Hola Hola!

Kotona ollaan. :) Vahan alkaa tama kirjoitusinnostus hiipua kun tietaa, etta teita kaikkia tulee nakemaan viikon paasta. Ja ollaan huomattu, etta myos se lukuinto on alkanut hiipua, niin ei oikein motivoi...hihii.

Viimeisimman blogitekstin jalkeen ei olekaan paljon rantaa tai aurinkoa nakynyt. kolunmian pohjoisrannalla makoilu alkoi jo vahan kyllastyttaa viimeisena paivana, mutta nyt sita muistelee jo aika lammolla kun vaatetta saa kiskoa paalle minka kerkee. Lennettiin suoraan Santa Martasta Bogotaan, kun alkoi jo bussissa istuminen vahan kyllastyttaa. Aika luksukselta tuntui kun 18 h bussimatka vaihtuikin tunnin lentoon. Onneksi loydettiin suht halpa tarjous.

Bogotássa viivyttiin oikeastaan vaan yksi paiva, koska palelti niin kamalasti ja edessa oli viela viimeinen rutistus bussissa. Kierreltiin kuitenkin jonkun verran historiallisessa keskustassa ja se oli tosi sopo. Ihan mahtava meininki. Tosi sopoja ja persoonallisia pikku kahviloita ja ravintoloita. Loydettiin ihana paikka jossa syotiin oikein kunnolla ja kuunneltiin tosi letkeeta bossanova duoa. Siita onkin aikaa kun on hyvaa musaa kuullut viimeksi. (Ei mitenkaan naita bussihitteja vaheksyen) Se mita kaupungista kerettiin nahda, niin se vaikutti tosi kivalle ja ois kiva menna joskus uudestaan ja tutustua vahan paremmin.

Sitten alkoikin se bussimatka...viimeinen rutistus, mutta sitakin kamalampi. Salla oli aika flunssainen ja mina vaan muuten voin pahoin kun kurveja riitti n. 20 h ja taktiikka oli kiihdyttaa mahdollisimman paljon ja sit jarruuttaa siihen kurviin sen mita ehti. Ajattelin jo, etta ois aika kova sietokyky, mut kylla se leffa jai vaan kattomatta. Aamulla kuitenkin selvisi, etta oli paikallisillakin ottanut aika koville... Ainoa hyva puoli siina oli se, etta saavuttiin rajalle jo aikasemmin kun mita piti, niin paastiin tosi lepposasti yli. Kylla tuntui hyvalle kun viimenen rajanylitys oli takana ja vuorilla komeili teksti " Tervetuloa Ecuadoriin". Saattoi Sallaa vahan hermostuttaa kun muutaman kerran kerkesin intoilla. Viimeinen 6 h bussissa rajalta Quitoon tuntui pidemmalle kun mikaan muu matka. Kaikki maisemat oli niin tuttuja, etta ei oisi malttanut odottaa etta on jo kotona. Mutta vihdoin ilta viiden aikaan saavuttiin tanne ja vastassa oli aiti ja isoveli. Voi sita onnen maaraa kun paasi omaan kotiin, sankyyn ja kylppariin. JEEEE.

Taalla ollaan puksutettu Quitossa jo viikon verran. Aika on mennyt tosi nopeesti kun koko ajan on jotain mita pitaa tehda ja nahda. Mun perhe raahaa meita katsomaan kaikkia sukulaisia ja pakollisia nahtavyyksia ja sit kaverit pitaa huolen hauskanpidosta. Salla osaa ehka paremmin kertoa mika on jaanyt mieleen kun mulle tama kaikki alkaa olla aika peruskauraa. Same old. Aina se on vaan yhta janna huomata miten asiat pysyy aika samoina, vaikka aika kuluukin. Nyt on karnevaali ja meidan piti lahtea rannalle juhlistaa, mutta taalla on ollut aika rankkoja sateita ja kaikki tiet rannalle on poikki. Mika maiha?! ei siis ole rusketusta kovinkaan tiedossa...voivoivoi ja se lampo olisi myos ollut ihan tervetullutta kun nama sateet saa paikan aika koleaksi. No mutta pitaa katsoa hyvia puolia ja ainakin tama tarkoittaa sita, etta keretaan tehda ja nahda taalla enemman.

Hirmu ihana on ollut nahda kaikkia ihmisia. Aina jo tanne tultaessa tulee hirvea ahdistus siita, etta aika loppuu kesken. Mutta sita se on. Taytyy vaan yrittaa nyt ottaa kaikki ilo irti. Ja siihen iloon nahtavasti kuuluu ruoka. Joka ikinen tuttava aina ensin ottaa arvion siita oonko lihavampi vai laihempi. Tuomio on hyvin vahvasti ollut, etta lisaa pitaa syoda. Maria (meidan kodinhoitaja) ilmoitti ekana aamuna, etta Veeran pitaa nyt kylla lihoa. Ja sita rataa on kylla ruoan suhteen hyvin vahvasti mennyt. Iltapaloina pizzaa ja hodareita ja aamuisin kaikkea munista jogurttiin ja croissantiin. Tanaan oli kevyt grillipaiva sukulaisten kanssa...Makkaroita, possua, nautaa, kanaa...Mita naita lihoja nyt on. Kysymyksia ei paljon esiteta kun ruoka vaan tulee lautaselle syotavaksi.

Bueno, nyt on aika viikonlopputyttaren lahtea Basanteksille yokylaan, ettei mene liian myohaan. Salla voi muistella sit paremmin tapahtumia...Silla on ollut paljon aikaa ajatella kun suurin osa ajasta istutaan ringissa puhumassa espanjaa.

-Veera (kohta kotiin palaava valkoinen mutta onnellinen valas)

ps. tuliaisia ei ole kovinkaan tulossa, mutta jos on jotain erityista, niin toiveita saa esittaa. Ilman toiveita jaa varmaan ilman :) sori