12.-14.06. Losi on paska maa.

Siinä fiilikset kahdelta edelliseltä päivältä. Blogiakaan ei ole kerennyt päivittämään hektiseltä tahdilta.
-Torstai iltapäivällä lähdettiin noutamaan autoa aatokset korkealla, ajatukset kohti Montereytä ja komeita teitä. Auton totesimme yllättävän siistiksi, ollakseen seitsen metrinen lasikuitu paskahuussi pyörillä.
Ongelmat alkoivat kun rupesimme metsästämään sim-korttia prepaid nettiyhteyttä varten: jenkit eivät käytä niitä käytännössä ollenkaan ja tiedustellessamme simejä erinäisistä puhelin- ja elektroniikkaliikkeistä saimme vastaukseksi lähinnä pyöreää huulta ja kehotuksia kävellä seuraavaan liikkeeseen. -Samaan aikaan yritimme löytää paperikarttaa Californian teistä, mutta kartat osoittautuivat ilmeisesti kuolevaksi luonnonvaraksi näin 2000-luvulla. Kuusi tuntia myöhemmin saimme sim-kortin ja näin ollen gps:än toimimaan. (Tämä pro-tippinä jos harkitsee prepaid 4g-simin ostoa jenkeissä, lentokentiltä saa valmiita turisteille tarkoitettuja data kortteja joilla voi säästyä vitutukselta; paperikartatkin kannattaa ostaa jo valmiiksi.) Mahtavat käyrät otsiin asennettuina lähdimme ajamaan kohti rannikkoa, todetaksemme Losin liikenteen helvetiksi maan päällä. LA:n tieverkko koostuu lähinnä rikkinäistä betonilaatoista ja yksi vikaan kääntyminen voi johtaa 60 mailin kiertoon. Autoja tulee ohitse vasemmalta ja oikealta ilman vilkkuja.
Ilta taisi kääntyä yli yhdentoista kun sattumalta löysimme leiripaikan loputtomalta tuntuneen moottoritien jälkeen. Auto parkkiin ja päät tyynyyn, unta ei tarvinnut kauaa odottaa tyynenmeren aaltoja kuunnellessa.

Seuraavana päivänä lähdimme uusin voimin ajamaan kohti pohjoista, Coastal Highway 1:stä pitkin. Rannikon huikeat maisemat saivat edellispäivän hajotuksen unohtumaan ja sää oli kuin morsian. Tie muuttui kuitenkin haastavaksi, kavennuttuaan parikymmentä senttiä autoa leveämmäksi ja muututtuaan varsinaiseksi serpentiiniksi. Päivä rupesi kääntymään iltaan kun etsimme vielä vapaita autopaikkoja leirintä-alueilta, jälleen uusi opetus: jenkit varaavat paikkansa muutamaa päivää (tai kuukautta) aiemmin ja yöpyvät paskahuusseineen päivästä-kuukauteen samassa paikassa.
Pienen töhöilyn jälkeen saimme vinkin eräälle majakalle tehdyn motellin pedofiilin näköiseltä omistajalta: läheisen huoltoaseman parkkipaikalle saisi kenties pysäköidä omistajan luvalla. Hurautimme kauhuelokuvista tutun näköiselle huoltoasemalle, jonka pihassa oli hämärän näköinen kapakka... Kuumottavasta ulkoasusta huolimatta saimme kuitenkin yöpymisluvan varsin normaalin ja mukavan oloiselta likalta ja löimme auton parkkiin. Loppuilta meni naureskellessa amerikkalaisille makkaroille jotka nimettiin "Rammstein makkaroiksi" niiden tuottaessa grillissä enemmän savua kuin armeijan savukranaatti. -"ei lisä-aineita." Romanttisen parkkipaikka aamiaisen jälkeen suuntasimme kaikki elimet tallella kohti pohjoista.

Tänään saavuimme Friscoon, kaksi päivää aikataulusta myöhässä, mutta majapaikka ajoissa varattuna. Jätesäiliöt täynnä hölskyen ajoimme auton ruutuun ja heitimme letkut viemäriin. Great success.
Frisco eroaa Losista kuin yö ja päivä: ihmiset ovat hoikkia, kauniita ja enimmäkseen valkoihoisia. Liikenne on sujuvaa ja kaupasta saa muutakin kuin valmisruokaa ja sokerijuomia.
Leiripaikkamme on idyllinen lauta-aidattu sorapiha täynnä 15-metrisiä matkailuautoja ja vaunuja, sijaiten hieman Friscon pohjoispuolella. Niinpä suunnistamme huomenna aamunkoitteessa lautalla kohti keskustaa ja kulttuurikaupungin nähtävyyksiä.

-Travelhunk Wili