Profile
Blog
Photos
Videos
Lontoosta Mumbain yöhön ja ensikosketus Goaan.
Kiljusten herrasväki on saapunut Intiaan, ja päällisin puolin vielä suhteellisen hyvässä kuosissa. Matka Euroopasta tänne oli tiukka yhtäjaksoinen reilun puolentoista vuorokauden rypistys ilman kunnon unta, ja kun samalla sateinen koleus vaihtui kosteaan helteeseen sekä kulttuuri älä-tee-tota-Euroopasta täällä-kaikki-on-sallittua-ja-mahdollista-Intiaan, niin tässä on ainakin muutamaksi hetkeksi yläkopalle pohdittavaa. Lento oli pisin tällä reissulla, 9h, mutta muksut jaksoivat todella reippaasti, hyvä hyvä ja papukaijamerkit heille. Rykäisy British Airwaysin 747:lla kului itse asiassa yllättävän nopeasti, siitä piti huolen joka penkin oma viihdekeskus, gulinaristiset ateriat sekä rivillemme koko ajan punkkua kärrännyt lentoemo. Kaikki ilmeisesti väijyivät ainakin paria leffaa; jopa musavalikoimakin toimi meikäläisen makuun - mm. The Cure, Lily Allen, Manic Street Preachers ja U2; Hurriganesia eikä Neljää Ruusua ei tosin löytynyt listoilta millään vaikka kuinka yritti rämplätä.
Perille Mumbaihin (vai onko se nyt sitten Bombay) saavuimme n. puoli kaksi yöllä. Sinänsä aika mielenkiintoinen kokemus laskeutua täydellisesti poikkeavaan kulttuuriin ja maailmaan säkkipimeäänaikaan. Pääsimme tulleista yms. viisumihässäköistä Intian maaperälle suht sujuvasti (alta tunnin), jonka jälkeen muutamat punnat paikalliseksi valuutaksi ja porukan kokoon kasaaminen. Urheasti Miko ja Miisa jaksoivat olla hereillä,kantaa omat rinkkansa koko pitkän yön ja hallien käytävät. Nappasimme kentältä kenttäbussin, joka vei meidät "saman lentokentän toiselle lentokentälle", maan sisäisten lentojen lähtöpaikkaan.
Koska pääsimme checkautumaan Goan lennolle vasta aamukympin maissa, niin erittäin siistin kentän kovat ja lämpöiset lattiat saivat toimia ihan kivana majapaikkanamme. Jaoimme Riian kanssa väijyvuorot ja nukuimme vuorotellen loppujen lopuksi muutaman hassun minuutin koiranunta lattialla; lapset toki hieman enemmän ja paremmin. Yön tunnit menivät anyway nopeasti ja oli kiva moikkailla takaisin jokaiselle intialaiselle, jotka katselivat ja naureskelivat meille kun levytimme makuupusseihin upottautuneina. Samankaltainen reaktio tapahtunee vastasuuntaan Helsingin kentällä ihan varmasti, joten turha ottaa paineita; kait ihminen saa nukkua missä haluaa, jos tarpeeksi väsyttää. Kieltämättä jotain jänskää oli maata omassa sikiölusikassa lentokentän lattialla toisella puolella palloa ja naputella tekstiä läppäriin ja huudattaa iPodeista Matkalaulua ja muita herkkupaloja. Teltta olisi voinut olla oiva ratkaisu, no ens kerralla sitten ;-)
Goallekin päästiin; tämä taisikin olla varsinen ylläri kaikille otsikon tavanneille! Paikallinen halpisyhtiö Air Indigo suostui kuljettamaan meidät puolen päivän aikaan Chhatrapati Shivajin kentältä Vasco da Gamalle ja taisimme olla ainoat länkkärit koneessa. Perillä huomasi heti täysin aiemmasta poikkeavan elämäntyylin ja -rytmin, olimme keskellä jotakin, mistä aiemmin oli vain lukenut, kuullut ja nähnyt!
Kentsulta nappasimme cabin lapsuudenajan kamuni Tommin kämpille, jossa tätäkin tekstiä parhaillaan kirjoittelen. Jo ekalla automatkalla kävi selväksi, että Suomen liikenne on eri planeetalta; niin jäyhää ja turvallista, mutta niin sairaan puuduttavaa ja hidasta. Muutenkin täällä periaatteessa kaikki on mahdollista, ei turhia lakeja tai sääntöjä. Jos mieli tekee mennä viinapullon kanssa baariin, niin ei kun sisään; jos paskattaa, niin houst kinttuihin ja tien varteen; jos haluat ostaa rommikolaa baarista kotiin, niin anna rahaa ja saat tuliaisia jne.
