjestämässä veneretkeä seuraavaks päiväks ja päätettiin lähteä mukaan. Tää retki osottautui vähän kalliimmaks kun mitä me oltiin ensin ajateltu mutta oltiin jo luvattu lähteä mukaan joten ei auttanu surkuttelu. Jälkeenpäin ei kyllä kaduttanu kun oli ollu kiva retki. Aamulla lähdettiin veneellä ajelemaan ja ensimmäinen stoppi oli paikallinen pikkukylä vuorten välissä laaksossa. Maisemat oli kyllä aivan mielettömät ja me vaan ihmeteltiin kuin onkin löydetty niin kaunis paikka kylälle. Kiivettiin riisipeltojen ja muiden viljelyksien läpi pikkusta polkua pitkin kylän kirkolle, missä oli koulu vieressä. Sielä paikalliset pikkulapset laulo meille paikallisia lasten lauluja ja ilmeisesti jotain muitakin perinnelauluja. Sen jälkeen ne halus että me lauletaan jotain meidän omalla kielellä ja koska suurin osa meistä oli suomalaisia (paitsi 2 saksalaista) meidän piti keksiä joku laulu suomeksi. Siinä yritettiin miettiä minkä laulun kaikki osais ja joku neropatti sano että lauletaan maamme laulu ja niin suomalaiset veisas maamme laulun pienille indonesialais lapsille. Jälkeenpäin naureskeltiin että ei oltais uskottu ikinä sitäkään tekevämme. Pakollisten valokuvaussessioiden jälkeen palattiin laivaan ja ajettiin kattoon vesiputousta. Tää vesiputous oli oikeen iso ja laski suoraan sinne järveen ja me tietysti mentiin uimaan. Suurin osa oli tarpeeks hulluja ja hyppäs meidän veneen katolta sinne järveen, mut mussa ei oo tarpeeks vesipetoa tekeen sitä joten mä hyppäsin sieltä veneen alakannelta. Sieltäkin oli silti vielä ainakin metrin pudotus eli ihan tarpeeks mulle. Sit nää huimapäätmeni vielä kiipeemään sitä vesiputouksen seinää ja hyppäs sieltä veteen. No mä tyydyin pulikoimaan vaan siinä alla ja katteleen muita. Sen jälkeen kun kaikilla oli jo puhti pois uimisesta paikalliset matkanjohtajat tarjos meille lounasta, minkä jälkeen alettiin suunnistaan takas kotia kohti. Paluumatkalla tehtiin vielä yksi pysähdys paikalliseen kylään hankkimaan palmuviiniä suomalaisille loppasuille. Ja me saatiin kävellä oikein kunnon lenkki koska melkein kaikista taloista oli viini loppu. Kunnes me osuttiin paikallisen kyläpubin kohdalle missä miehet oli jo kumonnu useemman lasillisen. Sieltä meidän isännät osti muutaman pullon maistiaiset ja niiden voimilla tarvottiin takasin veneelle. Loppu matka kotiin saatiin nauttia meidän isäntien musisoinnista, mistä oltiin nautittu koko päivän ajan. Ainoa ongelma vaan oli että heidän repertuaarinsa oli aika suppea ja loppu päivästä kuultiin kertaus kaikista aikasemmista lauluista. J Hauskaa oli silti ja osa alkoi olemaan jo hyvissä päiväkänneissä kun päästiin kotisatamaan. Sen takas suuri lasti olutta mikä oli mukana koko päivän ja iltapäivän ilmainen palmuviini. Sovittiin vielä että illalla mennään muiden suomalaisten hostellille ja juodaan muutama olut. No illalla kaikki oli niin väsyneitä että oluen juonti jäi yhteen ja me päästiin aikasin nukkumaan koska seuraavana aamuna oli edessä lähtö Bukit Lawangiin ensimmäisellä aamulautalla 7.30.
Tarina jatkuu seuraavassa blogissa... EjaV
- comments