Profile
Blog
Photos
Videos
Joulunodotus
Thaimaassa ei vietetä joulua, sillä täällä vallitsee buddhalaisuus eikä se kuulu kyseisen uskontokunnan juhliin. Sitä ei kuitenkaan näin joulun alla täällä Bangkokissa huomaa, sillä kaikkialla on joulukoristeita, joka paikassa soi joulumusiikki ja ostoskeskukset kilpailevat keskenään prameimmasta joulukuusesta. Lähikaupasta jopa löytyi suklaakalenteri, jonka luukkuja olemme availleet mielellään maukkaiden suklaiden toivossa.
Joulumieltä ei tänä jouluna kuitenkaan ole kovinkaan paljon, sillä pohjolan tyttöinä ja poikina lumi on se, joka tekee joulusta joulun kuin myös läheiset. Täällä 32 asteen lämmössä joulupukit ja tonttuhattuiset työntekijät lähinnä tuntuvat absurdeilta. Tuntuu, ettei jouluntaika ylety tälle pallonpuoliskolle ollenkaan. Ehkä taika piileekin lumen ja synkkyyden kombinaatiossa.
Samille tämän vuoden jouluttomuus on ollut hitusen vaikeampaa, sillä tänä vuonna ei myöskään saa jouluruokaa! Sami on kieriskellyt monesti tuskissaan, kun molempien vanhemmat kertoilevat skypepuheluissa, montako laatikkoa on uunissa ja, minkä kokoinen kinkku odottaa pakastimessa. Samin tuskalle löytyi kuitenkin helpotusta Villa Marketista, jossa tarjoiltiin kinkkua, joka osoittautui olevan maultaa hyvin lähellä suomalaista jouluversiota.
Toisaalta joulumielen puuttuminen ei myöskään haittaa, koska koristeluista huolimatta ei ole sellainen olo, että olisi joulu ollenkaan. Tiesimme tämän vuoden joulun olevan erilainen, jonka vuoksi emme myöskään yritä täällä rakentaa sitä. Itsestä tuntuu paremmalta jättää tämä joulu väliin ja nauttia ensi vuoden joulusta tuplasti ja täysin rinnoin.
Tänä jouluna istumme paratiisisaaren hienohiekkaisella rannalla, katsellen auringonlaskua sekä kuunnellen merenkohinaa. Jouluateriamme koostuu herkullisesta Thairuuasta ja lahjaksi annamme toisillemme jakamatonta huomiota sekä uusia yhdessä koettuja seikkailuja... Ei sekään pahalta kuulosta, mutta ei se myöskään ole joulua.
-Veera
- comments
inkku-täti Löysin vahingossa teidän "thai-kuulumisia". Kuulostaa lämpöiseltä ja tapahtuma rikkaalta teidän elonne ja olonne siellä. Mukavaa ja Lämpöistä Yhdessä oloa teille :)
Sivi Kuulostaa ihanalta! Mä oon mörssänny niiden laatikoiden kanssa teidän molempien edestä, joten ei teil oo hätää :] Luminen tuulahdus stadista!
Veera Hyvä, että jouluruuat maittaa! Voin kertoa, että ensi vuonna maittaa meillekin :) Oon kateellisena seurannut, kun Suomessa on niin paljon lunta. Tietysti nyt just on superluminen joulu, kun mä olen poissa :/ No, mutta ei täälläkään tosiaan huonot oltavat ole :) Kuulemisiin!