Olemme bunkanneet Tommin, Pian ja heidän lasten luona nyt muutaman päivän ja todella nastaa ollut. Hienoa nähdä kaveria (ja tutusta mahtavaan perheeseen), jonka kanssa vietimme uskomattomia kesiä aikanaan, mutta jota en ole nähnyt n. 25 vuoteen. Varmastikin paljon mukavia muistoja ja tarinoita läpikäytävänä seuraavien viikkojen aikana ja jo nyt jänskä tunne, että minne ihmeeseen noi vuodet ovat hävinneet; no onnex edessä vielä ainakin 50v upeaa lisävuotta elää. Heidän kämppä (ViidakkoVilla) sijaitsee Goan pääkaupungista Panjimista jonkin verran ylöspäin Porvorimin kylässä turvallisen pitkän matkan päästä Samsonite-turisteista. Alueella ei aika kulje eikä stressi-nimistä sanaa tunneta. Nukkumaan mennään kun väsyttää ja päivällä herätään kun ei enää nukuta. Siis me matkalaiset. Viidakko alkaa talon takaata, joten aika icecool kokemus tällaiselle tavalliselle härmän jätkälle hypätä Veikkausliigan temppelistä keskelle ihan oikeaa viidakkoa, jossa seinissä gekkoja, pihalla käärmeitä (okei, ei olla nähty vielä) ja banaani-, mango- ja taatelipuita!
Nyt käynnissä on muutama rennompi päivä. Ei jaksa vielä suunnitella liian tarkasti tulevia viikkoja, antaa ajan kulua. Luultavimmin loppuviikosta lähdemme n. viikon reissulle päiväreppujen kanssa pohjoiseen päin ja alamme sitten pudottamaan sieltä takaisin tänne siten, että vietämme yhden päivä/yön per pikkukylä matkan varrella. Ja sitten parin viikon päästä sama homma toiseen suuntaan eli pudotamme Goan eteläosaan ja alamme sieltä sitten nousemaan kylä kylältä, ranta rannalta. Ehkä noin, ellei tule parempia ajatuksia. Täällä on aivan mahtavia ihmisiä, aurinkoa, juotavaa ja uskomattoman maistuvaa ruokaa, uima-allas, merikin ja lämpimän lennokkaat ja pitkät yöt; siinähän sitä tekemistä yllinkyllin ja turha stressata tulevia viikkoja.
Säästä sananen. Lämmintä, kuumaa, siis huh hellettä Aamuisin ollut n. 27C, tänään tosin 31c, ja iltaisinhimpun ale 30c, päivisin ehkä 35c. Tässä menee varmaan ainakin muutama hetki/päivä kun saa kropan tälle leveyspiirille ja ymmärtää, missä sitä oikein on ja mitä oikein ollaan tekemässä. Vettä kuluu paljon sisäisesti. Tosin satanutkin täällä on, oikein kunnon ukkossadetta, monsuunien viimeisiä henkäyksiä ennen aurinkojaksoa.
Aurinkolasien, huivin ja shortsien puolelle taitaa loppuviikko mennä ellei se kaikkien pirujen maalaama masutauti iske. Ei se välttämättä iske, ehkä, tai jos iskee, niin sitten iskee, prkl. Kunhan muistaa juoda vain pullotettua vettä ja pestä käsiä tarpeeksi usein, niin se saa riittää! Jos liikaa alkaa miettimään, mitä saa ja mitä ei saa syödä, niin se ei ole elämää. Eilenkin vastoin kaikkia matkakirjoja popsin kadulta ostettuja herkkupaloja, joiden sisällöstä ei ole vieläkään mitään hajua, sipulia siinä ainakin oli, ja aivan sairaan herkullista. Ja sitä paitsi kai täälläkin on lääkäreitä, ja ovathan rinkkamme täynnä kaiken maailman tabuja, joita mielihyvin alan popsimaan, jotta paino, siis rinkan, kevenee.
Tulipas pitkä teksti, toivottavasti joku jaksoi lukea! Vernoventures kuittaa Intiaan saapumisen onnistuneeksi; pahin takana (Intian osalta) kun olemme onnistuneesti päässeet perille ekaan, siis tokaan määränpäähän. Matkajatkuu täällä, kaikille terkkuja kaikilta, ylävitosia ja rutistuksia Suomeen. Palataan taas astioille ja tarjottimille joku hetki kun olemme löytäneet jonkunnäköisen suht säännöllisen verkkoyhteyden täältä junglen keskeltä. Kyl se tästä ;-)
- sami
- comments