Profile
Blog
Photos
Videos
Lähtöhetki lähestyy jo kovaa vauhtia, ja matkakuumetta on liikkeellä. Tavarat on kasattu ja kohta pitäisi alkaa pakkaamaan niitä rinkkoihin. Finnairiltakaan ei ole tullut mitään uutisia lennon perumisesta, joten ylityökiellosta huolimatta meidän lento taidetaan onneksi kuitenkin lentää. Aiemmin illalla sähellettiin vähän netissä check innien parissa, nyt on sitten paikat varattuna menomatkan koneisiin Lontoosta eteenpäin. Lentoyhtiön vaihto kesken matkaa aiheutti päänvaivaa, eikä me olla ihan varmoja että menikö kaikki siltä osin vieläkään ihan oikein. Huomenna sitten kentällä asia varmastikin selviää. Eväitä reissuun on ostettu, että pärjätään vaikka lentokoneen eväät olisivatkin vähän kehnot.
Parin päivän päästä voitte sitten alkaa odottelemaan kuulumisia maapallon toiselta puolelta, perillä meidän pitäisi sitten olla sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa. Kunhan päästään johonkin netin äärelle, niin koitetaan ilmoitella itsestämme.
Kia Ora!
T: Taru
___________________________________
Huomenna lähetään, jumalauta!
-Iso T
- comments